Opetuspuhe Roomassa
Kristittyjen ykseyden ekumeeninen rukousviikko on koonnut meidät yhteen, kohtaamaan toisemme ja kulkemaan hetken rinnakkain. Emme tyydy vain ilotsemaan kohtaamisesta, vaan tehtävämme on myös tarkastella suhdettamme Jumalaan, Luojaamme, sekä toisiimme.
Tähän meitä johdattaa tämän vuoden rukousviikon profeetta Miikan tekstistä (Miika 6:6-8) nouseva teema: “Vain tätä Jumala sinulta odottaa.”
Jumala loi maailman ja ihmisen rakkaudestaan. Luojan luomistyönä jokainen meistä on ainutlaatuinen, täydellinen ja kutsuttu omana itsenään osalliseksi Jumalan rakkauden yhteisöön. Syntiinlankeemuksen seurauksena Jumalan luoma kaunis ja puhdas ihmisyys murtui ylpeyden ja itsekkyyden voimasta. Sen vaikutukset näkyvät jokaisen meidän elämässä ja meidän kauttamme koko maailmassa.
Psalmissa sanotaan: “Tulkaa, lapset, ja kuulkaa minua! Minä opetan teille, mitä on Herran pelko.” (Ps. 34:12) Siksi vastaus omaan vajavaisuuteemme ei ole itsemme käpertyminen, vaan Jumalan etsiminen yhdessä muiden kanssa, sillä vain kohtaamisen kautta voimme oppia ymmärtämään itseämme ja muita. Näin voimme myös kasvaa tuntemaan Jumalaa ja Hänen pelastustyönsä suuruutta.
Sanoma Kristuksen ylösnousemuksesta tuo elämäämme uuden, kahdeksanne päivän ulottuvuuden. Siitä saamme toivon ja luottamuksen tulevan iankaikkisen elämän mahdollisuuteen.
Tälle kristittyjen ykseyden rukousviikolle kootussa aineistossa tämän päivän tekstiksi on myös valittu meille tuttu Luukkaan evankeliumin kohta Messiaan ja opetuslasten kohtaamisesta Emmauksen tiellä. Tuosta keskustelusta käyvät ilmi opetuslasten tuntemukset menetyksestä ja toivon hiipumisesta.
Toisinaan myös ekumeenisista keskusteluista ja kanssakäymisistä heijastuvat turhautumisen ja toivottomuuden kokemukset. Tällöin väsymys ja pettymykset kasvattavat helposti erilaista epäluuloa toisiamme kohtaan.
Erottuaan Messiaasta Emmauksessa opetuslapset sanoivat: “"Eikö sydämemme hehkunut innosta, kun hän kulkiessamme puhui meille ja opetti meitä ymmärtämään kirjoitukset?" (Luuk. 24:32) He tunsivat varmuutta siitä, että olivat kohdanneet Kristuksen. Samanlainen innostus Kristuksen opetusten äärellä on meidän keskuudessamme varma merkki siitä, että yhteinen keskustelumme on oikealla tiellä ja kantaa hyvää hedelmää.
Aina ei kuitenkaan näin ole, vaan tarvitsemme toisiamme niin kirkkoina kuin kristittyinäkin jaksamaan Kristuksen työssä. Tästä meitä muistuttaa apostoli Paavalin kirjeestä roomalaisille luettu kohta: “Meidän, vahvojen, tulee kantaa heikkojen vajavaisuuksia, eikä elää itsellemme mieliksi. Olkoon kukin meistä lähimmäiselleen mieliksi hänen parhaaksensa, että hän rakentuisi.” (Room. 15:1-2)
Elämämme kristittyinä yksilöinä ja kirkkoina perustuu rakkauteen. Olemme luotuja rakkaudesta, kutsuttuja rakkauteen ja sen tulee olla myös kaiken toimintamme perusta. Siksi haluamme seurata profeetta Miikan opetusta: “Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.” (Miika 6:8)
