Opetuspuhe Rauman pyhän Nikolaoksen rukoushuoneen 65-vuotis -ja Rauman tiistaisseuran 70-vuotisjuhlassa

Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen!

Meillä on tänään juhlan aihetta. Vietämme tämän pyhälle Nikolaokselle omistetun rukoushuoneen 65-vuotista taivalta ja juhlistamme sen yhteyteen kokoontuvaa tiistaiseuraa, jonka toiminta on peräti viisi vuotta kirkkoa vanhempaa. Toimiessani aikoinaan Turussa pappina vuosikymmeniä sitten, iloitsin tästä rukoushuoneesta vanhan kaupungin keskellä: täällä on viihtyisä sisäpiha, kesällä aivan puutarhamainen. Rukoushuone sijaitsee hyvällä maaperällä.

Päivän evankeliumi Luukaksen kertomana osuu juhliemme ydinteemaan. Kukin omalla tavallamme ehkä muistamme päivän kylväjä-opetuksen, vaikka emme itse varsinaisia maanviljelijöitä ammateiltamme olisikaan. Jeesuksen esitystapa on siitäkin mielenkiintoinen, että se pakottaa pohtimaan asiaa omakohtaisesti vaikkapa hakien vastausta tuosta kylväjän roolista tai siemenen olemuksesta tai maaperän ominaisuudesta käsin.

Jokainen meistä kuitenkin tietää, että hyvinkin pienessä siemenessä on uskomattoman suuri kasvun voima. Jumalan sanan siemenen voima on maailmoja mullistava.

”Oppilaat kysyivät Jeesukselta, mitä hän oli vertauksellaan tarkoittanut” (Luuk. 8:9). Kylväjä-vertaus on yksi Jeesuksen käyttämistä monis­ta vertauksista, ja se on siitä erikoinen, että Vapahtajamme on myös se­littänyt vertauksen merkityksen. Kristus puhuu vertauksissaan Jumalan valtakunnan salaisuuksista. Eikä hän puhu salaisuuksista vertauksin siksi, että hänen puheensa jäisivät meille arvoitukseksi, varmaankin päinvastoin. Hän puhui vertauksin siksi, että hänen kuulijansa tuntisivat esillä olevat asiat oman jokapäiväisen elämänsä todellisuuden kautta.

Kylväjävertaus asettaa itse Vapahtajamme messiaanisen toiminnan mitä häikäisevimpään valaistukseen. Inhimillisesti arvioiden hänen työnsä antoi minimaalisia tuloksia. Juutalaisuuden virallinen johto hylkäsi hänet. Useimmat niistä yksityisistä ihmisistä, jotka kuulivat hänen puheitaan, eivät halunneet vastata hänen kutsuunsa. Herramme oli Jumalan valtakunnan airuena todella verrattavissa palestiinalaiseen kylvömieheen, joka surkeilematta sirotteli siemeniä kyntämättömälle kallioiden, polkujen ja rikkaruohorykelmien kesantopellolle. Molemmat tiesivät, että kylvötyö sittenkin kannattaa. Hyvästä maasta tulee kaikki vaivat korvaava sato. 

Päivän opetuksessa Jeesus hyödyntää jokaisen tuntemia ja ymmärrettäviä asioita. Taivas ja maa viittaavat toisiinsa. Maa on luotu, jotta se kerran voisi tulla Vapahtajamme kodiksi, ja taivas heijastaa valonsa jo nyt maan päälle. Kun Jeesus haluaa auttaa meitä luomaan kuvan taivaan valtakunnasta, hän ei kehota meitä kääntämään katsetta pois siitä, mitä ympärillämme jo näemme. Tässäkin hetkessä. Jumalan valtakunta on jo nyt meidän keskellämme, täällä tänään.

Mutta asialla on myös toinenkin puoli, sillä sama Jumalan sana on vertaus yhdelle ja salaisuus toiselle. Kaikki riippuu tavasta, jolla sitä kuuntelemme. Kuuntelemmeko mielenkiintoista kertomusta vai kuuntelemmeko Jumalan sanaa? Kuuntelemmeko uteliaalla järjellä vai palavalla ja kaipaavalla sydämellä? Kuuntelemmeko saadaksemme tietää vai saadaksemme elää? Tapa ottaa sana vastaan jakaa kuulijakunnan kahteen ryhmään. Päivän vertaus on kerrottu myös Matteuksen evankeliumin, jota lainatakseni toisen kohdalla täyttyy Jeesuksen siteeraama Jesajan profetia: ”Kuunnelkaa vaikka kuinka; ette kuitenkaan ymmärrä. Katselkaa vaikka kuinka; ette kuitenkaan näe” (Matt. 13:14). Toisille Kristus sanoo ”Mutta te olette onnellisia, koska teidän silmänne näkevät ja korvanne kuulevat” (Matt. 13:16).

Vertaus on lopulta Jumalan ratkaisu pulmaan, jonka hän asettaa eteemme. Yhtäältä hänen sanomansa on meille rakkauden sanoma ja hän haluaa, että tulisimme siitä tietoiseksi, toisaalta Jumala tahtoo – sillä hän on rakkaus – ettei kukaan jäisi sanoman ulkopuolelle. Kaikilla täytyy olla mahdollisuus kuulla ilouutinen – evankeliumi. Juuri kertomalla vertauksia Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus ratkaisee tämän ongelman.

Sanomalle otollista maata löytyy edelleen ja itse Jumala kylvää siemenensä, tänään, huomenna ja ylihuomenna. Kirkon lähes kaksituhatvuotinen olemassaolo on myös osoittanut, et­tä Jumalan sanan kylvämistä on rohkeasti ja antaumuksella suoritettu ja että kylvötyö on myös kantanut hedelmää. Paimentehtävässään tä­mänkin päivän kirkko suorittaa sanan kylvöä rukoillen, että siemen itää ja kantaa ajallansa hedelmän. Mutta suurin kysymys on kenties se, kuinka otamme sen vastaan. Aamen.