Opetuspuhe Lappeenrannan seurakunnan tarkastuksessa Pyhän Nikolaoksen kirkossa Imatralla
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!
Kuulemassamme päivän pyhässä tekstissä on monia tuttuja ilmaisuja ja vertauskuvia. Monet niistä askarruttavat mieltämme joka kerta kun ne kuulemme. Niin tuleekin tehdä. Itse teksti sijoittuu Luukkaan evankeliumissa matkakertomuksen alkuun. Takana on Kristuksen opetus- ja parannustoiminta Galileassa ja edessä häämöttää jo matka Jerusalemiin pääsiäisjuhlille ja kuten tiedämme, Golgatan ristille. Tällä matkalla Jeesusta seuraa joukko ihmisiä, muitakin kuin lähimmät opetuslapset. Päivän tekstin ytimessä on kyse siitä, kuka on valmis seuraamaan Kristusta. Jo aikaisemmin Jeesus on puhunut siitä, kuinka hänen seuraamisensa edellyttää jokapäiväisen ristin kantamista.
Tänään puolestaan on esillä kolmen miehen kolme eri asennoitumista Kristuksen seuraamiseen. Kolme toisistaan melko irrallista vuoropuhelua. Raamatun tutkijoiden parissa vallitsee käsitys, että Luukas on todennäköisesti koonnut kuulemamme lauseenparit yhteen, sillä hän on poiminut ne eri tekstilähteistä. Sijoittamalla keskustelut matkakertomuksensa alkuun evankelista tahtoo korostaa, että Jeesuksen seuraajien tehtävä on kulkea opettajansa perässä kohti kärsimystä ja ristiä. Sen, joka ottaa vastaan kutsun Jumalan valtakuntaan, on oltava valmis uhrauksiin.
Kutsun saaminen voi synnyttää sen saajassa sisäisen taistelun. Toisin ei voi ollakaan. Paholainen tekee herkeämättä työtään ja yrittää pienenkin tilaisuuden tullen turmella Jumalan kutsun. Se uskottelee kutsutulle, että tämän tila on jo toivoton. Armonaika on muka jo tuhlattu. Ja jos se uskottelun jälkeenkin huomaa kutsun saaneen tähyilevän vielä Vapahtajamme perään, se kiiruhtaa vielä estelemään tätä: ”Älä nyt tuollaisena ainakaan pyri hänen seuraansa! Koeta nyt ensin osoittautua tuon seuran arvoiseksi!”
Kristuksen seuraamisen tie on hiilillä juoksemista, täynnä kamppailuja ja väittelyitä – se on tulinen tie, kuten hän itse jäljempänä toteaa: ”Tulta minä olen tullut tuomaan maan päälle – ja kuinka toivonkaan, että se jo olisi syttynyt!” (Luuk. 12:49) Mutta tästä huolimatta Herramme seuraan saa ja tulee mennä täsmälleen niin hyvänä taikka huonona kuin kutsuttaessa on. Iloiten tai itkien.
Päivän evankeliumissa kuulimme, kuinka ensimmäinen mies on innokkuudessaan ehdoton, kaksi muuta puolestaan asettavat ehtoja: he haluavat ensin suorittaa sosiaaliset velvollisuudet, kuten käydä perheittensä luona joko hyvästelemässä tai hautaamassa. Ehdot eivät ensikädessä kuulosta meistä kohtuuttomilta. Jeesus ei kuitenkaan hyväksynyt eikä voikaan hyväksyä mitään ehtoja. Kyse on kutsuttujen osalta lojaalisuusristiriidasta: kumpi painaa vaa’assa enemmän, perhesiteet vai Jeesuksen seuraaminen? Kristuksen seuraamisella on kuitenkin hintansa eikä Jumalan valtakunnan suhteen voi tehdä kompromisseja.
Jos sosiaaliset velvollisuudet tulevat Kristuksen seuraamisen esteeksi, yli-innokas ja omatahtoinen seuraan pyrkiminenkin on aiheuttanut tekstijaetta tulkinneissa kirkkoisissä varauksellisuutta. Esimerkiksi Kyrillos Aleksandrialainen katsoo, että tarjoutumalla seuraamaan Jeesusta mies halusi itselleen apostolien kunnian. Jeesus torjuu miehen yli-innokkuuden puhumalla ketuista ja taivaan linnuista, jotka Kyrilloksen tulkinnassa kuvaavat ihmisen sisimmässä asuvia demoneita. Niin kauan kuin sisin on demonien vallassa, ei Ihmisen Pojalla ole ihmisen mielessä sijaa.
Päivän evankeliumi jättää kuitenkin avoimeksi sen, tuliko näistä kolmesta Jeesuksen seuraajia vai ei. Jokaisesta keskustelusta ehdokkaiden kanssa jää vaikutelma, että Vapahtajamme ehdot ovat niin kovat, että ne jopa lannistavat seuraan pyrkijöiden innon. Toisaalta päivän pyhä teksti on painotuksillaan ja kaikessa ankaruudessaankin selvä: Herramme seuraaminen vaatii uhrauksia. Seuraajan on oltava valmis uhraamaan turvallisuutensa, velvollisuutensa vanhempiaan kohtaan ja jopa perhesiteet. Seuraajaehdokkaita haastetaan pohtimaan, ovatko he valmiit tällaiseen uhraukseen. Samalla se antaa kaunistelemattomasti ymmärtää, että valinnassa on lopulta kyse elämästä ja kuolemasta.
Kutsuminen Kristuksen yhteyteen merkitsee aina Jumalan valtakunnan työntekijäksi kutsumista. Siksi ratkaisunkin tuon kutsun ääressä on oltava ehdoton. Tämän me siis kutsumisesta tiedämme. Mutta samoin me uskomme, että ”Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen” (Filip. 1:6) sekä Hän ”on myös vahvistava teitä loppuun saakka, niin ettei teissä ole moitteen sijaa Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemisen päivänä.” (1. Kor. 1:8) Vahvistakoot nämä apostolin sanat meitä aikana, kun etsimme paikkaamme Vapahtajamme Herramme Jeesuksen Kristuksen seurasta. Aamen.
