Opetuspuhe Kuopion Pyhän Nikolaoksen katedraalin uudelleenvihkimisen yhteydessä temppelin 100-vuotisjuhlassa
Vietämme kirkkokuntamme keskustemppelin, Kuopion Pyhän Nikolaoksen katedraalin uudelleenvihkimisjuhlaa. Samalla vietämme tämän kirkon 100-vuotisjuhlaa. Katedraali on saanut jälleenpyhitetyn alttarin ja se on tullut kokonaan siunatuksi käyttöönsä sitä ympäröivän uskovien ihmisten yhteisön hengellisenä, uudistettuna kotina. Se on jumalanpalveluksille ja sakramenteille, mysteerioille, pyhille salaisuuksille omistettu paikka. Se on rukouksen, kiitoksen, ylistyksen, Jumalan ja Hänen pyhiensä puoleen kääntymisen paikka. Se on opetuksen, mietiskelyn, hiljaisuuden, hengellisen ilon ja kasvun tyyssija.
Niin kuin ihmisen ruumis on Pyhän Hengen temppeli, paikka, jossa Jumalan Henki asuu, niin on aineellinen temppelikin Jumalan kunnian ja Hänen Pyhän Henkensä asuinsija.
Tätä asuinsijaa on rakennettu rukouksin. Noita rukouksia on kannettu jo ennen kuin ensimmäinen lapionpisto on tällä pyhitetyllä paikalla tapahtunut ja ennen kuin ensimmäinen tiili on muurattu 100 vuotta sitten. Rukouksin on työ aloitettu, rukouksin peruskivi siunattu, rukouksin risti nostettu torniin tämän kuopiolaisen maiseman ylle. Rukouksin on rakennettu tässä palveluksessa tämän temppelin "kaikkein pyhin", alttari ja sen alttaripöytä. Tessalonikin arkkipiispa Simeon sanoi tästä aikanaan: "Silloin suljetaan kuninkaan ovet, sillä alttari tulee taivaaksi ja siihen laskeutuu Pyhän Hengen armovoima."
Tuo alttaripöytä, myös Kristuksen hautaa kuvaava, on pesty. Se on voideltu hyväntuoksuisilla yrteillä, se on pyhitetty pyhällä mirhalla. Autuaan Augustinuksen sanoin: "Tänään me juhlimme alttaripöydän vihkimisen juhlaa, ja oikein ja kohtuullista on viettää juhlaa tänään, jolloin on siunattu ja voideltu se kivi, jolla meitä varten toimitetaan jumalallisten salaisuuksien pyhä palvelus."
Alttarissa on sytytetty ensimmäinen tuohus. Siitä on sytytetty kaikki valot alttarissa ja koko kirkossa. Pyhä kirkko onkin tarkoitettu valaisemaan koko maailmaa.
Ristisaaton laulu on kertonut pyhistä marttyyreistä. Koko maailman marttyyrien veri on pukenut seurakunnan ikään kuin purppuraan ja kalliiseen vaatteeseen. Piispa on kantanut päänsä päällä pyhää reliikkiä, jonka hän on asettanut alttaripöytään. Teko kertoo siitä, että tapa pystyttää alttareita marttyyrien haudoille on yhtä vanha kuin kristillinen kirkkokin. Se oli luonnollista katakombiajan seurakunnalle. Niin kuin marttyyrien kausi jatkuu kristillisessä kirkossa, niin jatkuu meidänkin kunnioituksemme ja rakkautemme uskomme todistajia kohtaan tänäkin päivänä.
Tämä kirkko on Pyhän Nikolaoksen, Lyykian Myrran arkkipiispan muistoa ylläpitävä. Mutta se on samalla Kristuksen läsnäolon merkki tämänkin ajan maailmassa. Temppeliin saapuva pyhää jäännöstä kantava piispa symbolisoi itsekin Kristuksen läsnäoloa. Hän sanoo: "Nostakaa päänne, te portit, nostakaa päänne te ikuiset ovet, Kunnian Kuninkaan käydä sisälle!"
"Kuka hän on, tuo Kunnian Kuningas", häneltä kysytään. "Hän on Herra Sebaot, Hän on Kunnian Kuningas", vastaa piispa.
Kun reliikki on asetettu alttariin, on toteutunut apostoli Johanneksen näky: "...näin alttarin alla niiden sielut, jotka oli tapettu Jumalan sanan ja oman todistuksensa tähden." (Ilm. 6:9). Tällä niin kuin muilla pyhillä alttareilla tullaan toimittamaan pyhää liturgiaa aikojen loppuun asti. Silloin toteutuu se, mitä apostoli Paavali sanoi: "Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa siihen asti kun hän tulee." (1.Kor. 11:26). Kääntäen tämä merkitsee armon ajan jatkumista niin kauan, kuin Herran kuolemaa julistetaan, niin kauan, kuin eukaristiaa toimitetaan ja niin kauan, kuin siitä osallistutaan.
Temppelin vihkiminen on kehotus ja haaste meille itsellemme. Tunnemmehan, että niin kauan kuin Hengen lahjat, usko, toivo ja rakkaus elävät kirkossa, niin kauan se säilyy järkkymättömänä ja vahvana. Rakkaus ja vapaus ovat kirkon luonnollinen perustus. Vilpittömään ja nöyrään palvelemiseen ja rakkaudentäyteiseen kilvoitukseen kaiken sen pyhän puolesta, minkä isämme Hengen ohjauksessa ovat rakentaneet, sisältyy kirkon ykseyden tae ja tulevaisuuden varmuus.
Kirkko on meidän apumme. Siinä Kristus on läsnä ja keskellämme. Tässä kirkossa on uudistumisemme mahdollisuus ja voima. Siinä taivasten valtakunta on ulottuvillamme.
Temppelin vihkiminen on kehotus ja kutsu meidän itsemme uudistumiseen. Siihen samaan rohkaisevat myös vihkimisjuhlan vanhan kirkkolaulun sanat: "Mene itseesi ihminen. Tule vanhasta uudeksi ja vietä sielusi uudistumisen juhlaa niin kauan kuin sinulla on elinaikaa, että elämäntiesi uudistuisi. Katso, vanha on kadonnut ja kaikki on tullut uudeksi. Muutu parannuksen kautta ja niin tuot soveliaan juhlalahjasi. Niin uudistuu ihminen, ja niin vietetään temppelin vihkimisen juhlaa."
Kristus, totinen Jumalamme, jonka saamme uskoa olevan keskellämme ja vaikuttavan meissä, puhtaimman Äitinsä ja kaikkien pyhiensä esirukouksien tähden armahtakoon meitä ja pelastakoon meidät hyvyydessään ja ihmisrakkaudessaan. Amen.
