Opetuspuhe Kaikkien pyhien sunnuntaina Metsolassa
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!
Vietämme tänään ensimmäistä helluntainjälkeistä sunnuntaita, joka on omistettu kaikkien pyhien muistolle. Marttyyrien, askeettien, kirkon suurten opettajien sekä pyhittäjäisien ja -äitien ohella muistelemme tänään kaikkia niitä pyhiä ihmisiä, jotka Jumala on lahjoittanut kautta aikojen meidän kanssakilvoittelijoiksemme.
”Entä me?” kysyi silloin Pietari. ”Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua. Mitä me siitä saamme?” sanotaan päivän evankeliumin viimeisissä kappaleissa (Matt. 19:27).
”Entä me?” Tämän kysymyksen Pietari teki kuultuaan Jeesuksen ja rikkaan miehen keskustelun. Rikas mies esitti Kristukselle kysymyksen: ”Opettaja, mitä hyvää minun pitää tehdä, jotta saisin iankaikkisen elämän?” (Matt. 19:16) Muistamme ehkä tuon keskustelun, joka päättyi miehen kannalta odottamattomalla tavalla. Hänen olisi pitänyt myydä kaikki se, mikä estää häntä ryhtymästä ehdoitta Kristuksen seuraajaksi. Voimme vain arvailla, että hinta oli tuon ajan menestyjälle liian kova.
”Kuinka meidän käy?” ”Kuinka minun käy?” Kysymys on inhimilliseltä tuntuva. Moni esittää sen aidossa hädässään. Vastauksen saamme niistä pyhyyden ehdoista, joita kuulimme luettelevan Matteuksenkertomana. Siksi on paikallaan miettiä tänään hetki niitä. On nimittäin rakastettava Jumalaa enemmän kuin ketään muuta, on otettava risti ja on oltava valmis kieltäytymään maailman suosiosta. Tänään kaikkien pyhien sunnuntaina kaikki nämä valinnat ja kieltäytymiset esitellään meille siksi, että niitä noudattaneet ihmiset ovat lähteneet ristin tielle Pyhän Hengen voimaannuttamina.
Matteuksen evankeliumin luvussa 20 tulee tämä opetuslasten kysymys toisessa muodossa esille. Sebedeuksen poikien äiti tulee Jeesuksen luokse, heittäytyi maahan ja kysyy ”Lupaatko, että nämä kaksi saavat valtakunnassasi istua sinun vieressäsi, toinen oikealla ja toinen vasemmalla puolellasi?” ”Ette tiedä, mitä pyydätte”, Jeesus vastasi. ”Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon?” ”On”, pojat vastasivat” (Matt. 20:21–22).
Meidän on todella syytä pysähtyä hetkeksi tämän omansa uhraamisen ajatuksen äärelle. Ainakin tällä hetkellä maailmantilanne näyttää epäoikeudenmukaiselta. Voisimme jakaa maailman sen hyvinvoinnin perusteella kahtia: maihin ja niiden kansoihin, joissa jokaisella ihmisellä todella on jokapäiväinen leipänsä ja niihin, joilla sitä ei ole. Silloin joudumme toteamaan, että ehkä noin kolmannes maailman ihmisistä on aidosti onnellisessa jokapäiväisen leivän omistamisen asemassa. Lopuilla sitä ei ole, tai sen saamiselle ovat ehtona kohtuuttomat inhimilliset ponnistelut ja jopa oman ruumiin myyminen orjuuttajalle.
En puutu tämän enempää epäoikeudenmukaisten sosiaalisten olojen kuvaamiseen, sillä se ei kuulu päivän pyhän tekstin sanaan. Mutta toteanpa vielä Paavalilla keskeisessä asemassa olevan tämänkin ajatuksen: ”Vaikka jakaisin pois koko omaisuuteni ja uhraisin itsenikin niin, että antaisin polttaa itseni, en hyötyisi mitään, jos minulta puuttuisi rakkaus” (1 Kor. 13: 3). Omastaan luopuminen näyttää siis olevan vieläkin syvällisempi käsite kuin ainoastaan ulkonaisen omaisuuden luovuttaminen. Koko käsityksemme omaisuudesta ja sen puutteesta saattaa olla ylösalaisin, kuten Johanneksen Laodikeaan lähettämän viestin seuraava kohta osoittaa: ”Kehuskelet olevasi rikas – niin rikas, ettet tarvitse enää mitään. Et ymmärrä, että olet oikeasti surkea ja säälittävä. Olet köyhä, sokea ja alaston” (Ilm. 3: 17). Kirkkomme pyhät tiesivät tämän nahoissaan.
Hengellisessä elämässä täydellistymisen tie on raskas, jopa katkera ja vain harvoja on siunattu kestävyydellä kulkea Pyhän Hengen voimalla Taaborin ja Golgatan väliä. Tietysti me kaikki olemme heikkoja. Ainahan me viehätymme arkielämässämme asioihin, jotka vievät huomiomme pois Jumalasta ja siitä, miten hänen tahtoaan täyttäisimme. Mutta tämänkin Jumala tietää. Aina kun käännymme tämän maailman asioista Jumalan puoleen, hän ottaa meidät ilolla vastaan. Hän kutsuu meitä jatkuvasti Poikansa hääaterialle, ehtoolliselle, eikä käännytä takaisin ketään, joka lähestyy sitä katumuksella. Näin me heikkoinakin ihmisinä kykenemme täyttämään kristillisen uskomme todistajan tehtävämme.
Kaikkien pyhien joukkoon omana aikanamme luetut kilvoittelijat todistavat edelleen siitä samasta katkeamattomasta ketjusta, jolle kirkon alkuaikoina eläneet marttyyrit antoivat mallin. Siunatkoon hyvä ja ihmisiä rakastava Jumala meitä tänä juhlapäivänä niin, että voisimme tämänkin pyhän liturgian jälkeen elämässämme palvella Jumalaa ja lähimmäisiämme palavalla rakkaudella iankaikkisen elämän luottamuksessa. Aamen.
