Opetuspuhe jouluaaton vigiliassa Uspenskin katedraalissa

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tänään luettu evankeliumi kertoo Jeesuksen syntymästä Joosefin näkökulmasta. Evankelista Matteus ei lainkaan kuvaa Jeesuksen syntymää, vaan sitä edeltäviä tapahtumia. Myös monissa muissa yksityiskohdissa kuvaus poikkeaa tutusta Luukkaan jouluevankeliumista, mutta suuret linjat ovat yhtenevät: Jeesuksen äiti, jonka nimi on Maria, on vasta kihlattu Joosef-nimiselle miehelle, kun hän tulee yliluonnollisella tavalla raskaaksi.  

Molemmissa versioissa syntymään liittyy myös enkeli-ilmestys, mutta Matteus kertoo enkelin ilmestyneen Joosefille unessa. Enkelin sanoma on selvä: Joosefin tulee ottaa Maria vaimokseen, hyväksyä syntyvä lapsi ja antaa tälle nimeksi Jeesus.

Kertomuksen mukaan Maria ja Joosef ovat kihlapari. Kihlaus oli sitova ja se voitiin purkaa ainoastaan erokirjalla kuten avioliittokin. Päivän pyhä teksti ei kerro sen tarkemmin, keille kävi ilmi, että Maria odotti lasta, mutta on selvää, että raskaus tulkittiin merkiksi aviorikoksesta. Toteamus, että Joosef ei halunnut häpäistä Mariaa julkisesti, antaa ymmärtää, että tieto raskaudesta ei ollut vielä levinnyt laajalle. Jaakobin protoevankeliumi 100-luvun alusta ymmärtää ilmaisun yksiselitteisesti siten, että Maria tapettaisiin tietoon tullen aviorikoksen seurauksena. Siksi Joosef halusi purkaa kihlauksen ennen kuin kukaan sai tietää tästä, sillä tuolloin mitään rikostakaan ei olisi tapahtunut.

Evankeliumitekstin sanoma on tuttu, ja juuri tuttuuden takia meidän on vaikeaa tai melkeinpä mahdotonta lähestyä sitä ilman ennakkokäsityksiä, ilman tunteita. Ajatelkaamme hetki Joosefia. Hänkin varmasti mietti – kuten me tänään – outoa tilannetta: kihlattu on tullut raskaaksi, vaikka kihlapari on pidättäytynyt siveydessä. Tässä tilanteessa Joosef on tekemäisillään ratkaisun, joka kenelle tahansa meidän aikamme miehelle tulee ensimmäiseksi mieleen: jätän sen naisen. Miksi ottaisin puolisokseni kumppanin, joka on ollut uskoton jo kihlausaikana?

Mutta jostain syystä Joosef ei nytkään ajattele Mariasta pahinta mahdollista. Ja niin hän aikoo lähteä tiehensä kaikessa hiljaisuudessa ilman julkista hälyä. Livahtaa vain tiehensä, jättää lapun keittiön pöydälle roskia viedessä, ilmoittaa asiasta tekstiviestillä. Tällä tavoin mies siinä miettii elämäänsä. Ja samaan aikaan Marian kohdussa kasvaa joku, joka ei ole hänen. Joosef toteaa itselleen: Lähden pois. Jätän paikkani ja aloitan alusta jossain toisaalla, jonkun toisen kanssa – miksipä ei?

Tätä taustaa vasten on hyvä palata Joosefin kertomukseen. Tämä mies ei lähtenyt omille teilleen, haihtunut erämaan aavikolle, vaan petetyksi tulemisen uhallakin otti vastuun, jäi, ja pysyi kuuliaisena. Olkoon vain, että Maria oli raskaana Pyhästä Hengestä. Siitä huolimatta tosiasiana säilyi, että lapsi, joka oli Marian kohdussa, ei ollut Joosefin. Ja se asiaperuste, jolla Joosef päätti pitää Marian, oli mahdollisimman hento. Siihen häntä rohkaisi Herran enkeli.

Raamatussa enkelit esiintyvät ennen kaikkea Jumalan sanansaattajina, niin tässäkin. Enkelin kerrotaan ilmestyvän Joosefille unessa. Unessa ilmestynyt enkeli ei käskenyt häntä mihinkään, ei esittänyt vaatimusta, ei pakottanut. Hän kuuli Luojansa puhuttelun ja ymmärsi sen koskevan myös häntä. Oikeastaan enkeli vain rohkaisi Joosefia sanoilla: ”Älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi.” Ja tämän rohkaisun pohjalta Joosef tekee valinnan, joka on miehelle vakava paikka. Hän ryhtyy isäksi lapselle, joka ei ole hänen. Tällä tavoin hän ottaa vastaan Kristuksen, asettuu elämän ja Jumalan puolelle.

Päivän tekstin sanomassa tähtäyspisteenä on myös lapsen nimi. Jeesus on kreikkalainen muunnos heprealaisesta nimestä Joosua, joka merkitsee sananmukaisesti ”Herra on pelastus.” Mutta miten selitämme nykyajan ihmisille uskontunnustuksemme sanat: ”syntyi Neitseestä Mariasta ja tuli ihmiseksi”? Alkukirkon ihmisille joulun sanoma tällaisessa muodossa ei ollut filosofiaa eikä itämainen myytti, vaan vanhatestamentillisen profetian riemullista täyttymystä. Jesajan kirja oli kaikille avoin kreikkalaisena Septuagintakäännöksenä, jossa nimenomaan puhutaan neitsyestä, joka tulee raskaaksi. Toinen nimi, jota lapsesta kuulimme tänään käytettävän, on Immanuel, joka tarkoittaa ”Jumala on kanssamme.” Se tulee juurikin profeetta Jesajan kirjasta, jota Matteus siteeraa. Hepreaksi nimen voi ymmärtää monella tapaa. Prepositio ”im” voidaan kääntää ”joukossamme, rinnallamme, vierellämme, keskuudessamme” ja niin edelleen. 

Jumala ei siis ole ainoastaan meidän ”puolellamme”, miten ”kanssamme” useimmiten ymmärretään, vaan meidän keskuudessamme, yhtenä meistä.

Jumala on nyt meidän ihmisten kanssa. Apostoli Paavali ymmärsi asian juuri näin. ”Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan,” hän sanoi Galatiassa sijainneille seurakunnille. Erityistä Paavalin näkemykselle kuitenkin oli, että Jumala oli meidän kanssamme, ihmisten kanssa, nimenomaan Jeesuksen kuolemassa. Ei vain syntymässä, vaan myös kuolemassa, kuten hän toisessa Korinttolaiskirjeessä kirjoittaa: ”Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa.” (2 Kor. 5:19) Jeesuksen koko elämä syntymästä kuolemaan ja ylösnousemukseen on siis nähtävä Immanuel-nimen valossa.

Huomenna saamme viettää jo juhlapäivää, tänään vielä paastoamme. Tämä juhla ei ole mikä tahansa syntymäpäivä, joka tapahtui noin 2000 vuotta sitten. Se ”ei ole niinkään luomisen vaan uudelleen luomisen juhla, joka pyhittää koko maailman,” kuten kirkkoisä Gregorios Nazianzilainen 300-luvulla ajatteli. Kirkkoisät vertaavat usein Kristuksen syntymäluolaa hengellisen valkeuden esiintuloon kuoleman varjosta. Pyhä Gregorios Teologi muun muassa sanoo, että Kristus ”syntyi hiljaisuudessa luolassa minun köyhään ruumiiseeni pukeutuneena, jotta voisi pukea minut pyhyytensä rikkauden pukuun. Hän jätti jumalallisen korkeutensa kääntyäkseen puoleeni ja tarjotakseen minulle osallisuutta Hänen hyvyyksistään.”

Näin siis tapahtui maailmanhistorian suurin syntymä. Kirkkomme tarjoaa monia kielikuvia siitä, mitä joulun salaisuuden ymmärtäminen ja osallisuus vaatii: Jumala tuli ihmiseksi, jotta ihminen voisi tulla jumalaiseksi. Näissä kielikuvissa on kaikissa kyse jonkinlaisesta vaihtokaupasta, jota heijastaa sekin, miten jaamme lahjoja toinen toisillemme. Kristus vaihtoi omat rikkautensa meidän köyhyyteemme, jotta merikastuisimme hänen köyhyydestään. Tässä siunatussa vaihtokaupassa saatava uusi elämä on todellakin kristinuskon keskeinen viesti. Se on vastakohtien yhteentörmäys, jota on mahdotonta selittää järjen avulla.

On kestänyt 40 päivää valmistautua kuulemaan joulun ilosanoma. Menkäämme siis Betlehemiin ottamaan vastaan elämän leipä, uusi elämä, jota nyt juhlistamme. Ottakaamme vastaan tämä lahja ja julistakaamme sitä eteenpäin koko maailmalle. Tehkäämme itsestämme lahjoja toinen toisillemme. Aamen.