Opetuspuhe Hämeenlinnan kirkon uudelleenvihkimisessä

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Olemme tänään vihkineet tämän vastakunnostetun Hämeenlinnan kirkon Tihvinäläisen ikonin muistolle. Syy, miksi kirkkorakennus on saanut uuden suojeluspyhän, on lopulta hyvin yksinkertainen ja perinteikäs: halumme kunnioittaa seurakunnan pitkää historiaa, sen jatkumoa sekä erityisesti ihmeitätekevän Tihvinäläisen ikonin merkitystä alueen kyyröläläisille ja heidän jälkipolvilleen, jotka ovat sitä täällä vuosittain juhlineet.

Vihkimisen yhteydessä kuulimme Matteuksen kertomana sen tärkeän keskustelun, joka käytiin Palestiinan pohjoisrajalla Filippoksen Kesarean seudulla. Huomio kiinnittyy erityisesti Kristuksen sanoihin kalliolle rakennettavasta kirkosta ja taivasten valtakunnan avaimista. Vain Matteus on esittänyt nämä sanat.

”Tälle kallioperustalle minä rakennan kirkkoni” (Matt. 16:18). Nämä Jeesuksen sanat avaavat laajoja näköaloja kirkon elämään kaikkina aikakausina. Kristus rakentaa itse Kirkkonsa. Erityisesti tämän päivän yhteiskunnassamme on hyvä muistaa, ettei seurakunta ole yritys, kannatusyhdistys taikka seura, joka päätetään perustaa, vaan alusta loppuun asti Kristuksen tekoa, jonka yhteydessä me ihmiset yhteisön jäseninä elämme. Jeesus tiesi olevansa rakentaja, joka tavallaan olikin hänen ajallinen ammattinsa, mutta hän on rakentaja myös syvemmässä merkityksessä. Kristus ei ole vain kirkon perustus, vaan vielä enemmän: Kirkko on hänen ruumiinsa temppeli. Ylösnousseena hän on Henkensä kautta mukana kaikessa, mitä Kirkon elämässä tapahtuu.

”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.” Tämä Pietarin ääneen lausuma tunnustus kaikessa suppeudessaan antaa vahvan perustan kirkon kivijalalle. Hiekalle rakennetun talon perustukset murenevat sateissa ja tulvissa, mutta kalliolle rakennettu kestää. Tämän ope­tuksen Jeesus antoi opetuslapsilleen evankeliumin aikaisemmassa luvussa. Niinpä kirkkokin kestää, sillä se on rakennettu Kristuksen varaan. Lujuus ja pysyvyys eivät kuitenkaan merkitse paikalleen jähmettymistä.

Te hämeenlinnalaiset olette olleet esimerkki yhteisöstä, joka ei pienestä hätkähdä. Ja kalliolle perustetun kirkon tulisikin olla paikka, joka kestää yhtä hyvin muutosten myrs­kyt kuin pitkät ja kuumottavat arkiset ajat. Kalliolta on usein myös laaja näkyvyys, etenkin kun kalliot nousevat vuoreksi. ”Kaupunki ei voi pysyä piilossa, jos se on rakennettu vuorelle” (Matt. 5:14), julisti Herramme vuorisaarnassaan. Kallio on oikeastaan kokonaisvaltainen käsite meille ortodokseille, sillä liturginen elämämme ja ikoniteologiamme kuvaavat Kristuksen inhimillisen elämän ääripisteitä, jotka nekin liittyvät kallioon. Puhutaan Jeesuksen syntymäluolasta Betlehemissä ja kalliohaudasta Jerusalemissa. 

Kirkon tulee näkyä, loistaa majakan tavoin maailmassa. Ja tässä kalliolle rakennetulla kirkolla on etuoikeus nähdä korkealta ja kajastaa kauas. Tämän takia sillä tulisi olla rohkeutta hyödyntää näkyjään käytännössä ja tulevaisuuden hyväksi. Seurakunnan hyväntekijät, työntekijät – korkealta näkijät ja kauas katsovat – tarvitse­vat tässä erityistä viisautta. Moni paikallaoleva tietää hyvin, että tämän uudelleen vihityn kirkon takana on ollut monta mutkaa matkassa ja siitä on ollut erilaisia näkyjä ja mielipiteitä. Olen kuitenkin vakuuttunut, että lopputulos on jokaiselle mieluinen.

Nyt on rakennettu uutta kerrosta kirkkoon. Tarkoitan tällä myös sitä, että kun julistamme kuoleman tallannutta ja ylösnoussutta Kristusta, olemme mukana maailmanhistorian vakavimmassa rakennusyrityksessä. Ehkä tämä myös kertoo jotain siitä, että kalliolle perustetulta kirkolta ja seurakunnalta odotetaan paljon. Se seisoo lu­jalla perustalla, sillä on laajat näkymät, se on Jumalan kohtaami­sen ja palvelemisen paikka, se on turvapaikka ja se näyttää suuntaa rauhaan, rakkauteen ja iankaikkiseen elämään.

Rakennustyö jatkuu nyt meidän keskuudessamme ja ajassamme. Vaikka Kristuksen kirkko kohoaakin tuolle puolen tämän ajan ja ylittää tuonelankin mittasuhteet, se on toisaalta rakennus, joka on pystytetty ihmisten historiaan ja myös meidän keskuuteemme. Sen pohjakerroksena, kallioperustuksena, oli Pietarin ja muiden apostolien sukupolvi, jolle perustalle myös kirkkomme pyhät ihmiset ovat kilvoituksessaan turvautuneet.

Saamme kiittää Herraa siitä, että on olemassa tällainen kivilinna täällä Hämeessä, jonka turviin voimme paeta murheiden hetkellä – ja kallioperusta, josta rohkenee taas lähteä täynnä voimia elämän vuoristopoluille. Sitä varten kirkot kutsuvat ihmisiä palvelemaan Jumalaa, todistamaan hänestä eukaristian sakramentin äärelle.

Haluaisin lopuksi vielä sanoa teille kaikille paikan päälle tulleille seurakuntalaisille profeetta Jesajan tavoin: ”Katsokaa sitä kalliota, josta teidät on lohkaistu, sitä kaivosta, jonka uumenista teidät on louhittu” (Jes. 51:1). Kallio, josta meidät on lohkaistu, on Kristus, Elävän Jumalan poika. Aamen.