Opetuspuhe diakoniksi vihkimisessä Myllypuron kappelissa
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!
Päivän evankeliumin teksti Luukkaan kertomana sen kaikessa lyhykäisyydessään osoittaa meille kristityille kultaisen säännön. Emme olisi voineet toivoa osuvampaa tekstiä tälle päivälle, erityisesti kun vihimme seuraavaksi papilliseen palvelukseen diakoniksi Tapio Juntusen.
Kultainen sääntö on kohdella muita ihmisiä siten, kuin toivoisimme heidän kohtelevan meitä. Toisin sanoen rakastaa vihollisia, tehdä hyvää, lainata toivomatta mitään takaisin mutta ennen kaikkea olla myötätuntoisia, niin kuin taivaallinen Isämme on (Luuk. 6:31–36).
Rakkaus on se, joka velvoittaa meitä tekemään hyvää kaikille. Itse Kristus opetti kaunistelematta toisen ihmisen oikeata auttamista. Iskevissä sanoissaan hän osoittautui ihmiselämän teräväksi ja myös huumoria käyttäväksi tarkkailijaksi. Hän sekoitti oman aikansa opetusten sovinnaisuuksia, kuten ”rakasta lähimmäistäsi!” ”vihaa vihollistasi!” päätyen omaan muotoiluunsa rakastakaa vihollisianne! Hän ei kiistänyt vihollisuuksien olemassaoloa, mutta hän todisti todellisuudesta, joka oli vihaa ja vihollisuuksia voimakkaampi.
Mutta miksi Jeesus väheksyi saman mielisten ystävyyttä ja toveruutta sanoessaan ”Rakastavathan syntisetkin niitä, joilta saavat vastarakkautta” (Luuk. 6:32) sekä ”Entä mitä erityisen hienoa siinä on, jos kohtelette hyvin niitä, jotka kohtelevat teitä hyvin? Niin syntisetkin tekevät” (Luuk. 6:33). Kristus tunnusti nimittäin vain yhden seuran: Jumalan lasten perheen. Ja Herrammehan tuli apostoli Paavalin sanoin purkaakseen väliltämme vihollisuuden muurin (Ef. 2:14). Tässä mielessä myös kirkon on oltava avoin kaikille. Rakkautta on osoitettava pyyteettömästi itse rakkauden ja oikeudenmukaisuuden takia, eikä vastarakkauden ja palkintojen toivossa.
Päivän epistolassa kuulimme puolestaan Paavalin sanovan: ”Tiedän, että tämä mies siepattiin paratiisiin” (2. Kor. 12:4). Jos menemme Luukkaan evankeliumin loppuun, löydämme tälle vertailukohdan Kristuksen kärsimyksistä, jolloin hän vielä ristillä riippuessaan vastasi katuvalle ryövärille ”Minä vakuutan sinulle, että pääset jo tänään minun kanssani paratiisiin” (Luuk. 23:43). Katuvan ryövärin nöyrä pyyntö edellytti tavatonta uskon hyppäystä juutalaisten yleisestä uskosta ylösnousemukseen ja tuomioon viimeisenä päivänä. Hän varmaan uskoi, että Kristus – pahantekijänä ristiinnaulittu mies – oli vielä tuleva Jumalan valtakunnan kuninkaana tuomitsemaan eläviä ja kuolleita ja siten ratkaisemaan myös hänen kohtalonsa. Jeesuksen vastaus katuvalle kärsimystoverilleen sisälsi paljon enemmän kuin tämä oli rohjennut pyytää. Pelastuminen on jo tänään koettavissa eikä vasta viimeisenä päivänä. Paratiisin portit avautuvat yhdessä hänen kanssaan kulkevalle.
Kristuksessa rakas Tapio! Paratiisin portit avautuvat yhdessä hänen kanssaan kulkevalle, älä koskaan unohda tätä. Samalla se asettaa jokaisen meistä ratkaisijan paikalle. Ristinpuulta avautuu näet kaksi tietä. Herramme ja Vapahtajamme kanssa ristiinnaulituista vain toinen sai seurata häntä. Vain toiseen voidaan sovittaa Paavalin sanat: ”Jos kerran kuolimme Kristuksen kanssa, me uskomme, että saamme myös elää hänen kanssaan” (Room. 6:8).
Luukkaan kertomus korostaa vielä erityisesti Kristuksen syvää ihmisyyttä. Hän ei opettanut vain muille Isä meidän -rukouksen vaikeinta kohtaa, anteeksiantamista, vaan hän omassa Isä meidän -rukouksessaan itse rukoili pahantekijöittensä puolesta ja antoi heille anteeksi. Hän ei myöskään vain kehottanut opetuslapsiaan säilyttämään uskon Jumalaan, vaan antoi itse syvimmässä hädässään henkensä taivaallisen Isänsä käteen.
Jos jatkamme päivän pyhän tekstin lukemista vielä hieman eteenpäin, jo seuraavassa kappaleessa meitä kehotetaan antamaan, jotta meillekin annettaisiin ”enemmän kuin tiiviiksi paineltuun mittaan mahtuu. Teille annostellaan sillä samalla mitalla, jolla itse annostelette” (Luuk. 6:38). Tätä yltäkylläisyyttä Kristus itse harjoittaa. Joka sunnuntai saamme pyhässä liturgiassa syödä hänen ruumistaan ja juoda hänen vertaansa. Saamme jatkuvasti uusia mahdollisuuksia. Kuinka monia virheitä teemmekin, kuinka usein valitsemmekin väärin, avautuu jatkuvasti uusia teitä. Elämä olisi kauhistuttavaa, jos emme koskaan saisi tehdä virheitä. Jumala antaa yltäkylläisesti. Hän sananmukaisesti antaa meidän maljamme vuotaa ylitse.
Siispä – jatkuvasti uusia tilaisuuksia, uusia mahdollisuuksia! Saamme olla iloisia ja kiitollisia, että saamme olla sellaisen paimenen lampaita. Ei meiltä mitään puutu. Aamen.
