Olet täällä

Muistopuhe arkkipiispa Paavalin poisnukkumisen 30 vuotispäivänä Uspenskin katedraalissa Helsingissä

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tänä päivänä tulee kuluneeksi 30 vuotta yhden aina muistettavan edeltäjäni, Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Paavalin kuolemasta. Häntä muistelemme rakkaudella ja rukoilemme hänen sielunsa puolesta. Juuri näin uhraamme omaa aikaamme ja voimiamme toisten puolesta. Tällaisesta toisille uhrautumisesta arkkipiispa Paavali oli elävä esimerkki.

Nuorena luostarikilvoittelijana Paavali aloitti uraa uurtavan käännöstyötehtävänsä. Hän otti ja sai käännettäväkseen rukous- ja luostarikilvoitusta kuvaavia venäjänkielisiä tekstejä sekä muutamia tärkeitä jumalanpalvelustekstejä. Paavali käänsi suomeksi muun muassa Nikodemos Athosvuorelaisen, piispa Feofanin, piispa Ignatin, Dimitri Rostovilaisen, Serafim Sarovilainen ja Valamon kilvoittelijoiden opetuksia rukouksesta ja kilvoittelusta sekä omaksui heidän kokemusmaailmansa, jonka ehkä tunsi vastaavan omaansa. Hän oli sisäistänyt ortodoksisen askeesikilvoituksen tavoitteet ja periaatteet niin perin juurin, ettei niihin tulevina vuosina ollut mitään lisättävää. Hän oli löytänyt totuuden. Puoli vuosisataa kestäneen paimentyönsä ajan hän palasi jatkuvasti samoin sanoin samoihin ajatuksiin. Uskonsa pantiksi hän antoi elämänsä antautumalla 24-vuotiaana luostarikilvoitukseen.

Vaikka itse palvelin arkkipiispa Paavalin apulaispiispana vain yhdeksän kuukautta, muistan tästä huolimatta ilolla monta yhdessä palvelemaamme jumalanpalvelusta ja yhteisiä paimenmatkojamme. Kun kirkkomme kutsui minut paimentehtävään, arkkipiispa Paavali antoi minulle vapaat kädet kehittää Oulun hiippakuntaa parhaaksi katsomallani tavalla. Muistan, että hän antoi minulle kerran tunnustusta hiippakunnan hoidosta toteamalla, että Oulun hiippakunta toimii niin kuin se olisi ollut olemassa aina. Yhteistyömme oli tiivistä senkin vuoksi, että jaoimme yhdessä näkemyksen liturgian rukousten lukemisesta ääneen.

Liturgian rukousten lukeminen ääneen oli arkkipiispa Paavalille iso periaatteellinen kysymys. Kun asiasta tuli erimielisyyttä Suomen kirkon eri hiippakuntien välille, neuvoi Paavali minua pitämään kiinni omaksumastamme tavasta. Kysyin kerran, mitä minun pitää tehdä, jos esimerkiksi patriarkaattimme kieltäisi meiltä niin sanottujen salaisten rukousten ääneen lukemisen. Paavali sanoi minulle, että ”vaikka enkeli taivaasta laskeutuisi ja käskisi luopumaan tuosta käytännöstä, ei sinun siihen tarvitse suostua”.

Tuota arkkipiispa Paavalin antamaa ohjetta liturgian rukousten ääneen lukemisesta olen noudattanut ja kannustan myös muita niin tekemään. Juuri liturgisen elämän syvyyden ja ymmärrettävyyden vahvistaminen on sitä arkkipiispa Paavalin perintöä, jonka vaalimista pidän edelleen kirkkomme keskeisenä missiona.

Arkkipiispa Paavalin puolestaan rukoillen ja hänen esimerkkiään seuraten ottakaamme tosissamme Johanneksen kirjeen ilosanoma ja julistus iankaikkisesta elämästä: ”Joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi, hänessä Jumala pysyy, ja hän pysyy Jumalassa” (1 Joh. 4:15). Aamen.

 

 

© Suomen ortodoksisen arkkipiispan kanslia, Liisankatu 29 A 8, 00170 Helsinki, puh. 020 6100 240, helsingin.hiippakunta@ort.fi