Avauspuhe Helsingin ortodoksisen seurakunnan Auttava puhelin 25 vuotta seminaarissa Kulttuurikeskus Sofiassa
Kristus nousi kuolleista!
Hyvät kuulijat, Helsingin seurakunnan vapaaehtoistyöntekijät ja vastuunkantajat!
Minulla on ilo avata tämä seminaari ja samalla tervehtiä kirkkomme piirissä ainutlaatuista auttavaa työtä tekeviä vapaaehtoisia, jotka kukin vuorollaan iltaisin, Helsingin seurakunnan tiloissa, kulkevat pienen, mutta tärkeän matkan jokaisen apua hakevan soittajan kanssa. Kiitos teille!
Helsingin ortodoksisen seurakunnan Auttavan puhelimen toiminta käynnistettiin 1990-luvun alkupuolella. 1990-luvun alussa Suomi ja monet muutkin Euroopan maat joutuivat vakavaan talouskriisiin, jota nimitetään lama-ajaksi. Syyt siihen eivät liene kovin yksiselitteisiä. Euroopassa tapahtuneet poliittiset mullistuksetkin olivat varmaan osaltaan vaikuttamassa siihen. Vuonna 1990 työttömyysprosentti oli kolme, mutta vuonna 1994 jo 16. Työttömien määränä se tarkoitti kasvua alle 100 000 työttömästä melkein puoleen miljoonaan henkilöön. Työttömyys sai aikaan myös maaltamuuton uuden vilkastumisen. Maan sisäinen muutto ja kaupungistuminen olivat vilkkaimmillaan 1960- ja 1970-luvuilla, mutta 1980-luvun nousukauden jälkeen 1990-luvun lama käynnisti ne uudelleen. Maaseutu toisaalta autioitui, toisaalta sinne syntyi myös uusia taajamia. Laman jälkeisenä nousukautena tuloerot ja köyhyys alkoivat kasvaa. Suomi ei ollut enää entisensä.
25 vuotta täyttävän Auttavan puhelimen toiminta syntyi yhteiskunnallisesta näkökulmasta tärkeään aikaan. Se on vuosien saatossa vakiinnuttanut asemansa seurakunnan vapaaehtoistoiminnan muotona. Auttava puhelin, joka ottaa puheluita vastaan ympäri Suomea, on toimintansa aikana nostanut luurinsa noin 18 000 kertaa. Se tekee noin 720 puhelua vuodessa.
Auttavasta puhelimesta hakevat tukea eri elämäntilanteissa olevat ihmiset, joita kaikkia yhdistää tuen ja kuulluksi tulemisen tarve. Monesti soittaja on yksinäinen ihminen, joka voi kokea olevansa turha, tarpeeton ja arvoton yhteiskunnan jäsen. Yksinäisyyden kokemukseen vaikuttavat esimerkiksi läheisten ihmisten menetykset ja oman aktiivisuuden väheneminen. Yksinäisyys yleensä lisääntyy ikääntymisen myötä, jolloin myös herää negatiivisia tunnekokemuksia, kuten surua, ikävää ja ahdistusta. Yksinäisyys vaikeuttaa selvästi elämänhallintaa. Auttava puhelin tekeekin ansiokasta työtä pyrkiessään saamaan juuri nämä ihmiset tuntemaan olevansa osa kokonaisuutta, kuuluvansa yhteisöön.
Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko on osuvasti todennut: ”Kun kodeissa voidaan hyvin, koko Suomi voi hyvin. Suomi voi menestyä vain, jos hyvinvoinnin lisäksi kannamme huolta itsestämme ja läheisistämme. Meillä ei ole varaa kääntää kenellekään selkää. Tarvitsemme sekä lähimmäisenrakkautta että lähimmäisvastuuta. Jokaisen pitää voida kokea pärjäävänsä. Aina vain yksilökeskeisemmässä ajassa – ajassa, jossa moni kokee osattomuutta sukupolvesta toiseen – välittäminen, lähimmäisenrakkaus ja toisista vastuun kantaminen ovat yhteiskunnan selviämisen kannalta välttämättömiä antiteesejä. Lähimmäisenrakkaus ja -vastuu ovat myös oman hyvinvoinnin takuita. Tiedostamme, että jokainen meistä voi milloin tahansa menettää kaiken”.
Kirkon työssä meiltä vaaditaan usein asettumista toisen, kärsivän ja hädässä olevan ihmisen asemaan. Olemme saaneet Kristukselta runsaat lahjat, kuten rakkauden ja viisauden lahjat ja näiden avulla autamme lähimmäisiämme. Lähimmäisen auttaminen voi olla niin hengellistä, henkistä, kuin aineellistakin. Auttamistilanteessa asetumme tarkastelemaan lähimmäisen asioita kuin omasta näkökulmastamme ja vuorovaikutus auttajan ja autettavan välillä voi auttaa löytämään sen hyvän, mikä parantaa lähimmäisen tilannetta. Kristus on tällaisen auttamistilanteen alku ja loppu, koska ihminen antaa lähimmäiselleen Kristukselta saatuja lahjoja. Kristus on myös vastaanottamassa lähimmäisen osassa ne teot, jotka auttaja toteuttaa. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei kukaan auttaja voi olla täydellinen. Kykenemme tekemään hyviä asioita ja vahvistumaan niissä, mutta ennen kaikkea olemme jatkuvasti oppimassa rakkauden tekoja. Tämä on kristityn tie tässä ajassa, tässä hetkessä ja todellisuudessa.
Ortodoksisen kirkon näkökulmasta ajateltuna hyvän tekeminen ei ole koskaan yksityistä, erillään muista olevaa kokemusta. Sillä on aina yhteisöllinen, sosiaalinen ulottuvuus. Ortodoksisessa etiikassa hyvän tekeminen on erottamattomassa yhteydessä rakkauteen. Rakkaus tarkoittaa pyyteetöntä itsensä kieltämistä lähimmäisen parhaaksi. Tämän ihanteen kuvana on muun muassa Basileios Suuren opetus, jonka mukaan ihminen ei voi kasvaa hengellisesti, jos hänellä ei ole ohjaajaa, kanssaihmistä. Taistelu vaikeuksia vastaan vaatii yhteisön tuen. Yksinään ihminen eksyy usein omaan itsekkyyteensä ja omahyväisyyteensä.
Vaikka Auttavan puhelimen monet päivystäjät eivät ole auttamisen ammattilaisia eikä heistä välttämättä sellaisia tulekaan, on kuitenkin todettava, että he tekevät työtä joka voi jäädä kirkon ammattiauttajilta tekemättä – apua pyytävän ihmisen huolien kokonaisvaltainen kuuntelu. Tämäkin on sielunhoitotyötä, joka itsessään on muuttunut merkittävästi historian aikana. Sillä ei ole tarkoitettu edes yhden kirkkokunnan sisällä historian saatossa aina samaa asiaa. Eri aikakausina ja eri uskonnollisten yhteisöjen ja kirkkokuntien tavoissa toteuttaa ja määritellä sielunhoitoa on ollut eroavaisuuksia. Esimerkiksi maamme evankelisluterilaisessa kirkossa sairaalapapin työnkuva muuttui 1960-luvulla niin, että aikaisemman sanan julistamisen sijaan tärkeäksi tuli potilaan kohtaaminen siinä elämäntilanteessa, missä hän juuri silloin oli keskustelemisen ja kuuntelemisen keinoin.
Evankelisluterilaisessa kirkossa sielunhoidon työmuodoista perheneuvonta, Palveleva puhelin ja sairaalasielunhoito syntyivät yhteiskuntaa koetelleiden vakavien kriisien myötä sotien jälkeen. Perheneuvonta syntyi vuonna 1944, sairaalasielunhoito alkoi muokkautua sielunhoidon erityistyömuodoksi 1950-luvun lopulla, Palveleva puhelin on toiminut vuodesta 1964. Voidaan hyvin todeta, että erilaiset toimintamuodot ovat olleet ensiarvoisia yhteiskuntamme tukipilareita, hyvinvointivaltiomme ”aukkojen” korjaajia, joihin myös Auttava puhelin on luonnollisesti verkostoitunut.
Huolenpito lähimmäisen hyvinvoinnista, eli rakkaus, edellyttää ihmisiltä jatkuvaa sosiaalista yhteyttä toinen toiseensa. Meidän on palautettava jatkuvasti mieleemme, että ihminen on persoona, kreikaksi prosopon, joka sanan etymologisessakin mielessä tarkoittaa, että ihminen on kasvotusten jonkun kanssa. Nykyaikana puheyhteys toiseen kanssaihmiseen ei välttämättä vaadi kasvokkain olemista. Tässä mielessä Auttava puhelin voi olla soittajille se viimeisin toivon ranta. Kaikista heikoimmilla oleville se voi olla ovi, joka aina avautuu ja jossa ihmistä ikään kuin katsotaan silmiin. Sen monimutkaisempia eivät lopulta ole hyvinvoinnin avaimet.
Päätän puheenvuoroni pyhän Gregorios Nazianzilaisen seuraaviin sanoihin:
Auta ahdingossa olevia. Lohduta surevia. Sinä joka olet vahva, auta heikkoja. Joka iloitset, auta surullisia. Joka nautit hyvästä onnesta, auta onnettomuuden kohdannutta. Anna jotain Jumalalle kiittäen, että olet yksi niistä, joka voi toisia jotenkin auttaa. Ole kunnioitetumpi kuin lähimmäisesi, sen kautta että osoitat enemmän sääliä. Ole kuin Jumala onnettomalle, ja välitä Jumalan armo. Älä koskaan halveksi langennutta ihmistä. Älä koskaan kieltäydy tekemästä hyvää niille, jotka sitä sinulta tarvitsevat, vaan anna apua. Auta muita elämään, kysele heidän epäonnistumisistansa ja puhele heille kärsivällisesti ja pitkämielisesti. Voit ryhtyä heille läheiseksi, et vahingoitu, älä mene mukaan heidän lankeamiseensa. Anna lähimmäisenrakkauden nousta itserakkautesi yläpuolelle. Älä halveksi veljeäsi, älä ohita häntä. Älä käännä katsettasi pois hänestä, kuin jostain kauheasta, pelättävästä, jota pitää karttaa. Älkää kieltäkö häntä, vaan pitäkää jäsenenänne, vaikka hätä onkin rumentanut hänet epämiellyttäväksi. Anna jotain, vaikka kuinka vähäistä sille ihmiselle, joka tarvitsee, sillä se ei ole vähäistä hänelle, jolta kaikki puuttuu, eikä se ole Jumalan silmissä vähäistä, että annamme sen minkä voimme. Jos sinulla ei mitään ole, anna edes kyyneleesi. Suuri mielihyvä valtaa ahdistuksessa olevan jo sydämestä nousevasta myötätunnosta.
Olkoon nämä Gregorios Nazianzilaisen viisaat neuvot Auttavan puhelimen parissa työskentelevien voimavara ja työnäky myös tulevaisuudessa. Moni armorikkaita vuosia!
