Puhe Lintulan luostarin ystävät ry:n 50-vuotisjuhlassa
Korkeasti siunattu esipaimen Arseni. Kunnianarvoisa äiti igumenia Mikaela. Kristuksessa rakkaat isät, veljet ja sisaret – Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostarin ystävät.
Vietämme luostarin ystävyysseuran 50-vuotisjuhlaa. Tämä päivä on monessa mielessä koko kirkkomme – sen luostariasukkaiden ja seurakuntalaisten, niin perheiden kuin yksinelävien ortodoksien yhteinen kiitosjuhla.
”Teillä on armolahjojen koko rikkaus odottaessanne Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymistä” (1. Kor 7:7).
Näin puhuu apostoli Paavali armolahjojen rikkaudesta ja vakuuttaa: ”Kaiken tämän saa aikaan yksi ja sama Henki, joka jakaa kullekin omat lahjansa niin kuin tahtoo” (1. Kor 12:7).
Me kaikki jaamme samoja Pyhän Hengen armolahjoja.
Käsitys luostari- tai perhe-elämän ihanteista on käynyt historian aikana läpi monia vaiheita. Yksi aikakausi ihanteiden uudelleenartikulontia alkoi 1700-luvun lopulla, jolloin valistusaatteeksi kutsuttu aatevirtaus aloitti järjen ja tiedon voittokulun.
Valistusaika merkitsi monien perusarvojen kyseenalaistamista. Valistusajan kriittisen ilmapiirin seurauksena myös kirkon käsitys perhe- ja luostarielämän samoista lähteistä nousevista arvoista kuitenkin kirkastui.
Valistusaika merkitsi Euroopassa siteiden katkaisemista kirkon perinteisiin. Meidän lähialueillamme Katariina Suuri aloitti vuonna 1762 luostareiden sulkemisen ja niiden omaisuuden takavarikot.
Hyvänä esimerkkinä Katariinan reformeista oli Äänisen rannoilla sijainneet 42 luostaria, joista suljettiin kevään 1764 aikana 34.
Tämän luostarivastaisuuden vuoksi vielä sata vuotta myöhemmin luostarit jouduttiin perustamaan viralliselta statukseltaan hyväntekeväisyyslaitoksina tai tyttökouluina ei luostareina.
Valistuksen, rationalismin ja pietismin sävyttämä kristillisyys sai vastaansa 1800-luvun lopulla monet kirkkoa ja luostariperinteitä rakastavat perheet. He ymmärsivät luostarien merkityksen ja myös tarpeen uusien luostarien perustamiselle.
Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostari perustettiin Neronovin perheen aloitteesta. Šahovskoin suku käynnisti Pühtitsan luostarin Pohjois-Virossa ja Mansurovin perheen tyttäret olivat Latvian pääkaupungissa Riikassa nykyisinkin kukoistavan kaupunkiluostarin ensimmäisiä asukkaita.
Samalla tavoin kuin avioliitto ei ole suljettu tai kätketty onni, myös luostarielämässä jaetaan Hengen lahjoja sekä omille että muille.
Kuten apostoli Paavali – naimaton mies – totesi: ”Jokaisella on oma Jumalalta saatu armolahjansa, yhdellä yksi, toisella toinen” (1. Kor. 7:7).
Tämä tarkoittaa sitä, että onni on Jumalalta saatu lahja, josta tulee riittää myös niille, joilla sitä ei ole.
Tästä Hengen armolahjojen jakamisesta on syvimmillään kysymys myös luostarien ystävien toiminnassa. Me emme koe itseämme hyväntekijöiksi, vaan Jumalalta saadun lahjan jakajiksi: ”Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa” (Luuk. 10:8).
Tämä Pyhän Kolminaisuuden luostari ja Valamon Kristuksen kirkastumisen luostari ovat seurakuntia siinä missä maantieteellisillä rajoilla toimivat kirkkomme seurakunnat.
Ainoa poikkeus on se, että luostareilla ei ole seurakuntien kaltaista verotusoikeutta eikä niille myöskään ohjata tukea keskushallinnon saamasta valtionavusta.
Toisen maailmansodan jälkeen ortodoksisen kirkon seurakunnille korvattiin jälleenrakennuslain nojalla rajasiirtojen vuoksi Neuvostoliitolle menetettyä omaisuutta. Valtioneuvosto asetti vuonna 1947 toimikunnan laatimaan ohjelman ortodoksisen kirkkokunnan jälleenrakentamiseksi.
Eduskunta sääti lain, jonka mukaan omaisuutensa menettäneelle ortodoksiselle kirkolle rakennettiin valtion varoilla 13 kirkkoa ja rukoushuonetta, virka-asuntoja ja hautausmaita. Luostarit eivät kuuluneet tämän jälleenrakennuslain piiriin.
Luostarien tehtävää ei ole määritelty laissa erikseen vaan yhdessä kirkon tehtävien kanssa: ”Kirkko palvelee ihmisiä pyhien toimitusten, ortodoksisen kasvatuksen ja opetuksen, diakonia- ja hyväntekeväisyystyön sekä ortodoksisen kirkon perinteeseen perustuvan muun toiminnan kautta” (2 §).
Kirkon tehtäviä varten seurakunnat toimivat tietyllä määrätyllä alueella. ”Seurakuntajaon tulee noudattaa kuntajakoa siten, että kukin kunta on kokonaisuudessaan saman seurakunnan alueella” (7 §).
Meiltä jää usein huomaamatta se, että Suomen ortodoksisen kirkon luostarit tekevät samoja laissa määriteltyjä filantrooppisia tehtäviä kuin seurakunnat, mutta niiden toimialuetta ei ole rajattu.
Luostareissamme toimitettavat jumalanpalvelukset, sakramentit, ortodoksinen kasvatus ja opetus, diakonia- ja hyväntekeväisyystyö palvelevat koko Suomen ortodoksista kirkkoa.
Huomiotta ei soisi jäävän senkään, että seurakunnat järjestävät jäsenilleen vuosittain tätä tarkoitusta varten pyhiinvaellusmatkoja luostareihin.
Kristuksessa rakkaat Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostarin ystävät!
Muistelen kiitollisuudella aikaani Lintulan luostarin ystävät ry:n puheenjohtajana. Mieleeni on jäänyt hedelmällinen yhteistyö kunnianarvoisen igumenia Antoninan kanssa, joka johti 1980-luvulla tätä Pyhän Kolminaisuuden luostaria.
Igumenia Antonina oli sekä henkisessä että inhimillisessä mielessä elävä linkki Kivennavan Lintulan ja tämän Palokin luostarin välillä.
Olen varma, että äiti Antonina ja viisi vuotta sitten edesmennyt äiti Marina katsovat nyt kiitollisuudella hengellisiä lapsiaan niin täällä Heinävedellä kuin Kivennavalla, jossa Uusi Lintula sai pari viikkoa sitten käyttöönsä Moskovan patriarkan Kirillin vihkimänä uuden kirkon.
Sielläkin uusi kirkko nousi sikäläisten Lintulan ystävien rakkaudella ja taloudellisella tuella.
Haluan näillä ajatuksilla onnitella 50-vuotisjuhlaa viettävää Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostarin ystävyysseuraa.
Suokoon hyvä ja ihmisiä rakastava Jumala luostarin sisaristolle, tämän pyhän ja korkea-arvoisen luostarin lahjaintuojille ja kaunistajille, täällä työtä tekeville, veisaaville ja rukoileville suurta ja runsasta armoa arvokkaassa tehtävässä luostarimme rakentamisessa ja kaunistamisessa.
Olkoon kaikkien meidän ohjeena ja tukena Pietarin kirjeen kehotus: ”Palvelkaa kukin toistanne sillä armolahjalla, jonka olette saaneet, Jumalan moninaisen armon hyvinä haltijoina” (1. Piet. 4:10).
Puhe Lintulan luostarin ystävät ry:n 50-vuotisjuhlassa 3. syyskuuta 2017
