Ortodoksinen kirkko ja eutanasia

Eutanasia on yksi niistä kysymyksistä, joissa perinteinen kristillinen etiikka ja liberaali länsimainen vapauskäsitys eivät ole löytäneet toistaiseksi toisiaan.

Miksi eutanasiasta – armokuolemasta tai hyvästä kuolemasta – on tullut yhteiskunnassamme niin polttava aihe?

Käsitys elämän pyhyydestä on yksi kristillisen etiikan kulmakivistä. Sen mukaan elämämme on Jumalan kädessä.

Hän on sen antanut ja vain Hän voi sen meiltä ottaa pois.

Länsimaisen nykymoraalin mukaan ihminen päättää itse kohtalostaan ja arvioi myös itse sen, mikä on oikein tai väärin.

Tämän moraalikäsityksen mukaan myös oikeus oman elämän asioihin, jopa sen päättämiseen olisi jokaisen ihmisen autonomiaan kuuluva.

Kristillisen etiikan ja länsimaisen vapauden arvojen kohdalla ei ole kysymys vain kristillisyyden ja yksilökeskeisyyden arvojen yhteentörmäyksestä vaan myös sielun ja ruumiin harmonian hämärtymisestä.

Länsimaista käsitystämme ruumiistamme hallitsee usko nuoruuteen, kauneuteen, kuluttamiseen ja tehokkuuteen.

Kun ruumis ei enää voi palvella näiden täyttymystä, on se hyödytön.

Vanhuus, hauraus tai heikkous ovat tehottomuuden synonyymejä!

Ennen keskustelua eutanasian laillistamisesta on puhuttava tärkeämmistä asioista.

Mikä paikka vanhuudella ja kaikella muulla tehottomuudeksi kutsuttavalla on yhteiskunnassamme?

Asuuko viisauskin vain ”terveessä” ruumiissa?

Jokaisessa ortodoksisessa jumalanpalveluksessa rukoillaan elämään ”kristillistä, kivutonta, kunniallista, rauhallista loppua ja hyvää vastausta Kristuksen pelättävän tuomioistuimen edessä”. Nuo kaikki ovat kirkon kokonaisvaltaisia määritteitä kaikille kuolemaa ajatteleville.

Kuollakin voi hyvin, kuolema ja kärsimys eivät kulje käsi kädessä. Kipua voidaan ja tulee voida lievittää.

Myös henkistä tuskaa voidaan hoitaa ja tässä kristillinen etiikka avaakin vapaudelle laajemman perspektiivin.

Jokaisella ihmisellä on oikeus tulla hyväksytyksi sellaisena kuin hän on. Jokainen yksilö on osa isoa kokonaisuutta eikä koskaan hyödytön.

Jokaiselle ihmiselle on varattava mahdollisuus kunnialliseen ja rauhalliseen loppuun.

Me kaikki odotamme hyvää vastausta Kristuksen viimeisellä tuomiolla. Sen saadaksemme meidän on rakennettava yhteiskuntaa, josta kenenkään ei tarvitse poistua tuonilmaiseen ilman elämän kauneuden kokemisen häivähdystä.

Kristittyinä meidän velvollisuutemme on julistaa, että todellinen vapaus on ”antaa itsemme, toinen toisemme ja koko elämämme Kristuksen, Jumalan, haltuun”.

Hän kutsui meidät tänne, Hän kutsuu meidät aikanaan pois, Hänen vallassaan ovat aikakaudet ja aika.

30.10.2009