Ukrainan hauras rauha

Rauhan ääni hukkuu helposti viholliskuvien ja aseiden kalistelun alle. Näin uhkaa käydä myös Ukrainassa.

Konflikti Ukrainassa on traaginen myös meidän suomalaisten näkökulmasta. Maamme toisen pääkirkon ortodoksisuuden vaikutus tuli pohjoisille alueillemme Karjalaan ja Suomeen Kiovasta. Tuon kaupungin sillanpääasema oli Novgorod, joka lähetti tuhat vuotta sitten Karjalaan lähetystehtäviin pappeja ja munkkeja.

Kiovan tyttären Novgorodin ansiosta ortodoksinen usko juurtui ja elää läntisen kristillisen perinteen rinnalla edelleen vahvana Suomen alueella.

Toinen Ukrainaa ja Suomea yhdistävä seikka on maittemme sijainti idän ja lännen kristillisyyden rajalla. Niin Ukrainassa kuin Suomessa itä ja länsi ovat kohdanneet toisensa suurimman osan aikaa sopuisasti. 

Goottilaiset kirkontornit ja liekkikupolit koristivat vuosisatoja niin Galitsian kuin Karjalankin kaupunkien siluetteja.

Ukraina sijaitsee keskellä Eurooppaa. Kristillisen lähetyksen lisäksi Kiovasta käsin on solmittu valtiosopimuksia eurooppalaisiin kuningashuoneisiin.

Kiovasta lähti myöhäiskeskiajalla prinssejä ja prinsessoja puolisoiksi esimerkiksi Norjaan, Ranskaan, Saksaan ja Unkariin. Kiovan vasallikaupungin Novgorodin ruhtinaan Jaroslav Viisaan puoliso oli ruotsalainen Ingered. Hän sai perintönä Ingegerdin eli meidän Inkerinmaan. Tuon lähialueemme asukkaita, inkeriläisiä, voidaan pitää henkisessä mielessä Kiovan perillisinä.

Idän ortodoksisen ja lännen katolisen kirkon raja on Suomessa onneksi häipynyt. Politiikkaa ei meillä tehdä sen paremmin ”idän” kuin ”lännenkään” kristillisiin arvoihin tukeutuen.

Ukrainassa uskontoa yritetään edelleen nostaa poliittiseksi kysymykseksi. Kriisin osallisina on niitä, joille lännen arvot ovat katolisuutta tai protestanttisuutta. Monet heistä pitävät ortodoksisuutta vain idän tyrannian edustajana. Rintamalinjan toisella puolella on puolestaan niitä, joille ortodoksisuus on slaavilaisuutta ja moraalittoman lännen vastavoima.

Onneksi suuri enemmistö ukrainalaisista on kuitenkin niitä, jotka samaistavat uskonsa rauhaan ja veljeyteen. Tuon toistaiseksi hauraan rauhan äänen soisi nyt voimistuvan.

Loppujen lopuksi ukrainalaiset eivät – kuten emme me Suomessakaan – voi valita kuuluvansa vain joko itään tai länteen. Ukrainalaiset ovat identiteetiltään osa sekä idän että lännen eurooppalaista kulttuuria.  

Ukraina päivittää tänään identiteettiään samalla tavalla kuin Suomi sata vuotta sitten. Ukrainan kirkot ovat olleet maan itsenäistymisestä lähtien poliittisen kädenväännön keskiössä.

Kirkkojen ei pidä osallistua hajaannuksen syyllisten etsintään, vaan keskittyä historialliseen tehtäväänsä yhteyden rakentajina. Näin Ukraina löytää paikkansa eurooppalaisten valtioiden joukossa.