Syyskuu kuuluu luomakunnalle
Suomesta tuli vuonna 2017 maailman ensimmäinen maa, joka virallisesti liputti luontonsa kunniaksi. Sisäministeriössä toivotaan, että tämä päivä vakinaistaisi asemansa muiden liputuspäivien joukossa. Suomen luonnon päivää vietettiin tänä vuonna 29.8.2020.
Luonnon puolesta pidämme lipun korkealla myös ortodoksisessa kirkossa. Syyskuun ensimmäinen päivä ei aloita vain uutta kirkkovuotta, vaan se on myös luomakunnan päivä, jota on vietetty konkreettisesti vuodesta 1989 lähtien patriarkkamme Bartolomeoksen aloitteesta ja hänen siunauksellaan. Teemapäivän ovat myöhemmin omaksuneet osaksi omaa toimintaansa myös Kirkkojen maailmanneuvosto ja monet muut tunnustuskunnat. Miksemme siis nostaisi lippua salkoon seurakunnissa myös syyskuun ensimmäisenä päivänä, joka olisi näin kansainvälinen liputuspäivä puhtaan luonnon ylistykseksi!
Ilmaston lämpenemisen symboliksi on noussut yksi luku – 1,5. Kyse on lämpöasteesta. Useimpien elämäntapa ei tue ilmaston lämpenemisen pysymistä alle 1,5 celsiusasteessa. Ei ehkä minunkaan. En ole kuitenkaan valmis luovuttamaan. Pyrin kanavoimaan oman ilmastoahdistukseni pieniin, jokapäiväisiin tekoihin omassa elämässäni.
Jotta jaksamme taistella 1,5 asteen haastetta vastaan, meidän on hyvä pysähtyä pohtimaan tulevaisuuden näkymiä. Dystopioita on helppo rakennella. Osaammeko kuvitella, mitä tapahtuu, jos hiilipäästöt saadaan kuriin? Onko tulevaisuus kaupunkien yhteisöpuutarhojen pastoraaliparatiisi vai vegeä ja lehtivihreää yhdistävä teknounelma? Johonkin tällaiseen tulevaisuuden maailmaan tulisi suuntautua jo tänään. Viivyttely on valinta, vaikka se ei viivytellessä sellaiselta tuntuisikaan.
Ihmisen tehtävänä on tänä päivänä antaa ääni luomakunnalle. Ihminen voi toteuttaa tätä kutsumustaan vain olemalla jatkuvassa kokonaisvaltaisessa kosketuksessa luomakuntaan. Patriarkka Bartolomeoksen asettama työryhmä julkaisi keväällä merkittävän sosiaalieettisen asiakirjan, jossa asia kiteytetään seuraavasti: ”Kukaan meistä ei elä irrallaan muusta ihmiskunnasta tai luomakunnasta. Olemme riippuvaisia olentoja, yhteyteen perustuvia olentoja, ja siten olemme myös moraalisessa vastuussa itsestämme ja lähimmäisistämme, joiden kanssa ja vaikutuspiirissä välittömästi toimimme, sekä koko luodusta järjestyksestä – niin sanotusti koko kosmoksen kaupungista.”
Luontoon liittyvä problematiikka nähdään kirkossamme entistä vahvemmin saranakohtana kristilliselle maailmankatsomuksellemme. Meiltä edellytetään uuden käyttäytymismallin lisäksi uutta olemisen tapaa suhteessa maailmaamme. Sen toteuttaminen on mahdollista, sillä ortodoksisuuden vahvuus piilee sen käsityksessä ihmisestä persoonana. Jokaiseen persoonaan liitetään käsitys luomakunnan palvelijana olemisesta. Tästä merkityksestä käsin luomakunnan suojeleminen ja sen ylistäminen punoutuvat vahvasti yhteen.
Karjalainen, syyskuu 2020
