Sovituksen itsenäisyys
Tänä vuonna on sotiemme päättymisen kuudennenkymmenennen muistovuoden itsenäisyyspäivä. Tänäkin kansallisena juhlana tulevat monien, tosin yhä harvempien ihmisten mieleen kuvat tuosta nyt kuuden vuosikymmenen takaisesta ajasta. He muistavat kodittomuuden tuskan, yksinäisyyden, toivottomuudenkin tunteet. He olivat vierailla, heille tuntemattomilla seuduilla vaikkakin omassa maassa. He olivat kotia vailla, ilman majataloakin. Moni lapsi oli syntynyt silloin tähän maailmaan junanvaunun kylmyydessä ja kovuudessa, kylmien tuikkivien tähtien alla.
He olivat maahan lyötyjä, mutta saivat nousta. Paljon ei ollut evakkokansalla mukanaan sen odottaessa uusia keväitä ja kesiä, jouluja ja juhannuksia. Eikä paljon voimavaroja ollut sen aikaisella muullakaan suomalaisella yhteiskunnalla. Joulupöydät olivat köyhiä, joulupukin kontit kevyitä ja jopa tyhjiä.
Mutta Jumala on siunannut heille ja meille runsaista lahjoistaan kaiken tarpeellisen, uudet kodit ja turvallisuuden. Heidän enkelinsä ovat johtaneet tietämme, ja samalla me kaikki olemme löytäneet paikkamme tässä muuttuneessa maailmassa. Evakkotie on opettanut rukoilemaan, puute on opettanut kiittämään, sota on opettanut rakastamaan. Ihmeteltävä on ollut tämän tie. Se on ollut opin tie, Jumalan ylistämiseen herättävä.
Siksi ehkä nyt osaamme olla sydämestämme mukana itsenäisyysjuhlassamme kuullessamme laulettavan: "Pelasta Herra Sinun kansasi ja siunaa Sinun perintöäsi. Anna seurakunnallesi voitto vihollisista ja suojele ristilläsi Sinun valtakuntaasi."
Itsenäisyyspäiväkin olkoon rauhan juhla. On kysymys suuremmasta rauhasta kuin ihmisten käymien sotien vastakohdasta. On kysymys syvemmästä rauhasta kuin ihmisten ja kansojen välisillä sopimuksilla tehdystä rinnakkaiselon tilasta. On kysymys Jumalan ja ihmisen välisestä suhteesta. Jumala lähetti Poikansa maailmaan, maailman elämän tähden, pelastamaan, sovittamaan, vapauttamaan, uudistamaan.
Tämäkin itsenäisyyspäivä on kiitoksen ja ylistyksen ja ilon juhla. Toivon, että voimme kokea sen syvästi ja hiljaisesti ja yhdessä kaikkien lähimmäistemme kanssa. Saamme kokea sen myös muistaen rukouksessa heitä, joiden maanpäällinen vaellus päättyi sotiin tai evakkotielle tai raskaaseen jälleenrakentamisen aikaan. Olkoon heidän muistonsa ikuinen.
Olkoon kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto täällä vuoden 2004 Suomessa.
Tervehdys Kristityn Vastuu -lehteen 6. joulukuuta 2004
