Seurakunnallinen identiteetti
Mitä merkitsee kuuluminen ortodoksiseen seurakuntaan? Onko olemassa malliseurakuntalaista tai malliseurakuntaa?
Ortodoksinen kirkkomme on ollut jo vuosikymmeniä julkiselta kuvaltaan monikulttuurisempi kuin luterilainen kirkko. Seurakuntiemme jumalanpalveluksissa kuuluu usein suomen kielen rinnalla sujuvasti ruotsi, kirkkoslaavi, englanti, kreikka ja nyt myös karjalan kieli.
Monikulttuurisuus on haaste, koska siihen liittyy myös moniarvoisuuden hyväksyminen.
Moniarvoisuus edellyttää toisten hyväksymistä, mutta miten sovittaa yhteen ortodoksinen perinne ja länsimainen moniarvoisuus?
Kysymys suvaitsevaisuuden rajoista nousee usein esille monissa yhteisöissä, joissa on totuttu ajattelemaan ja toimimaan ainakin näennäisesti yksimielisesti.
Yksimielisyyden ilmapiiri seurakunnissa on hieno arvo, mutta sen syntymiseksi tarvitaan keskustelua. Eräs ortodoksiteologi onkin osuvasti sanonut, että ilman avointa arvokeskustelua saavutettu yksimielisyys on farisealaisuutta.
Seurakunnallisen yhteenkuuluvuuden luominen on pitkä prosessi ja sen ylläpitämiseen tarvitaan sekä ankkuroitumista ortodoksiseen etiikkaan että länsimaisen suvaitsevaisuuden hyväksymistä.
Eettinen ryhti seurakunnallisessa toiminnassa merkitsee luovuttamattomien uskon totuuksien ja käytännön toimien pitämistä toisista erillään.
Seurakunnallisen yhteenkuuluvuuden vuoksi pitää uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan, mutta kenenkään ei tarvitse olla samaa mieltä esimerkiksi kirkkoherran kanssa hallintoasioista.
Seurakunnan työntekijöille eettinen selkäranka merkitsee sitä, että muistaa katua ja korjata yksityiselämän ohella myös työssä tehtyjä virheitä.
Suurta paastoa edeltävillä viikoilla kirkko muistelee muun muassa Sakkeusta, publikaania ja tuhlaajapoikaa. Kaikki nämä hahmot ovat esimerkkeinä malliseurakuntalaisesta. He eivät ole täydellisiä, mutta ovat valmiita muuttumaan paremmiksi.
Tuo muutos ei voi tapahtua muuten kuin hyväksymällä itsensä lisäksi myös eri tavalla ajattelevat ihmiset saman seurakunnan jäseniksi.
Suvaitsevaisuutta seurakunnassa osoitetaan sillä, että myös eri tavoilla ajatteleville annetaan tilaa.
Kolumni Solea-lehteen 13. tammikuuta 2010
