Olet täällä

Rukoilkaamme rauhaa korkeudesta

Toukokuun 22. päivä vietettiin maailmanlaajuista kirkkojen yhteistä rauhansunnuntaita. Tuona sunnuntaina kokoonnuttiin muistamaan Kirkkojen Maailmanneuvoston ja sen piirissä toimivien kirkkojen väkivallan vastaisen vuosikymmenen (2001–2010) työtä.

Kuluneen kevään aikana median kautta olemme voineet seurata väkivaltaisuuksia Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän maissa. Usein rauhantyö tuo mieleemme kaukaiset alueet, joissa on käynnissä selvä sotatila. Väkivalta on myös suuri ongelma omassa yhteiskunnassamme ja valitettavasti voimme todeta, että vaikka kulttuurien välinen kanssakäyminen koko ajan kasvaa, erilaiset väkivallan muodot, kuten syrjintä ja rasismi, eivät ole vähentyneet.

”Niin taotaan miekat auran teriksi ja keihäät vesureiksi” (Miika 4:3) kirjoitti profeetta Miika noin 2 700 vuotta sitten. Lähes kolme vuosituhatta tai kuluneet kymmenen väkivallan vastaisen työn vuotta eivät ole olleet riittävä aika rauhan rakentamiselle.

Jokaisessa suuressa ekteniassa anomme ”Herralta rauhaa korkeudesta ja meidän pelastustamme”. Jatkuva rukouksemme rauhan puolesta ei ole tyhjää, vaan se on keskeisin aseemme taistelussa väkivaltaa vastaan.

Pyhä Gregorios Nyssalainen (335-394) opettaa ”kun rauha vallitsee sisimmässämme, Kristus toimii kauttamme tehdäksemme sovinnon lähimmäistemme kanssa.” Rukous siis johdattaa meitä yhteyteen Jumalan kanssa, joka on itse rauha ja sen alkulähde.

Olkoon alkava kesän ja kesälomien aika myös rukouksen aikaa.

 

 

© Suomen ortodoksisen arkkipiispan kanslia, Liisankatu 29 A 8, 00170 Helsinki, puh. 020 6100 240, helsingin.hiippakunta@ort.fi