Puheenvuoro: "Oman uskonnon opetus lapsen oikeutena"
Vuonna 2003 uskonnonopetus muuttui tunnustuksellisesta opetuksesta oman uskonnon opetukseksi. Opettajan ei tarvitse kuulua enää siihen uskontokuntaan, minkä uskontoa hän opettaa. Hänellä on kuitenkin oltava opetettavan uskonnon siihen kuuluvat luokanopettajan- tai aineenopettajan opinnot. Tämä on luonnollinen ja vähin vaatimus etenkin niiden uskontojen kohdalla, joissa on paljon kulttuurista oppiainesta.
Vuonna 2016 voimaanastuva perusopetuksen opetussuunnitelma lähtee vuoden 2003 lain pohjalta. Mallia ei ole muutettu ja uskontoa opetetaan edelleen oman uskonnon opetuksen lähtökohdista käsin. Perusopetuslain 13§, joka määrittelee asian, on kirjattu opetussuunnitelmaluonnoksessa uskonnon kohdalle kaikkien luokka-asteiden yhteydessä.
Helsingin Kulosaaren yhtenäiskoulu aloitti vuosi sitten kokeilun, jossa kaikki katsomukset sekä elämänkatsomustieto opetetaan samalla oppitunnilla. Oppilaat eriytetään vain muutamalle tunnille saamaan oman uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetusta. Kaikilla uskonnoilla ja elämänkatsomustiedolla on kuitenkin omat opetussuunnitelmansa. Opetusta antaa koulun evankelis-luterilaisen uskonnon opettaja, jolla ei ole kaikkien uskontojen opetukseen tarvittavaa kelpoisuutta. Koulun rehtorin Lauri Hallan mukaan kokeilusta tulee pysyvä käytäntö.
Tätä kokeilua on jatkettu muutamissa muissakin kouluissa, vaikka Opetushallitus piti kokeilua lainvastaisena. Kulosaaren mallista on tehty hallintokanteluita, joita ei ole vielä käsitelty.
Syyskuussa Espoon opetus- ja varhaiskasvatuksenlautakunta on tehnyt päätöksen (23.9.2014)selvittää mahdollisuutta uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen järjestämisestä Kulosaaren mallin mukaisesti. Ilmeisesti myös Helsinki suunnittelee vastaavanlaista järjestelyä. Kuinka perusopetuslain ja – asetuksen pykälät voidaan ohittaa pilotoinnin varjolla?
Oman uskonnon opetus on järjestetty positiivisen uskonnonvapauslain hengessä ja se ottaa huomioon oppilaan identiteetin vahvistamisen. Edellä mainittu Kulosaaren malli syrjii vähemmistöjä. Siinä oppilaat sijoitetaan yhteen ryhmään taloudellisista ja järjestelysyistä. Kulosaaren mallissa pätevää pienryhmäisen uskonnon opettajaa on mahdotonta saada hoitamaan keskellä kouluvuotta muutamaa pienryhmän tuntia koulun harjoittamaa eriyttämistä. Järjestelmä vaikeuttaa jo muutenkin kiertävien opettajien hankalaa lukujärjestystä. Miten on ratkaistu julkisen vallan käyttö eli arvosanan antamisesta tässä tilanteessa?
Edellä mainitussa mallissa ei toteudu oppilaan identiteetin vahvistaminen ja monikulttuurisuus muutetaan pakkoyhtenäiskulttuuriksi. Ortodoksiset vanhemmat ovat valittaneet asiasta keskushallintoon ja kokeneet tilanteen syrjiväksi.
On syytä pohtia yhdessä, mikä merkitys oman uskonnon opetuksella on? Uusi opetussuunnitelma mainitsee identiteetin vahvistamisen, uskonnon ja kulttuurin välisen suhteen ymmärtämisen ja katsomusten monilukutaidon. Opetuksen tulee myös tukea oppilaan itsetuntemusta ja sen tulee antaa aineksia maailmankatsomuksen rakentamiseen ja arviointiin. Näiden periaatteiden lisäksi ortodoksisista oppilaista tehdyt pro gradu -tutkimukset osoittavat selkeästi että oma uskonto on kotouttamista edistävä ja hyvä kädenojennus maahanmuuttajille.
Nämä periaatteet eivät toteudu Kulosaaren mallissa. Enemmistölle asiasta koituu pienin haitta. Suurin häviäjäryhmä tässä mallissa ovat maahanmuuttajanuoret. Eikö heidän syrjäytymisensä ehkäisemiseksi tulisi yrittää tehdä kaikki mahdollinen? Oma uskonto integroi oppilaan suomalaiseen yhteiskuntaan yhdellä identiteetin syvimmällä alueella. Mikä on vaihtoehto, uskontoon ja etnisyyteen perustuva opetus koulun ulkopuolellako? Eikö näistä uhkista ole huolestuttu sangen konkreettisesti juuri tänä syksynä?
Suomalaisnuoria on sekä Syyriassa että Irakissa. Kulosaaren mallin puolestapuhujat eivät tunne vähemmistöjen opetusta lainkaan eivätkä he välitä siitä. Vähemmistöjen on itse saatava äänensä kuuluviin.
Puheenvuoro Suomen Ekumeesinen Neuvoston kokouksessa 17. lokakuuta 2014
