Pienten ihmisoikeuksien suuruus
1900-lukua pidetään maanosamme historiassa sotien ja diktatuurien vuosisatana. Kaksi maailmansotaa, Hitler ja Stalin jättivät Eurooppaan syvät haavat, joiden parantamiseen menee vielä vuosikymmeniä.
Miljoonia ihmishenkiä vaatineita sotia varten tuotettujen sotatarvikkeiden ohella teknologinen kehitys tuotti viime vuosisadalla kuitenkin myös hyvää: perusterveydenhuolto kehittyi lapsikuolleisuus laski, vammaisten asema parani ja kotiaskareita helpottamaan keksittiin hyödyllisiäkin koneita.
Sotien ja diktatuurien varjossa 1900-luvun jälkipuoliskolla kasvaneet sukupolvet ovat oppineet arvostamaan rauhaa ja vapautta. Meillä Suomessa tuon vapauden keskeisiä arvoja ovat olleet pienet ja varsin käytännölliset asiat: oikeus koulutukseen, sen mukana myös oman uskonnon opetukseen, sosiaaliturva, vapaa liikkuminen ja luonnollisesti myös sananvapaus.
Läntisissä demokratioissa eläneet ortodoksit oppivat viime vuosisadalla myös näkemään vapauden, demokratian, suvaitsevaisuuden ja ihmisoikeudet syvästi kristillisinä arvoina.
Berliinin muurin kaatuminen, Itä-Euroopan kirkkojen vapautuminen, Euroopan unionin syntyminen, syyskuun 11. päivän tapahtumat ja terrorismin vastainen sota muuttivat rajusti maailmaa ja samalla myös kirkkojen asemaa.
Yksi näkyvä muutos on ollut se, että erityisesti Itä-Euroopan kirkoissa vapauden korostamisen sijaan on ryhdytty puhumaan idän ja lännen sivilisaatioiden eroista.
On selvää, että länsimainen demokratiamme ei ole mikään valmis malli kristillisestä yhteiskunnasta. Mutta samalla on syytä korostaa, ettei yhteiskuntia voida arvioida sen mukaan, miten "kristillisiä" ne ovat, vaan sillä perusteella, miten yhteiskunnissamme on onnistuttu sovittamaan yhteen mahdollisimman laajalle ulotettu yksilön vapaus ja vastuuntunto.
Läntisessä kulttuurissamme on paljon asioita, joita meidän on tulevaisuudessa katsottava kristittyinä kriittisesti. Olennaista on kuitenkin se, ettei vuoropuhelussa Itä- ja Länsi-Euroopan kirkkojen välillä ryhdytä luomaan keinotekoisia moraali- ja kulttuurirajoja.
Me voimme nähdä länsimaisen demokratian varjopuolina esimerkiksi liian pitkälle laajennetun moraalisen vapauden, mutta ymmärrämme samalla, että sen rinnalla kehittyneet vammaisten, lasten ja vähemmistöjen oikeuksien kunnioitus eivät olisi voineet toteutua ilman, että kaiken lähtökohtana on ollut yksilön vapauden kuuluminen kaikille.
Siinä piilee pienten ihmisoikeuksien suuruus.
