Olet täällä

Patriarkan mukana Valkoisessa talossa

Kristuksessa rakkaat ystävät! Saan tuoda Teille tervehdykseni kahdeltakin matkalta Ekumeenisen patriarkaatin keskukseen ja siunauksen toivotukset Hänen Pyhyydeltään Bartolomeokselta. Tunnemme hänet nimeltä, jonka mainitsemme palveluksissamme. Moni on tavannut hänet henkilökohtaisesti. Minä muistan patriarkan muiden tapaamisten ohella siitä, kun Inarinjärvellä kiipesimme kahdestaan sille valtavalle kallionjärkäleelle, joka vanhana uhripaikkana kohoaa siellä korkealle vedenpinnan yläpuolelle. Myös tunnen, muistan ja olen kiitollinen siitä, että hän toimitti muistopalveluksen läheisten rakkaitteni haudalla Pielavedellä.

Monilla matkoilla ennenkin olen saanut keskustella hänen kanssaan niin Konstantinopolissa kuin Suomessa ja nyt Amerikassakin. Tapaamisemme ovat olleet hengeltään avoimia ja välittömiä.

Kun patriarkka seurueineen keskusteli ulkoministeri Colin Powellin ja presidentti George W. Bushin kanssa, oli luontevana lähtökohtana syyskuun 11. päivän katastrofi ja sen seuraukset. Patriarkka on, kuten mekin osaltamme Suomessa, ollut aktiivisessa keskusteluyhteydessä maailman suurien uskontojen edustajien kanssa. Maailma tarvitsee liennyttäjiä ja sovittelijoita, joita toivoni mukaan ainakin kristityistä löytyy.

Maailma tarvitsee niitä, jotka puolustavat oikeudenmukaisuutta ja kaikkien vähemmistöjen asemaa. Patriarkan omana huolena on kristittyjen vähemmistöjen asema jopa Turkissa ja Palestiinassa. Näitä kysymyksiä Halkin teologisen laitoksen avaamisesta lähtien hän esitteli amerikkalaisille vaikuttajille.

Patriarkka Bartolomeos tunnetaan vihreänä patriarkkana. Kirkon edustajien oikeus ja velvollisuus on muistuttaa maailmaa meille kaikille elintärkeistä luonnon arvoista. Siksi mekin patriarkan aloitteen pohjalta vietämme syyskuun ensimmäistä päivää kestävän kehityksen puolesta toimien. Samaa vaikuttamista jatkamme sitten aina elämämme pienissä ja suurissa teoissa.

Nyt alkaa Suomen kesä, kaunis, lämmin, sateinen ja vihreä. Olkoon se virkistävä praasniekkoineen, kesäteattereineen ja muineen. Nauttikaa uusista perunoista ja rasvasillistä sienien ja marjojen ohella. Katselkaa kukkia ja tuntekaa niiden tuoksu. Kuunnelkaa lintujen laulua ja sirkan siritystä.

Kevään aikana joukko suomalaisia ortodoksisia nuoria on ollut Hänen Pyhyytensä vieraana patriarkaatissamme. Konstantinopolin Esipaimenen siunauksesta saamme puolestamme pitää luonamme hänen lähettämäänsä nuorisoa. Näin rakennamme yhteyttämme ja ortodoksian vahvuutta, iloista, valoisaa, avarakatseista, nöyrää ja syvästi tiedostavaa.

© Suomen ortodoksisen arkkipiispan kanslia, Liisankatu 29 A 8, 00170 Helsinki, puh. 020 6100 240, helsingin.hiippakunta@ort.fi