Paimenkirje Helsingin hiippakunnan työntekijöille suurella viikolla 2021
Kristuksessa rakkaat isät, sisaret ja veljet!
Nyt Pyhän ja suuren viikon alussa olemme Herramme Jeesuksen Kristuksen ylösnousemusjuhlan kynnyksellä. Samalla pandemiatilanne hiippakuntamme alueella on pahentunut ja maamme hallitus suunnittelee, kuten tiedämme, liikkumisen rajoitteita Uudellemaalle. Koronatilanne on varmasti kuormittanut jokaista työntekijää henkisesti jo pidemmän aikaa. Velvollisuutenamme kirkon työntekijöinä on kuitenkin ymmärtää, että myös meitä koskevat ne samaiset ohjeet, joita seurakuntalaisille annetaan. Näitä ovat esimerkiksi fyysisten kontaktien vähentäminen minimiin ja henkilörajoitukset sisätiloissa.
Pyhän ja suuren paaston viesti on ollut, kuinka toimia lähimmäiseni hyväksi eikä vain jäädä päivittelemään kurjuutta. Tätä vasten voimme myös kysyä, mitä keinoja minulla on käytössäni Kirkon ilosanoman välittämiseksi?
Kirkon työ on osallisuutta Kristuksesta. Se ammentaa hyvästä sanomasta. Mutta inhimillisesti katsoen hyvän palveluksessa pysyminen riippuu myös mielemme olosuhteista ja ympäröivästä maailmasta: olenko sellaisten ihmisten parissa, jotka jaksavat pyrkiä ja uskoa hyvään? Entä vahvistanko itse toimillani toisten turvallisuuden tunnetta ja kenties levollisuutta? Näitä joudumme yhteisönäkin pohtimaan sitä enemmän, mitä pidempään poikkeusolot jatkuvat.
Idän kristillisen kirkkomme kaksituhatvuotisesta perinteestä ja kokemuksesta on turvallista ammentaa viisautta. Tätä on erityisesti kyky katsoa asioita moniulotteisesti, toisten kulttuurien ja erilaisten ihmisten näkökulmista, valoista ja varjoista käsin. Itsekeskeisyys, ylimielisyys ja mustavalkoinen ihmiskäsitys ovat edustamamme maailmankuvan vastakohtia. Lopulta myös uusimmat tutkimukset ovat osoittaneet, että myötätuntoinen suhtautuminen toisiin on viisauden ydinpiirteitä – henkisesti tasapainoisen ihmisen ydinolemusta. Se on sitä, että osaa asettaa yhteinen hyvä oman edelle.
Olemme kirkkona ja seurakuntina sitoutuneet nyt kontaktien vähentämisen ja epävarmuuden aikana vahvistamaan seurakuntalaisten kokemusta uskosta, toivosta ja rakkaudesta – toisin sanoen siitä kaikesta hyvästä, joka on edelleen läsnä. Tässä tehtävässä toivonkin, että seurakuntien työntekijät tukisivat myös toisiaan unohtamatta erityisesti niitä keikkalaisia, joiden palveluksia seurakunnat eivät ole samalla tavalla nyt tarvinneet, mutta jotka ovat kirkollemme ja hiippakunnallemme edelleen tärkeä voimavara.
Yhteinen odotuksemme huipentuu kohta valon juhlaan. Valoa ja anteeksiantamusta julistaa myös Johannes Krysostomospääsiäissaarnassaan: ”Älköön kukaan parkuko synnintekojansa, sillä anteeksiantamus on haudasta ylösnoussut. Älköön kukaan pelätkö kuolemaa, sillä Vapahtajan kuolema on meidät kuolemasta vapahtanut”.
Kristuksen rakkaudessa Teitä siunaten,
Leo
Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa
