Paastokirje Herran vuonna 2020
Katumuksemme voima
”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi.” (Matt. 6:14)
Suuri ja Pyhä paasto on pyhityksen aikaa. Se vie meidät mukanaan. Siihen kuuluu kiitäviä sekunteja, tunteja ja päiviä, jolloin meidät raahataan pois tutusta ja turvallisesta ja paiskataan kohti elämää. Tänä aikana meille annetaan mahdollisuus asettua sen Jeesuksen seuraan, jota maailma ei tunne, joka otti orjan muodon, pukeutui rikkinäisyyden viittaan, jota täällä häväistään ja syljetään ja joka lopuksi lyödään ristinpuulle.
Mutta valon säteet tunkeutuvat Golgatan mäeltä elämäämme, kun anteeksianto nousee haudasta ja kerran kirottu ristinpuu on muuttuva elämän ja sovituksen symboliksi. Ylösnousemuksen todellisuudessa Jumala luo pahuudesta hyvyyttä, hädästä lohtua, heikkoudesta vahvuutta, eksyneisyydestä kotiintuloa, sairaudesta terveyttä, kuolemasta elämää ja vankeudesta vapautta.
Paasto on kutsu asettua seisomaan tämän Herran eteen. Se on myös kutsu tulla arvioiduksi Jumalan mittapuulla. Ylpeytemme ja kunniamme kärventyessä poroksi rikkomuksiamme, syntejämme ei mitata metrimitalla taikka punnita kiloissa. Evankeliumin Jumala arvioi meitä omalla mittapuullaan, joka toimii toisin kuin ihmisen oma arviointi. Tällöin arvioitavaksi tulee kykymme antaa anteeksi, mutta myös hyvät tekomme. Jaoimmeko omastamme tarvitseville, otimmeko muukalaisen kotiimme, muistimmeko sairaita ja vangittuja? Rakkauden tekojen tulisi olla arkisia asioita meille kristityille, mutta eritoten aikana, jolloin vauraiden länsimaisten kaupunkien kaduilla vaeltaa kaiken ikäisiä kodittomia ja kerjäläisiä, jotka ovat tahtomattaan joutuneet prostituution, ihmiskaupan ja huumeiden kierteeseen. Meidän välinpitämätön asenteemme on peruuttamattomasti musertanut heidät.
Hyvän tekeminen ei ole riitti eikä rituaali. Sen pitäisi olla meille sydämestämme tuleva itsestäänselvyys. Meille jokainen ihminen on itse Kristus.
Rikkomusten ja pahuuden olemassaolo on kuitenkin tunnustettava, se on nimenomaan myönnettävä. Feodor Dostojevskin romaaneista nousee esiin ajatus, että me kaikki olemme syyllisiä kaikkien edessä ja kaiken edessä.
Ei ole olemassa eriytyneitä, erillisiä ihmisyksilöitä. Ei ole olemassa yksityisiä tekoja. Vähäisinkin pikkuinen paha on syntiä jokaista ihmistä vastaan, sillä paha etenee ja kasvaa omalla voimallaan ja saastuttaa matkallaan muitakin. Ja tämän vuoksi meidän on anottava jokaisen ihmisen edessä anteeksiantamusta. Meidän on itseasiassa langettava koko luomakunnan edessä – lintujen, puiden ja maan eteen, koska olemme tehneet syntiä myös kasveja ja eläimiä kohtaan. Meidän on pyydettävä anteeksi ilmalta ja vedeltä, koska olemme turmelleet ja saastuttaneet ne pahuudellamme. Me olemme syyllisiä kaikkien edessä ja vastuussa kaikille. Tämä ihmisyyden perusasetelma on tiedostettava ja tunnettava luissamme, sydämemme pohjassa asti.
Tätä on paasto. Hyödyntäkäämme sen jokainen sekunti, tunti ja päivä ja ottakaamme vastaan ja tehkäämme todeksi ja todelliseksi kilvoituksen, katumuksen, anteeksiannon ja anteeksisaamisen henki.
Jumala rakastaa meitä kaikkia, mutta hän on rakkautensa kanssa tosissaan. Hän odottaa sitä myös meiltä. Armo ja rakkaus ei ole vain sitä, ettei tee kenellekään pahaa. Se ei ole vain sitä, että teemme hyvää niille, joille voimme. Se ei ole vain sitä, että annamme anteeksi, tai väitämme antaneemme anteeksi kaiken, mitä joku toinen on meille pahuuttaan tehnyt. Todellinen rakkaus ilmenee ihmisessä, joka antaa toiselle anteeksi jo ennen kuin he ovat tehneet syntiä. Hän ei vastaa pahaan pahalla, vaan hän tuntee surua lähimmäisen puolesta tämän synnin takia enemmän kuin lähimmäinen itse. Hän rukoilee häntä vastaan rikkoneen lähimmäisen puolesta, sillä hän on kokenut synnin tuhoavan voiman vahvemmin kuin tuo toinen. Hän rukoilee tuon lähimmäisen puolesta, ei hankkiakseen itselleen pelastuksen, vaan koska synnin voima tuhoutuu anteeksiantamuksen kautta.
Anteeksiantaminen on siis paaston syvimmässä ytimessä. Anteeksiantaminen on rakkaudessa toimimista. Anteeksiantaminen on yhteyden ylläpitämistä kaikkien ihmisten ja kaikkien luotujen välillä. Anteeksiantamus on elämää itsessään.
Ja me ihmiset – minä ja sinä – olemme Jumalan anteeksiantamuksen tarpeessa.
