Päätöspuheenvuoro kirkolliskokouksessa
Kristuksessa rakkaat esipaimenet, hyvät kirkolliskokousedustajat: isät, sisaret ja veljet!
Toimikauden 2019–2023 toinen kirkolliskokous on ollut koolla poikkeuksellisesti etäyhteyksin. Voin ilokseni todeta, että järjestelyt onnistuivat varsin hyvin, mistä haluan erityisesti kiittää niitä tahoja, jotka tämän kokouksen meille teknisiltä puitteilta mahdollistivat. Kokouksemme käsitteli osan tärkeistä asioista ja teki tarpeellisia päätöksiä nyt ja osa päätöksistä on siirretty keväälle 2021 pidettävään ylimääräiseen kirkolliskokoukseen.
Joudumme valitettavasti elämään edelleen meihin sekä henkilökohtaisesti että yhteisöllisesti vaikuttavan pandemian kanssa. ”Älä koske minuun”, kuuluvat Johanneksen evankeliumiin tallennetut sanat (Joh. 20:17), jotka Jeesus sanoi Magdalan Marialle, kun tämä tunnisti hänet ylösnousemuksensa jälkeen. Kristus on luvannut olla aina siellä, missä häneen uskovien välillä on rakkautta. Hän ei ole siellä ihmisenä, jota koskettaa, vaan rakkauden ja solidaarisuuden siteenä ihmisten välillä. Joten ”älä koske minuun” – koskettaa ja nimenomaan käsittelee läheisyhteyttämme rakkauden hengessä.
Kun kädet eivät voi tavoittaa toista ihmistä, voimme lähestyä toisiamme sisimmästämme käsin. Ja ikkunana sisälle toimivat meidän silmämme, puheemme ja sitä kautta tekomme. Mikään virus ei voi riistää meiltä näitä lähestymiskanavia – itse asiassa fyysisen etäisyyden rajallisuuden tulisi jopa vahvistaa yhteyksiämme muihin.
Kun otamme huomioon tämän on paikallaan todeta, että hyvään tulevaisuuden suunnitteluun kuuluu paitsi ymmärrys yhteisön identiteetistä ja toimintaympäristöstä myös selkeä tulevaisuudenkuva. Päätöksenteon välineistä keskeisimpiä ovat tämän kuvan toteutumiseen tähtäävät valinnat. Siksi kokouksessa siunauksensa saanut uusi kirkkomme tavoite- ja toimintasuunnitelma toimikoon jokaisessa seurakunnassa näkynä sille yhteisölle, joka todella haluamme olla ja jota haluamme kuvastaa. Olkaamme myös armollisia itsellemme, jolleivat parhaimmat tavoitteemme tule kaikilta osin heti valmiiksi. Kuten patriarkaattimme tärkeä dokumentti Maailman elämän edestä lohduttaa, ”kirkastava työ ei tule milloinkaan valmiiksi tässä elämässä, ja että voimme saavuttaa sen täyttymyksen vain Jumalan valtakunnassa”. Tästäkin huolimatta dokumentissa rohkaistaan, että ”rakkauden työmme kantaa hedelmää jo tässä elämässä, ja nämä työt ovat välttämättömiä niille, jotka pyrkivät astumaan tulevaan elämään. Kirkko myös katsoo, että tämä työ ei ole koskaan turhaa. Se ei ole turhaa, sillä myös Pyhä Henki toimii kaikkien uskovaisten kanssa, tuoden kaiken työn hedelmät kukoistukseen ajallaan.”
Ennen kirkolliskokouksen päättämistä haluan vielä palauttaa uudelleen mieliimme käsityksen ortodoksisesta kanonisesta itseymmärryksestä, josta olen maininnut aiemmissakin kirkolliskokousten avauspuheenvuoroissani. Kaksi vuotta sitten tähdensin, että on tärkeää, että kirkkomme hallinto ja käytännöt palvelisivat tämän päivän ja tulevaisuuden seurakuntaelämää nimenomaan eukaristian ympärille kokoontuvana yhteisönä. Sillä eukaristinen asenne pitää sisällään koko ortodoksisen elämäntavan. Idässä jumalanpalveluselämällä ja -perinteellä on aina ollut kiinteä ja tärkeä yhteys opilliseen ajatteluun. Siksi myös kanonit, jotka syntyivät patristisena aikana, korostavat varsin vahvasti myös liturgisen perinteen merkitystä.
Tämä on sitä ”kanonisuutta”, josta myös lähetekeskustelussa avauspäivänä puhuttiin. Samaan hengenvetoon on todettava, että tuskin mikään muu sana esiintyy niin säännöllisesti ortodoksien välisissä väittelyissä kuin sana ”kanoninen,” ellei sitten ehkä ”epäkanoninen.” Tämä on ortodoksista maailmaa laajemminkin leimaava ilmiö. Mutta kanonien asemasta on meidänkin kirkossamme voitava keskustella. Meidän ei tarvitse kokea sitä ikään kuin kirkon ja sen jäsenten toimintaa rajottavana, keinotekoisena sääntöjen ja säädösten järjestelmänä, jota olisi jostain syystä vältettävä. Oiva tilaisuus tälle keskustelulle avautunee kenties jo ensi keväänä.
Kiitänkin nyt kaikkia kirkolliskokousedustajia etäyhteyksin käydyistä keskusteluista, pohdinnoista sekä huolenkannosta kirkkomme tulevaisuudesta. Kiitän teitä kaikkia yhteisestä työstä. Kiitän myös koko sihteeristöä ja kaikkia palvelukeskuksen ihmisiä hyvästä synergiasta.
Näillä sanoilla julistan Suomen ortodoksisen kirkon vuoden 2020 kirkolliskokouksen työn päättyneeksi ja toivotan kaikille siunattua Vapahtajamme syntymäjuhlan odotusta.