Ohenevat perheet
Lapsia ei tehdä eikä tuoteta. Lapset ovat Jumalan lahja, vanhemmilleen ja itselleen. Heitä kannatellaan kuten Kristus kannatteli olallaan avutonta karitsaa. Jokainen lapsensa kannattelija varmasti pohtii suhdettaan lapseensa. Huostaanotettujen ja sijoitettujen lasten suuri määrä kertoo karua kieltään siitä, että kovin monen vanhemman suhde lapseen on poikki tai vääristynyt. Toivottavasti mahdollisimman moni vanhempi valitsee läsnäolon oman lapsensa tai lastensa elämässä. Läsnäoloa toivon hartaasti myös sellaisilta miehiltä, jotka haluavat antaa isyydelle ja äitiydelle selvästi toisistaan poikkeavat sisällöt. Molempia vanhempia tarvitaan kasvatuksessa, jotta lapsi voisi varttua tasapainoiseksi aikuiseksi.
Viimeisin väestöliiton ennuste syntyvyyden nopeasta alenemisesta on ollut osaltaan havahduttava ja herättänyt monenlaisia huolia. Samaan aikaan Me-säätiö arvioi, että maassamme on arviolta 66 000 syrjäytynyttä nuorta. Syrjäytymistä ehkäisevän työn perusteluissa puhutaan usein syrjäytymisen elämänkaarikustannuksista ja riskeistä. Aihetta seuranneen silmissä eri tutkimusten ja raporttien luonnehtima lapsuus ja nuoruus vaikuttavat ongelmallisilta ja niitä kehystävä maailma uhkaavalta ja laskelmoidulta. Mahdammeko tunnistaa nykyisen negatiivisen tapamme puhua lapsista? Perhe-elämää sääntelevään lainsäädännön ja lapsiperheiden taloudellisen tuen lisäksi tarvitaan ennen kaikkea lapsimyönteistä ilmapiiriä.
Perheissä, joissa vanhemmuus on hukassa, lapset joutuvat kantamaan vanhemmille kuuluvaa vastuuta. Turvallisten rajojen puuttuminen lapsuudessa luo turvattomuutta, joka heijastuu myöhemmin ihmisen kaikkiin suhteisiin ja toimintatapaan. Lapsuudessaan rajattomuutta kokeneilla ihmisillä on myöhemmin ennen kaikkea vaikeuksia luoda terveitä, pitkäkestoisia ihmissuhteita. Perheen arvot käytännön tapoineen, periaatteineen ja arvostuksineen muovaavat lapsen käsitystä perhe-elämästä ja viimekädessä koko maailmasta. Perhe on ikään kuin maailma pienoiskoossa. Lapsuuden perhe seuraa ihmistä muodossa tai toisessa läpi hänen elämänsä.
Entinen kansanedustaja Suvi-Anne Siimes on kuvannut tulevaisuuden haasteita osuvasti sanomalla, ”kun lasten määrä vähenee, yhteisön kannalta tulee yhä tärkeämmäksi se, miten kunkin lapsen kohtalo etenee ja kuinka hyvin hän oppii uusia oman pärjäämisensä ja myös Suomen tulevaisuuden kannalta tärkeitä asioita”. Meidän ei tulisi olla huolissamme ainoastaan alhaisesta syntyvyydestä, vaan myös perheiden hyvinvoinnista. Tässä hektisessä maailmassa tulevaisuuden etuoikeutettuja ovat ne lapset, jotka ovat saaneet nauttia läsnäolevista vanhemmista, jotka ovat tarjonneet lapsilleen omaa aikaansa ja turvallista syliä. Lapset toimivat perheen hyvinvoinnin peileinä ja lasten hyvinvointi on yksi yhteiskunnan toimivuuden parhaista mittareista.
Kirjoittaja on Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa
Karjalainen, joulukuu 2018
