Näkökulmia johtamiseen

Nykypäivän työelämässä johtamisen opiskelu, tutkimus ja kehittäminen koetaan trendikkäiksi asioiksi. Itse en ole tämän alueen erityisasiantuntija, mutta käsittelen tässä alustuksessani johtamista ja johdon jaksamista omasta näkökulmastani ja kokemuksestani kirkon johtajana. Pohdiskelen asiaa luonnollisesti myös ortodoksisen kirkon hengellisyydestä ja kokemuksesta käsin.

Iloitsen suuresti mahdollisuudesta tähän vuoropuheluun, sillä olen vahvasti sen lähestymistavan kannattaja, että tieteiden ja eri alojen välinen vuoropuhelu tuottaa ihmisyyttä avaavaa ja vahvistavaa ymmärtämystä.

Puheenvuoroni olen jakanut niin, että aluksi käsittelen johtajuuden esikuvaa ja ihmiskäsitystä kirkkomme näkökulmasta sekä pohdin niitä esimerkkejä, joita kirkkomme opetus ja perinne antava aiheen käsittelyyn.

Kristus johtajan esikuvana

Ortodoksisen teologian ja kristityn näkökulmasta merkittävin esikuva johtajuudessa on Kristus.

Kristuksen opetuksesta voidaan nostaa esille useita esimerkkejä johtajuudesta. Yksi keskeisimmistä on seuraava, jolla Kristus opastaa opetuslapsiaan, kun heille syntyi kiistaa siitä kuka heidän keskuudessaan olisi johtaja.

Kristus sanoi: ”Te tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsijan asemassa, ovat kansojen herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan (eli Kristus) tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.” (Mark. 10:42-45)

Jeesus Kristus, Jumalan Poika, on esikuvamme johtajasta, joka oli suurin palvelija. Teologisesti sanomme, että Hän tuli ihmiseksi toteuttaen Jumalan rakkaudesta nousevaa pelastussuunnitelmaa koko maailman puolesta. Hän alentui Jumalana ottamaan kannettavakseen ihmisluonnon ja korjatakseen syntiinlankeemuksen seurauksena rikkoutuneen ihmisen ja Jumalan suhteen. Kristus antoi itsensä kaikkien ihmisten pelastuksen puolesta.

Meidän tehtävämme johtajina on tietysti erilainen kuin Kristuksen, mutta hänen esimerkkinsä pohtiminen antaa keskeisiä avaimia omaan johtajuuteemme.

Kristuksen tavoin johtajan tärkein työväline on hänen oma persoonansa. Ihmisten johtaminen on enemmän kuin ihmisiin vaikuttamista, sillä se tapahtuu persoonien välisen yhteydenpidon kautta.

Mahdollisuus asettua persoonalliseen suhteeseen muiden kanssa edellyttää oman persoonan tuntemusta. Ortodoksisen kirkon 1700-luvulla elänyt pyhä munkki Serafim Sarovilainen sanoi: ”Saavuta sielun rauha, ja tuhannet ympärilläsi pelastuvat.”

Siksi ensimmäinen askel niin yleisesti ihmisyyden kuin johtajuudenkin tiellä alkaa omasta sisimmästä, oman persoonan tuntemisesta ja rakentamisesta.

Johtajuus rakentuu ihmiskäsitykselle

Käsitys ihmisyydestä luo perustan sekä suhteelle itseen että muihin ihmisiin. Ortodoksisessa teologiassa ihmiskäsitys lähtee liikkeelle luomisesta. Raamatun alkulehdiltä, ensimmäisestä Mooseksen kirjasta, löytyvässä ja meille tutussa kertomuksessa Jumala luo maailman ja ihmisen. Luomisen motiivi on rakkaus, kolmipersoonaisen Jumalan halu olla yhdessä ja jakaa elämä muiden persoonien kanssa.

Luomiskertomuksen mukaan Jumala loi ihmisen hänen oman kuvansa ja kaltaisuutensa mukaan (1.Moos.1:26). Jumalan kuva ihmisessä ymmärretään jokaiselle annetuksi lahjaksi, Jumalan ”sukulaisuudeksi” eli olemukselliseksi yhteydeksi Luojamme kanssa. Usein kuvaillaan, että Jumalan kuvaa ihmisessä heijastavat esimerkiksi järki, vapaa tahto ja vastuuntunto.

Jumalan kaltaisuus taas ymmärretään ihmisen tehtäväksi ja päämääräksi. Jumalan kuva ihmisessä mahdollistaa pyrkimyksen tiiviimpään yhteyteen Jumalan kanssa. Ortodoksinen teologia puhuu ”theosiksesta”, jumaloitumisesta tai elämästä läheisessä yhteydessä Jumalan kanssa ihmisen elämän päämääränä.

Jumalan luomistyönä ihminen on eheä ja hyvä, sillä olemmehan luotuja täydellisen Jumalan kuvaksi. Raamatun tekstin mukaan luomistyön jälkeen ”Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä ja kaikki oli hyvää” (1.Moos. 1:31). Kaikki Jumalan luoma on siis olemukseltaan hyvää ja pyhää.

Jumalan rakkaudestaan luomaan ihmisyyteen kuuluu myös vapaus. Ihmisellä on vapaa tahto tehdä valintoja. Syntiinlankeemuksella kuvataan sitä kuinka ihminen käytti saamaansa vapauden lahjaa väärin. Ihminen teki valinnan vieraantua Jumalasta ja rakkauden yhteisöstä, joka oli hänen luonnollinen paikkansa. Syntiinlankeemus aiheutti dramaattisia muutoksia Jumalan ja ihmisen rakkauteen perustuneeseen suhteeseen. Koko suhde vääristyi, kun ihminen keskittyi täyttämään elämänsä itsekkyydellään ja oman edun tavoittelulla.

Jumalan rakkaus on käsittämättömän syvää, sillä Jumala lähetti ainoan Poikansa maailmaan pelastaakseen ihmisen. Kristus on siis tie takaisin Jumalan yhteyteen ja eheään rakkauden yhteisöön. Jumalan ja ihmisen välisen suhteen korjaaminen ei ole automaatio, vaan se vaatii ihmiseltä vapaasta tahdosta nousevaa halua palata yhteyteen Luojansa kanssa.

Ihmisen asema maailmassa

Ihmiskäsityksen ohella käsitys ihmisen ja maailman suhteesta on olennaista ymmärtää johtajuuden perustaksi. Ihmisen asema maailmassa on ortodoksisen teologian näkökulmasta erityinen. Kreikankielinen maailmaa tarkoittava sana kosmos merkitsee harmoniaa, sopusointuisuutta. Sen vastakohta on epäjärjestys, kaaos. Kirkon teologien mukaan ihminen nähdään mikrokosmoksena, pienenä maailmana, jossa Jumala ja maailma liittyvät yhteen.

Johtajuus on ihmiselle luonnollista, sillä luomiskertomuksen mukaan Jumala antoi ihmisen valtaan ja vastuulle koko muun luomakunnan kaikkine eläimineen ja kasveineen (1.Moos. 1:28). Jumala asetti ensimmäiset ihmiset viljelemään ja varjelemaan puutarhaansa (1.Moos. 2:15), ja näin ihminen kantaa käsissään koko maailman kohtaloa. Ihmisen tehtävänä on siis johtaa koko maailmaa menestykseen, joka on pelastus.

Ihminen on kokonaisuus

Nykypäivän maailmalle on tyypillistä tehokkuuden ja muiden kovien arvojen pohjalta nouseva ihmisen fyysisen ja älyllisen toiminnan voimakas korostaminen. Työelämässä tehokas ja osaava työntekijä on fyysisesti ja älyllisesti vahva ja kontrolloitu. Tälle ajattelulle on samalla ominaista se, ettei ihmisen henkinen ja hengellinen ulottuvuus saa tarvittavaa huomiota. Jossain määrin voidaan nähdä osoitettavan vahvistuvaa kiinnostusta henkiseen osaan, mutta usein se on vain hetkellistä helpotusta krooniseen henkiseen ja hengelliseen vajaukseen.

Henkisyyttä ja hengellisyyttä ei pidä ymmärtää synonyymeina, vaikka niille voidaan nähdä myös samoja merkityksiä. Henkisyydellä tarkoitetaan ihmisen psyykkisen hyvinvoinnin huomioimista. Hengellisyys taas nostaa esille keskeiset kysymykset elämän tarkoituksesta, ihmisen tehtävästä ja paikasta maailmassa ja tuonpuoleisessa sekä sen mukaisen elämän harjoittamisesta.

Ortodoksinen käsitys ihmisestä on kokonaisvaltainen. Ihmisen ruumis, sielu ja henki muodostavat yhtenäisen ja aina toisiinsa vaikuttavan kokonaisuuden. Ihmisen hyvinvointi ja menestyminen elämässä muodostuu ruumiillisuuden, älyllisyyden, henkisyyden ja hengellisyyden yhtäläisestä ja yhtenäisestä harjoittamisesta ja huolenpidosta.

Kestävän ihmisyyden kannalta tärkeää on myös pitkäkestoisuus sekä henkisyyden ja hengellisyyden ymmärtäminen läpi ihmiselämän kulkevana pohjavireenä. Näiden vajetta ei voi täyttää ”pikaruoalla”, vaan pitkäkestoisella harjoituksella.

Seuraan surullisena suomalaisen yhteiskunnan keskustelua uskontokasvatuksen merkityksestä osana perusopetusta. Uskonto on nimenomaan henkiseen ja hengelliseen tarkasteluun työkaluja antama oppiaine. Voin vain kysyä, miten voimme kasvattaa tasapainoisia ja hyvinvoivia aikuisia, jos hylkäämme ihmiselämän henkisyyden ja hengellisyyden mahdollisuuden, joka on niin keskeinen ihmisyyden ulottuvuus?

Nykypäivänä johtajan tulisi siis nähdä ihmisen kokonaisuus ja samalla huomioida jokaisen ihmisen erityisyys ja erilaisuus. Ortodoksisen ihmiskäsityksen pohjalta nousee vahvasti ihmisten välisen tasa-arvon ja jokaisen ihmisen arvokkuuden merkitys. Elämä ei koskaan saa olla toisarvoista, eikä ihminen tuloksenteon väline, vaan hän on aina ensisijaisesti arvokas persoona jo pelkän olemassaolonsa kautta.

Hengellinen ohjaaja ja johtajuus

Nostan esille nykypäivän johtajuutta silmällä pitäen näkökulmia ortodoksisen hengellisen ohjaajan perinteestä. Vuosituhantisen ohjaajavanhusperinteen vahva kokemus on se, että hengellisellä tiellä kasvua hamuava tarvitsee ohjaajan.

Kautta historian hengelliset ohjaajat ovat olleet karismaattisia ja profeetallisia henkilöitä, joiden valintaa ei ole tehnyt kirkko instituutiona, vaan he ovat toimineet Pyhän Hengen valtuuttamina. Näin ollen heidän vaikutuksensa kirkkoon virallisen tien kautta on ollut vähäinen, mutta kansan, hengellisten lasten, kautta taas huomattavan laaja.

Hengellisten ohjaajien, olivatpa he miehiä tai naisia tai miltä vuosisadalta tahansa, elämänvaellukseen liittyy yhteinen piirre. Yleensä he ovat ensin paenneet maailmasta syrjäisille seuduille ollakseen kahden Jumalan kanssa. Myöhemmin he ovat palanneet tai hengelliset lapset ovat vaatineet heidän paluutaan maailman yhteyteen. Heidän elämänsä ohjenuora on siis se, että ensin on elettävä yhteydessä Jumalaan, jotta voi tuoda muitakin Hänen yhteyteensä.

Luonnollisesti on myös hengellisiä ohjaajia sekä erityisesti luostarien johtajia ja piispoja, jotka ovat ulkoisten olosuhteiden tai erilaisten tilanteiden seurauksena joutuneet ottamaan vastuulleen johtajan tehtävän ilman valmistautumisen mahdollisuutta. Heidän kohdallaan menestyksen avaimeksi voidaan havainnoida se, että ovat omanneet avoimuuden oppia itse toisten opastamisesta. Heillä on ollut uskallusta altistaa itsensä muutokselle, joka seuraa persoonien välisen suhteen kanssakäymisestä.

Mitä me nykypäivän ohjaajat voimme oppia hengellisten ohjaajien kokemuksesta? Jokainen meistä tarvitsee oppitiensä johtajuuteen sekä tukiverkoston johtajuudessa kasvamisen mahdollistamiseksi. Tuo tie voi olla esimerkiksi johtajuuskoulutus tai kisälli-mestari-suhteen kautta oppiminen. Tukiverkosto taas voi muodostua työnohjauksesta ja vaikkapa johtajakollegoiden keskinäisestä kanssakäymisestä.

Edellä mainittujen lisäksi tärkeää on huomata, että hengellisten ohjaajien keskeinen taito on asettua persoonalliseen suhteeseen hengellisen lapsensa kanssa ja käyttää omaa persoonaansa vastavuoroisen muutoksen mahdollistajana.

Johtajuus ja jaksaminen

Kristuksen sanallisen ja todellisen esimerkin mukaan johtaja on palvelija, joka auttaa yhteisöään onnistumaan. Johtajan tehtävään liittyy aina suuri vastuu käyttää asemaansa ja annettua valtaa oikein ja vastuullisesti. Tämä vastuu johtajalla on myös suhteessa omaan itseensä. Johtajalla on vastuu johtaa itseään ja huolehtia omasta hyvinvoinnistaan. Yritysmaailman kielellä voitaisiin varmaankin sanoa, että hyvinvoiva johto on investointi, joka parantaa yrityksen tulosta, mutta hyvinvoinnin laiminlyövä johtaja on riski koko toimialalle.

Yleisesti johtoa on vaikeaa tai jopa mahdotonta ”hoitaa” ulkoapäin. Johdon tiedostaessa oman merkityksensä koko yrityksen hyvinvoinnin kannalta, voidaan luoda edellytykset johdon ja siten muun yhteisön jaksamiselle.

Hengellisenä johtajana en voi olla painottamatta hengellisyyden merkitystä johtajana jaksamisessa. Omasta hengellisestä ja henkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen saa aikaan vahvan arvoperustan, joka palvelee toimintaa erityisesti vaikeissa tilanteissa.

Johtajaan kohdistuu paljon odotuksia, toiveita ja kritiikkiä. Johtajalle asetetaan joskus lähes messiaanisia odotuksia, joista kaikki eivät aina ole realistisia. Tällöin johtajalle ei sallita inhimilliseen elämään kuuluvia virheitä, erehdyksiä ja epätäydellisyyttä. On aina muistettava, että vaikka olemme luotuja ja luotuina täydellisiä, toimintamme on usein väärien valintojen turmelemaa hyvistä aikomuksistamme huolimatta.

Kirkko on varmasti yksi hyvä esimerkki työpaikasta, jossa johtaja voidaan joissain tilanteissa ymmärtää yli-ihmisen kaltaisena olentona. Mielestäni keskeistä on se millaisen tavan johtaja itse luo odotusten käsittelemiseen sekä itsensä että työyhteisönsä kanssa. Inhimillinen epätäydellisyys on hyväksyttävä niin yksilönä kuin yhteisönä ja ihmisyyteen kuuluvana asiana, mutta sen taakse ei saa piiloutua. Asioiden selkeä käsittely keskustelujen kautta on yleensä luontevin, rehdein ja tuloksellisin tapa odotusten ja kritiikin käsittelyyn. Tärkeää on opetella ja opettaa omaan yhteisöön anteeksipyytämisen ja anteeksiantamisen aito kulttuuri, joka perustuu rehellisyyteen ja inhimillisyyden ymmärtämiseen.

Joskus johtajan kovin piiskuri on johtaja itse. Odotusten, kiireen ja muiden haasteiden keskellä kuka tahansa voi tulla asettaneeksi liian korkeat tavoitteet, joiden saavuttaminen ei ole realistista. Tällöin on hyvä palata johtajuuden lähtöruutuun eli itsensä tuntemiseen ja sitä kautta reflektoivaan kysymykseen siitä mikä on todella merkityksellistä.

Omaankin kokemukseeni pohjautuen totean, että yksi johtajuuden vaikeimpia tilanteita on kritiikin vastaanottaminen ja epäonnistumisen kestäminen sekä tilanteen muovaaminen yhteisöä eteenpäin vieväksi voimaksi. Kritiikin alla pakenemme helposti suojakuoren alle ja valitsemme kieltämisen tai periksi antamisen tien. Henkinen ja hengellinen vahvuus auttaa kritiikin käsittelyssä ja muuttamisessa hyvään suuntaan vieväksi voimaksi. Roolinsa oikein ymmärtävä ja oman johtajuutensa terveelle pohjalle rakentanut esimies osaa valita kritiikistä oikeat kehittämiskohteet ja hyödyntää niitä sekä oman itsensä että koko yhteisön toiminnan kehittämisessä.

Johtaja joutuu aina tasapainoilemaan oman viestintänsä kanssa. Johtaja on aina esimerkki ja julkisuudessa seurattava henkilö, jonka toimintaa arvioidaan lukuisista eri näkökulmista. Oman toimintansa, viestintänsä ja käytöksensä kautta johtaja viestii arvoistaan, arvostuksistaan ja luotettavuudestaan, mutta myös vaikuttaa ympäröivään yhteisöön, työkulttuuriin ja -ilmapiiriin. Vahvuus omassa viestinnässä kasvaa itsetuntemuksesta eli oman persoonan ymmärtämisestä ja osaamisesta hyödyntää sitä johtajuuden työvälineenä.

Lopuksi

“Miten yrityksen johto jaksaa?” on annettu alustukseni aiheeksi. Pohdintojeni yhteenvetona totean, että yrityksen johdon jaksaminen on kiinni yrityksen arvoperustasta, johtajan suhteesta omaan itseensä ja johtajuuteen sekä koko yrityksen hyvinvoinnin ymmärtämisestä. On hienoa, että monissa yrityksissä arvoja on pohdittu ja niiden pohjalta on luotu koko toimintaa ohjaavia linjauksia.

Nykypäivän maailmassa muuttuvien tekijöiden lukumäärä kasvaa koko ajan ja meidän on vaikeaa erottaa keskeiset kysymykset vähemmän olennaisten joukosta. Yrityksen arvoista nousevan turvallisuuden ja hyvinvoinnin toteuttaminen vaatii yhteistä tahtotilaa, jonka löytämisessä johtaja on keskeisessä asemassa. Kun oma toiminta perustuu itselle selkeisiin arvoihin, on helpompi koota muita saman ymmärryksen äärelle.

Alustus seminaarissa Turvallisuus yritysten kilpailutekijänä 29.9.2011