Luostarit kulttuurivaihdon kanavina
”Minä suostuttelen hänet mukaani, vien hänet autiomaahan, puhun hänelle suloisesti. Siellä minä annan hänelle viinitarhoja, minä muutan Akorinlaakson toivon portiksi. Siellä hän vastaa kutsuuni kuin nuoruutensa päivinä, kuin silloin, kun hän lähti Egyptistä” (Hoos 2:16–17).
Profeetta Hoosean kirjasta voimme lukea, että erämaa ei ollut Vanhan Testamentin Israelille ainoastaan rangaistuspaikka, vaan myös Jumalan kohtaamisen keidas. Ortodoksisessa kristillisyydessä noita uudistumisen keitaita ovat olleet jo lähes 2 000 vuotta luostarit.
Luostarilaitoksen syntyyn 300-luvun alussa liittyy kristillisten ihanteiden ohella myös poliittisia syitä. Yksi niistä oli Rooman valtakunnassa tuolloin eletty talouslama, jonka seurauksena monet maallisiin huoliin kyllästyneet miehet jättivät elintasokilpailun ja lähtivät erämaahan.
Myös monet naiset ottivat etäisyyttä yhteiskunnan arvomaailmaan kieltäytymällä avioliitosta ja valitsemalla itsenäisen tien. Tällaisia olivat muun muassa pyhät nunnat Makrina (k. 380) ja Melania (k. 439).
Luostarit ovat olleet hengellisyyden ohella myös kulttuurin kohtauspaikkoja. Luostarien välinen henkilövaihto on yhtä vanhaa kuin itse luostarilaitoskin. Kreikkalaisia munkkeja asui jo 300-luvulla Brittein saarilla, syyrialaiset munkit kulkivat 600-luvulla laajalti Afrikassa ja Pohjois-Venäjällä yhden 1100-luvulla perustetun luostarin perustaja oli belgialainen munkki.
Viime vuosisadalla ortodoksiset luostarit levisivät kaikkialle Länsi-Eurooppaan. Nykyisin toimivia ortodoksisia luostareita on kymmeniä Ruotsista Ranskaan ja Norjasta Espanjaan.
Luostarien välinen kulttuurivaihto on ilmaista henkisen pääoman liikkumista. Esimerkiksi meille Suomeen vuodeksi tai kahdeksi saapuva munkki tai nunna voi tuoda tullessaan luostariin valtavan määrän hengellistä voimaa. Vastaavasti Suomesta ulkomaille luostareihin kilvoittelemaan lähteneet kasvattavat itsensä lisäksi koko kirkkoamme.
Luostarit ovat ortodoksisuuden ”hengelliset keuhkot”. Ne antavat talouden ehdoilla toimivalle yhteiskunnalle toisen mallin toimia. Elämä on muutakin kuin kiireen, kulutuksen ja nautinnon oravanpyörässä elämistä.
Luostarit ovat majakoita myös talouselämän suuntaa miettiville. Munkin ja nunnan tärkein elämänviisaus on olla uskomatta turhiin illuusioihin, ja elämässä ei ole mitään suurempaa valhetta kuin uskominen saavutettujen etujen pysyvyyteen.
Luostarit ovat ortodoksiselle kirkolle myös tulevaisuudessa erittäin tärkeitä. Hiljaisuuden ja rukouksen ohella luostarit ovat ekologisen ja kestävän elämäntavan ikoneja. Luostarit todistavat tästä niin meille ortodokseille kuin ympäröivälle yhteiskunnallekin.
Nykyisenkin talouslaman yksi voittaja voi olla jälleen kerran kirkko, joka voi saada hengellisiksi keuhkoikseen uusia luostariasukkaita.
