Olet täällä

Kulttuurien kohtaamisen haasteet ja esteet

Suomessa elokuussa vieraillut Hänen Autuutensa Kreikan arkkipiispa Kristodulos painotti useissa puheissaan eurooppalaisia kristillisiä arvoja. Hän korosti ortodoksisen perinteen holistista luonnetta ihmiseksi kasvussa ja arvojen muodostumisessa. Hänen Autuutensa näkemyksiin oli helppo yhtyä. Kokonaisvaltaisen ortodoksisen traditiomme anti voi olla merkittävä eurooppalaiselle kulttuurillemme tänä päivänä.

Alkanut Suomen EU-puheenjohtajuusaika merkitsee Suomen ortodoksiselle kirkolle mahdollisuutta. Meillä on historiamme puolesta paljon annettavaa laajentumaan pyrkivälle EU-yhteisölle. Suomessa olemme joutuneet vastaamaan moniin sellaisiin haasteisiin, jotka Itä-Euroopassa ovat vasta edessä. Tämän sain huomata vieraillessani kirkkoneuvos Risto Ikäheimon kanssa Ekumeenisen patriarkaatin ja paikalliskirkkomme edustajana Brysselissä. Yksi matkan tarkoituksista oli välittää EU:n itälaajentumisesta vastaavalle komissaari Olli Rehnille Ekumeenisen patriarkan aihetta käsittelevä kolmetoistakohtainen kirje. Matkani aikana tapasin samalla Brysselissä olevien Konstantinopolin ja Venäjän patriarkaattien sekä Kreikan ortodoksisen kirkon pysyvät edustajat.

Komissaari Rehn tunsi hyvin ortodoksisen kirkon aseman entisissä itäblokin maissa. Hän mainitsi muun muassa Ekumeenisen Patriarkaatin ongelmallisen aseman Turkin valtiossa. Rehn piti ekumeenisen patriarkaatin alaisten teologisten koulujen uudelleen avaamista yhtä tärkeänä kuin esimerkiksi uusien moskeijojen rakentamista Hollantiin. Kyse on niin sanotusta positiivisen "syrjinnän" periaatteesta, jota ei tosiasiassa voi kutsua syrjinnäksi. Kyse on oikeudenmukaisuudesta.

Tässä itälaajentumisen ongelmavyyhdissä on paljon tehtävää, ja kirkkomme voi olla siinä positiivisesti mukana. Entisissä itäblokin maissa ortodoksinen kirkko joutui viime vuosikymmeninä kokemaan monenlaisia vaikeuksia, mutta nykyään kirkon asema on niissä vahva. Yhteistyö alueen paikalliskirkkojen kanssa on tärkeää. On selvää, että EU:n taholta esitetyt moniarvoiset demokratisoitumisen vaatimukset eivät välttämättä ole helppoja omaksua. Moderni läntinen maailma kohtaa varmasti vastustusta perinteisessä itäisessä maailmassa. Toisaalta kaikkea ei pidäkään heti hyväksyä, sillä liian nopea uudistuminen voi johtaa hajaannukseen.

Ortodoksinen maailma on näin myös haasteiden edessä. Ääriliikkeet, uskonnollinen tai poliittinen fundamentalismi, terrorismi ovat avainsanoja, jotka vilahtelevat usein julkilausumissa. Jo sanoina ne ovat hyvin negatiivisia. Näitä teemoja pohdittiin tämän vuoden heinäkuussa (3.-5.7.) Moskovassa järjestetyssä uskontojen johtajien huippukokouksessa, johon osallistui noin 150 uskonnollista johtajaa 49 eri maasta. Jokainen johtaja otti omassa puheenvuorossaan edellä mainitut haasteet vakavasti vastaan. Moskovan Patriarkaattia voi kiittää merkittävän aloitteen tekemisestä.

Lukuisissa puheenvuoroissa fundamentalismia käsiteltiin ortodoksisesta, juutalaisesta, islamilaisesta ja buddhalaisesta näkökulmasta. Kokouksessa kyettiin muotoilemaan hyvin erilaiset näkökulmat yhteisesti hyväksytyksi julkilausumaksi. Kulttuurien kohtaaminen, uskontojen välinen vuoropuhelu ja eettisten arvojen korostaminen politiikassa ovat asioita, jotka koetaan niin idässä kuin lännessä tärkeiksi.

Kulttuurien kohdatessa nousevat esille aina erilaiset ihmiskäsitykset. Se, kuinka hyvin tunnemme oman historiamme ja perinteemme, määrittää pitkälti meitä. Kuten Kreikan Kristodoulos totesi, meidän tulee pitää esillä ortodoksista hengellisyyttä ja ihmiskäsitystä juuri näinä monenvälisten dialogien aikana. Tärkeää on siis tuntea omat perinteensä.

Positiivinen kulttuurien kohtaaminen on ollut paikalliskirkossamme usein esillä viime vuosien aikana. Vuonna 2004 (30.4. - 5.5.) Valamossa pidetyssä kansainvälisessä diakoniakokouksessa (ks. http://www.orthodoxdiakonia.net/) luotiin kansainvälinen yhteistyöorganisaatio, jonka avulla ortodoksinen sosiaali- ja humanitaarinen työ varmasti tehostuu. Näitä ratkaisumalleja pohdittiin myös vuonna 2005 (13. - 19.6.) pidetyssä kansainvälisessä kirkkomusiikin "Ortodoksisen musiikin perinteet" -konferenssissa. Molemmissa konferensseissa luodut uudet yhteistyöorganisaatiot koettiin positiivisesti.

Tämän vuoden kesäkuussa Joensuun nykyisellä ortodoksisen teologian koulutusohjelmalla järjestetty 7. ortodoksisten koulujen konferenssi toi meille uuden yhteistyömahdollisuuden. Ortodoksisen teologian laitos kutsui koolle ortodoksisten korkeakoulujen opetuskuntaa pohtimaan aihetta "ortodoksinen traditio ja 21. vuosisata". Ortodoksiteologit niin idästä kuin lännestä pohtivat nykyisen koulutuksen haasteita ja mahdollisia tulevaisuuden kuvia. Bolognan prosessin myötä eurooppalaiset ortodoksiset teologiset koulut joutuvat yhdenmukaistamaan omia opetusohjelmiaan. Ortodoksiselle teologiselle tutkimukselle tärkeä kirkollinen yhteys nousi keskustelun aiheeksi.

Valamossa 28.7.-2.8.2006 kokoontuivat puolestaan ortodoksisen uskontokasvatuksen tutkijat eri puolilta maailmaa pohtimaan, kuinka myös tulevaisuudessa ortodoksista holistista ihmiskäsitystä voidaan paremmin siirtää eteenpäin. Holistisen uskontokasvatuksen tutkijakonferenssin keskeisin tulos oli päätös perustaa kansainvälinen yhteisö (OREA) tiivistämään akateemista yhteistyötä ortodoksisen uskontokasvatuksen ja uskonnon opetuksen saralla. OREA-yhteisön yhtenä tehtävänä on seurata aktiivisesti muun muassa Euroopassa ortodoksisen uskonnon kouluopetuksen tilaa.

Teologisen koulutuksen, uskonnonopetuksen ja uskontokasvatuksen muodot ovat asioita, joita joudutaan tulevaisuudessa pohtimaan yhä enemmän kaikilla kirkkomme tasoilla. Ne ovat myös asioita, joita voimme joutua puolustamaan moniarvoisessa yhteiskunnassamme. Joensuun yliopisto, ortodoksisen teologian koulutusohjelma ja Valamon kansanopisto ansaitsevat suuren kiitoksen ahkeruudestaan kansainvälisen yhteistyön tiivistämisessä. Traditiomme kokonaisvaltainen luonne voi todellakin olla merkittävä tekijä. On vain tunnettava kirkon perinteet ja pidettävä myönteisesti niistä kiinni.

Hyvät ystävät. Kertokaa nuorillemme, että kirkkomme kutsuu heitä opiskelemaan Joensuun ortodoksisessa koulutusohjelmassa ja Ortodoksisessa seminaarissa sekä Valamon kansanopistossa. Tarvitsemme hyviä pappeja, opettajia ja kirkkomuusikkoja, kansainvälisesti orientoituneita suomalaisia ortodokseja Kirkon työhön.

© Suomen ortodoksisen arkkipiispan kanslia, Liisankatu 29 A 8, 00170 Helsinki, puh. 020 6100 240, helsingin.hiippakunta@ort.fi