Kristus nousi kuolleista!
Muistattehan sen Sakkeuksen, pienen mutta rikkaan miehen, joka kiipesi puuhun! Mutta muistatteko, mitä Jeesus sanoi sille Sakelle? "Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi". Tuo oli hänen, pienen miehen suurin juhla, hänen pääsiäisensä, ylösnousemuksen päivä. (Luuk.19:1-10).
Entä sitten sen sankarin, sen tavallisen kaverin, joka otti omansa ja lähti? Hän otti kotoaan sen mikä hänelle kuului, teki suhteet selviksi isäänsä ja veljeensä ja koko kotipesäänsä. Eipä kuitenkaan oikein onnistunut mahdollisessa sijoitustoiminnassaan tai yrittäjänä tai työläisenä ja vajosi paimeneksi. Vaikka paimenen virka kunniallinen onkin, ei ainakaan sikojen paimentamisesta paljon maksettu. Voi päätellä, että melkein ruokapalkalla joutui ahertamaan ja elämään. Ruoaksikin hänelle olisi lopulta kelvannut sama kuin paimennettavillakin oli, mutta sitäkään ei annettu. Siinä on jo tosi kysymyksessä.
Hänpä tunnusti tosiasiat. Hänellä oli uskomaton nöyryys ja rohkeus. Ei hänellä olisi ollut enää mitään asiaa kotiin, hän oli jo kaiken saanut. Kuitenkin hän lähti hakemaan pelastusta tilaansa. Isä järjesti juhlan. Oli tuhlaajapojan pääsiäinen tuhon tieltä. (Luuk.15:11-32).
Tuomiosunnuntainkin evankeliumin me kaikki muistamme. Siinä oli nälkäisiä ja janoisia ja kodittomia ja alastomia, siinä oli sairaita ja vangittuja, siinä oli monenlaisia veljiä ja sisaria. Oli myös muita ihmisiä, kahdenlaisia. Kummanlaisiahan me olemme. Olemmekohan ehkä niitä, jotka järjestävät lajitovereilleen kanssaihmisille eräänlaisen pienen pääsiäisjuhlan, pois pääsemisen nälästä, janosta, muista vaivoista, pääsyn ahdistuksesta iloon.
Olemmekohan siis samalla niitä, joille Jeesus järjestää pääsiäisen iankaikkiseen elämään. Vai tuomitsemmeko itse itsemme. (Matt.25:31-46).
Sovintosunnuntainkin opetuksen me varmasti tunnemme ja ehkä toteutammekin. Jos me annamme toisille ihmisille anteeksi, antaa taivaallinen Isä meillekin pääsyn syyllisyydestä. Jos meillä on viisautta koota omaisuudeksemme oikeita arvoja, katoamattomia, pääsemme myöskin siitä pelosta, että koi syö ja ruoste raiskaa, varkaat varastavat. (Matt.6:14-21).
Paastorukouksessa, jonka kaikki osaamme ulkoa, pyydämme kaiken muun jälkeen, että meille annettaisiin nöyryys ja ymmärrys nähdä ensin omat rikoksemme, että pääsisimme veljemme tuomitsemisen synnistä.
Herra, elämäni Valtias! Estä minusta laiskuuden, velttouden, vallanhimon ja turhanpuhumisen henki. Anna minulle, sinun palvelijallesi, sielun puhtauden, nöyryyden, kärsivällisyyden ja rakkauden henki. Oi Kuningas ja Herra! Anna minun nähdä rikokseni ja anna, etten veljeäni tuomitsisi, sillä siunattu olet sinä iankaikkisesti. Aamen.
Pääsiäiseen ei päästä vähällä vaivalla. Ylösnousemuksen iloon ei nousta ilman kilvoitusta. Mutta Kristuksella on valta nostaa synnin kuolettamatkin pimeydestään kuoleman voittamisen juhlan valoon.
Ihmiset, Kirkko kutsuu iloon!
Kirjoitus Tuohustuli-lehteen 4. huhtikuuta 2003
