Kirjoitus suuren viikon alla
Elämä valoisien sanojen yhteydessä
Kirkkomme lähestyy juhlien juhlaa. Herramme Jeesuksen Kristuksen ylösnousemusta, pyhää pääsiäistä vietämme jo ensi viikolla. Suuren paastoviikon kynnyksellä meille annetaan vielä mahdollisuus tarkastella matkaamme linnun perspektiivistä käsin: mitä reittiä pitkin olemme tähän tulleet ja minne olemme seuraavaksi matkalla. Olemme kumartaneet ristiä, kiivenneet yhdessä Portaiden Johanneksen kanssa, muistaneet Maria Egyptiläisen katumusta ja viettäneet Ilosanoman juhlaa.
Kristus on tähän saakka taittanut rinnallamme matkaa jalan. Seuraavaksi hän ottaa aasin varsan ja lähtee matkaan katsomatta enää taakse. Alkaa valmistautuminen uuteen elämään.
Ristin tiellä olemme valmiita luopumaan omastamme, elämään epämukavuusalueella Herran uhrautuvan rakkauden ihannetta seuraten. Tällä tiellä meitä kannattelee katumus ja paasto, jonka lähtökohdat ovat kirkossamme esillä ehtoopsalmissa 141, jossa pyydetään: ”Herra, pane minun suulleni vartija, vartioi minun huulteni ovea” (Ps. 141:3).
Elämme aikaa, jolloin pitkälle kehittynyt länsimainen yhteiskunnallinen vuorovaikutus tapahtuu median kautta. Sen kautta ihminen kytkeytyy paitsi julkisuuteen ja toisiin ihmisiin, mutta myös laitteisiin ja teknologioihin. Tämä asettaa kirkollemme ja sen jäsenille yhteisönä ja yksilöllisesti erityisiä haasteita pohtia psalmin 141 merkitystä omien asenteidemme ja puheittemme suhteen. Jokaisen lauantai-illan ehtoopalveluksessa kuulemme lisäksi psalmin sanat ihmisestä, ”joka ei vaella jumalattomien tavoin, ei astu syntisten tietä, ei istu pilkkaajien seurassa” (Ps. 1:1). Kirkko auttaa meitä purkamaan meissä olevaa pahuutta, mutta koskaan sitä ei saa kanavoida muihin ihmisiin.
Sanalla on luova voima. Kuulemme sen pääsiäisyön palveluksessa. Johannes kirjoittaa, että kaikki syntyi Sanan välityksellä. Kutsumuksenamme on olla sana Sanan osallisuudessa. Paljastaa Jumala toisillemme. Tämän toteuttamisessa ei ole välttämätöntä puhua monin sanoin.
Kummasta jokapäiväinen puheemme todistaa: valosta vai pimeydestä? Värittääkö sanavarastoamme pääasiallisesti sopimattomat, kauheat ja ilkeät sanat? Vai elämmekö sen sijaan sellaisten sanojen kanssa, joita Paavali tarjoaa meille, kun hän puhuu Hengen hedelmistä: rakkaudesta, ilosta, rauhasta, kärsivällisyydestä, ystävällisyydestä, hyvyydestä, uskollisuudesta ja nöyryydestä?
Pienet sanamme ovat perineet jotakin evankeliumin kertomuksen luomisvoimasta, mutta luomisvoimakin voidaan tukahduttaa niin, että me luomisen sijasta raunioitamme hyvän perustuksia. Jos elämme pimeiden sanojen kanssa, meistä tulee pimeyden lapsia. Ja vastaavasti, jos elämme valoisien sanojen kanssa, meistä tulee valon lapsia. Sellainen sana voittaa lopulta kaikki esteet.
Seuratkaamme siis Kristuksen uhrautuvan rakkauden ihannetta. Välttäkäämme pahan, valheen ja kaiken turhan puhumista.
