Kirjoitus Suomen Kuurosokeat ry:n 50-vuotis juhlavuoden kunniaksi
Kuurojen ja sokeiden kulttuuri on rikkautta
Suomen Kuurosokeat ry perustettiin 50 vuotta sitten tarkoituksena selvittää niiden ihmisten määrää maassa, joilla oli vaikea-asteisen kuulon ja näön toimintarajoitteiden yhdistelmä. Yhdistyksen päämäärä ja toiminta painottui nopeasti jo 1970-luvulla vertaistuen antamiseen: järjestettiin matkoja, kursseja, leirejä ja muuta yhteistä toimintaa.
Yhteiskunnallisen havahtumisen myötä kirkossammekin ryhdyttiin pohtimaan 1970-luvulla erityisesti kuulorajoitteisten ihmisten käytännön kysymyksiä. Tuolloin piispainkokous linjasi, että jos pappi ei osaa viittomakieltä, voi esimerkiksi avioliittoon kuuroja vihittäessä kääntyä valtion kuuropappien puoleen tulkinta-avun saamiseksi.
Kuulevassa maailmassa kuurous nähdään usein kommunikaatiopulmana. Näkevässäkin maailmassa sokean kommunikaatioon kuuluu ongelma. Ne, jotka näkevät ja kuulevat, eivät ehkä koskaan pysty samaistumaan kuulonsa ja näköaistinsa osittainkin menettäneen ihmisen haasteisiin. Näitä ovat erityisesti tiedonhankintaan sekä orientoitumiseen ja liikkumiseen liittyvät arjen ongelmat.
Lääketieteellisen tutkimuksen otettua viime vuosikymmenten aikana aimo harppauksia, monia sairauksia voidaan tällä hetkellä parantaa. Ja monien vaikeiden sairauksien parantamisesta elätellään toiveita. Taitojen ja teknologian kehityttäessä syntyy kuitenkin uusia ihmisarvoa ja ihmiskäsitystä koskevia eettisiä kysymyksiä. Esimerkiksi kuulorajoitteisten kohdalla voidaan pohtia, saako ihminen vapaavalintaisesti edelleen tai tulevaisuudessa olla kuuro. Kysymyksenasettelusta tulee entistä vaikeampaa lasten kohdalla. Saako kuuro tai sokea lapsi olla sellainen, jollaiseksi hän on syntynyt?
Olemme toki huojentuneita, että teknologian ansiosta on olemassa yhä enemmän mahdollisuuksia puuttua vammoihin, vammaisuuteen ja ihmisterveyden rajallisuuksiin. Samalla kun terveyden tavoitteleminen kuuluu oikeuksiimme, laajentuvat moraaliset vastuumme. Lääketieteen uusiin päänavauksiin on lähtökohtaisesti helppo suhtautua myönteisesti, sillä heikkenevä elämänlaatu aiheuttaa toisaalta pelkoa, toisaalta ihminen on rajallinen rohkeudessaan kohtaamaan ja elämään heikkouksiensa kanssa.
Lainsäädäntömme näkökulmasta kuurot ovat yhtäältä kielivähemmistö, mutta toisaalta vammaisryhmä. Jos lapsen kuurous tai sokeus ajatellaan sairaudeksi, vammaksi tai puutteeksi, voimmekin kysyä, miten lasta hoidetaan niin, että hänet saadaan kuulevana tai näkevänä vaivattomasti liittymään perheeseensä ja audiovisuaaliseen yhteiskuntaan. Tulkinnan kaltevaa pintaa pitää voida oikaista – jos miellämme viittomakieliset ensisijaisesti kieliryhmänä, miksi käyttää lääketieteen keinoja heidän ”parantamiseen”?
Viittomakieli, pistekirjoitus, kuurojen ja sokeiden kulttuuri on rikkautta. Ei ole yhdentekevää, mikä on ihmisen äidinkieli ja millaiset mahdollisuudet ihmisellä on käyttää sitä. Kieli ei ole sama asia kuin puhe. Lukeminen ei ole sama asia kuin näkö. Monet kuulonsa suhteen rajoittuneet kykenevät puhumaan. Onkin eri asia, kenen kanssa he haluavat käyttää puhuttua kieltä. Rajallisuudessa ei siis ole ensisijaisesti kyse puhumisesta, vaan kuulemisesta.
Ortodoksisen uskomme näkökulmasta rajallinenkin ihminen voi aistia Jumalan läsnäoloa. ”Samassa kuuron korvat avautuivat ja kieli vapautui kahleistaan, ja hän puhui virheettömästi” (Mark. 7:35). Evankeliumin kertomus kuuromykän parantumisesta ei ole jotakin, joka tapahtuu irrallaan Kristuksen ja tuon miehen välillä. Kaikella, mitä Jeesus tekee yhdelle meistä, on vaikutuksensa moniin muihin. Kun kuuromykän suu avataan, avataan samanaikaisesti monien muiden suut. Kun sokea saa näkönsä takaisin, avautuvat muidenkin silmät. Vapahtajamme ihmetekojen päämääränä ei kuitenkaan ollut ihmisten fyysisten rajoitteiden poistaminen, vaan Jumalan tuntemisen paljastaminen.
Aistimme usein elämässämme Jumalan hyvyyttä. Ymmärrämme, että elämän jokapäiväiseen leipään kuuluvat asiat tulevat ehkä häneltä, vaikka hänestä itsestään onkin vaikeaa sanoa mitään. Aavistamme siis Jumalan vaikutuksia, mutta itse Jumala pysyy tuntemattomana. Muistammeko kuitenkin kiittää? Lopulta olemme kuin Johanneksen kertoma sokea mies, joka joutuu vastaamaan fariseuksen tivauksiin: ”En tiedä, onko hän syntinen. Sen kuitenkin tiedän, että näen, vaikka olin ennen sokea” (Joh. 9:25).
Suomen Kuurosokeat ry on kuurosokeille ja kuulonäkövammaisille tärkeä yhdistys. Tänä juhlavuonna maassamme kunnioitetaan yhdistyksen tekemää työtä, että kaksoisaistivamma ja sen kanssa elävät ihmiset tarpeineen tunnettaisiin ja tiedettäisiin yhteiskunnassamme paremmin. Nyt viidenkymmenen kuljetun matkanvuoden jälkeen yhdistyksen juhlaviikko huipentuu yhdysvaltalaisen kuurosokean kirjailijan, aktivistin ja luennoitsijan Helen Kellerin syntymäpäivään päättyvään viikkoon 21.–27.6.2021.
Rukoilen Jumalaa, että jokainen kirkkomme näkevät ja kuulevat jäsenet näkisivät ja kuulisivat heitä, joille se ei ole itsestään selvää. Pyydän, että avaudumme kohtaamaan toisiamme ihmisinä riippumatta läheistemme rajoitteista tai vammoista.
