Kannanotto Hagia Sofian moskeijaksi muuttamista koskien
Luimme kaikki surullisin mielin uutisen siitä, miten Turkin valtio on presidenttinsä johdolla lähtenyt edistämään hanketta, jonka tarkoitus on, että museona toiminut Hagia Sofia muutettaisiin moskeijaksi. Patriarkka Bartolomeos ja paavi Franciscus, sekä Kirkkojen maailmanneuvosto ja monet muut tahot ovat esittäneet omat lausuntonsa, joissa he surevat ja vastustavat näitä toimia.
Hagia Sofia on nimetty lihaksitulleen Jumalan Viisauden, eli Kristuksen mukaan. Nykyinen Hagia Sofia on valmistunut vuonna 537 ja sen rakentaminen kesti alle 6 vuotta. Kerrotaan, että kun keisari Justinianus Iastui kirkkoon sen valmistuttua, hän totesi: ”Salomo, olen ylittänyt sinut.” Tällä hän korosti sitä, miten merkittävä uusi pyhäkkö oli maailman historiassa – sitä saattoi verrata jopa kuningas Salomonrakentamaan temppeliin.
Kun sulttaani Mehmed II valloitti Konstantinopolin vuonna 1453, hän vaikuttui katedraalin kauneudesta niin suuresti, että hän vaati, että se oli heti muutettava moskeijaksi. Vuonna 1934 rakennus muutettiin Turkin tasavallan syntyessä museoksi, jotta se olisi avoin kaikille. Sitä on siitä lähtien pidetty osana ihmiskunnan yhteistä perintöä, eikä ainoastaan yhden uskonnon tai kansakunnan pyhänä paikkana. Rakennus on myös suojeltujen UNESCO:n maailmanperintökohteiden joukossa, mikä myös korostaa sen universaalia arvoa koko ihmiskunnalle.
Siksi nyt tapahtunut muutos tuntuu loukkaukselta, ei ainoastaan sen rakentaneita kristittyjä kohtaan, vaan koko ihmiskuntaa kohtaan. Turkin presidentti Erdogan on pitkään ajanut museon muuttamista moskeijaksi ja nyt tullut oikeuden päätös vahvistaa tämän aikomuksen. Tällä hankkeella on symbolinen merkitys. Varsinkin meille ortodoksikristityille se vaikuttaa Turkin alueen kristillisen historian unohtamiselta, kun yhteistä historiaa symboloiva rakennus annetaan mielivaltaisesti vain yhden yhteisön käyttöön.
Menneen ajan viisaudesta voi hakea voimaa, mutta menneeseen ei voi palata, eikä sitä voi yrittää pala palalta pakottaa takaisin nykyisyyteen perumalla vanhoja päätöksiä. Yhteisen omaisuuden julistaminen vain Turkin historiaan kuuluvaksi on tällainen askel, askel taaksepäin kohti mennyttä, jota ei enää ole eikä tule. Turkin johto ei tällä teolla osoita sitä, että se välittää siitä, mitä arvoa Hagia Sofialla ja Istanbulin kaupungilla on ollut koko maailmalle ja kristilliselle ja islamilaiselle kulttuurille. Tärkeää näyttää olevan vain korostaa menneisyydestä löytyvää menestystä, josta seuraa kysymys: miksei nykyisyydessä ole mitään, josta olla ylpeä?
