Kaikki väkivalta on syntiä
Suomen ekumeenisen neuvoston naisjaosto on kääntynyt kirkonjohtajien puoleen toivoen heidän vaikuttavan omissa kirkoissaan sen puolesta, että kodeissa ja työpaikoilla ilmenevää lisääntynyttä väkivaltaa voitaisiin vähentää. Teen tätä työtä omalta osaltani mielelläni ja aloitan tästä kirjoituksesta.
Mainittu naisjaosto näkee, että tämän lisääntyvän väkivallan uhreina ovat usein naiset ja lapset. He ovat tavallisimpia uhreja, mutta kuka tahansa - sukupuoleen, ikään tai yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta - voi kärsiä väkivallasta juuri nyt ja juuri oman kirkkommekin piirissä. Itse kukin tiedämme, että väkivalta on pahasta. Se on vastoin Kristuksen suurinta käskyä "Rakastakaa toisianne niin kuin minä olen rakastanut teitä". Se sotii Jumalan luomistyötä vastaan, myös niitä vastaan jotka hän on tehnyt omaksi kuvakseen ja kaltaisekseen; sen käyttäminen on vääristynyt tapa koettaa ratkaista ongelmia. Tulevat sukupolvet oppivat sitä vanhempien, opettajien ja muiden heille tärkeiden aikuisten antamasta huonosta esimerkistä ja myös television ja elokuvien antamasta mallista.
Näyttää aivan ilmeiseltä, että perheet kärsivät nykyään paljon suuremmista jännitteistä ja paineista kuin ennen. Tämä on varmaan yhteinen käsityksemme, ei vain tuon ekumeenisen naisjaoston. Suuri osa väkivallasta on juuri näiden paineiden aiheuttamaa. Väkivalta on kuitenkin aina myös valinta. Kuitenkaan se ei voi olla ainoa vaihtoehto.
Väkivallasta vaikeneminen kirkollisissa piireissä antaa ilmiölle ikään kuin olemassaolon oikeutuksen. Aivan liian helposti päätellään, että jos kukaan ei sano mitään väkivallasta, on se ihan normaalia elämisen tapaa, ehkä jopa luonnollista ja hyväksyttävääkin. Siksi meidän kaikkien on myös omassa kirkossamme pohdittava keinoja, joilla kiinnittäisimme huomiota todellisuuteen tässä suhteessa ja vähentäisimme ilmiön yleisyyttä omassa piirissämme.
Siksi meidän on puhuttava ääneen väkivallasta. Meidän ei pidä pelätä sanoa pahaksi sitä, mikä on pahaa. Meidän tulee myös auttaa väkivaltaa tekeviä pääsemään irti tavastaan ratkaista ongelmia.
Meidän on edelleenkin tehtävä kaikki voitavamme, ja siihen ekumeeninen neuvostokin vetoaa, tukeaksemme ja auttaaksemme perheitä, jotka ovat taloudellisten ongelmien, velkojen ja monenlaisen muiden paineiden ahdistamia. Meidän tulee ehdottaa muita vaihtoehtoja kuin väkivallan tekoja paineiden purkamiseksi. Jokainen meistä voi rakentaa rauhaa kodissaan ja työpaikallaan oivallettuaan asioiden oikean logiikan. Kirkossamme rukoilemme aina rauhan tekijöiden puolesta. Rauhaa rukoillaan silloin niin sotarintamille kuin koteihinkin ja yksinäisiin sydämiin.
Meidän kulttuurissamme syyllisyyden, häpeän ja vihan tunteet ovat niin vaikeita ja niin syvällä, että niitä on vaikea ilmaista. Siksi meitä kaikkia tarvitaan opettamaan, että nuo monet kielteiset tunteet ovat tärkeitä merkkejä meidän olotilastamme. Niitä ei kuitenkaan tarvitse ilmaista väkivaltaisesti. Kirkon työntekijöinäkään emme kaikki ole psykologeja, mutta me kaikki voimme tahtoessamme jaksaa kuunnella tarkkaavaisesti, ystävällisesti ja tuomitsematta ylirasitettuja ihmisiä. Voimme auttaa heitä ilmaisemaan itseään rauhallisesti ja kiihkotta.
Me voimme myös rohkaista lasten vanhempia ja opettajia pitämään silmällä sitä, mitä lapset katsovat televisiosta ja internetistä. Väkivallastakin pitää keskustella lasten kanssa. Heitä tulee auttaa ymmärtämään, mitä väkivaltatilanteessa todella tapahtuu ja mitkä ovat seuraukset kullekin osapuolelle. Tappeleminen ei ole hohdokasta. Väkivalta ei ole hohdokasta.
Mielestäni eräs vaarallinen väkivallan ilmentymä on se henkinen väkivalta, jota nimitetään työpaikka- tai koulukiusaamiseksi. Väkivalta ei todellakaan ilmene vain lyömisenä tai hakkaamisena, se ilmenee sanoissa ja tuskallisesti vahingoittavissa asenteissa. Siinä suljetaan yhteisön ulkopuolelle, loukataan läheisen itsetuntoa, vaikka sitä toteutetaankin omasta olemattomasta itsetunnosta lähtien tai joka tapauksessa vinoutuneesta itsetunnosta. Yhteisön ulkopuolelle on ihmiskunnan historiassa ollut aina rajuin ja vahingoittavin toisen ihmisen kohtaamisen muoto.
Kun ajattelemme rauhaa maailmassa, ajattelemme sitä usein jossakin kaukana olevana utopistisena käsitteenä. Se voi kuitenkin olla myös ihan lähellä, jossakin lähellä Sinua ja Sinun kauttasi mahdollinen, Sinun sävyisyytesi synnyttämä.
Siunaten ja kaunista kesää toivottaen.