Joulutervehdys Ortodoksiviesti-lehteen

Ortodoksiselle kirkkokansalle joulu on aina Kristuksen syntymäjuhla. Tämä toteamus saattaa tuntua turhalta ja itsestään selvyydeltä meidän korvissamme. Minun mielestäni näin on kuitenkin hyvä todeta siitä syystä, että suomalaisessa yhteiskunnassa ei näytä olevan läheskään aina itsestään selvää, että joulu olisi Kristuksen syntymäjuhla.

Liian usein näyttää siltä, että se on vain pelkkä vuodenaikariitti, pimeän ajan tapahtuma, kuten pääsiäinen on keväthankien Lapin-matkailua, vappu toukokuun ensimmäisen juhlintaa, juhannus keskikesän huumaa ja niin edelleen.

Eihän tarvitse kuin pysähtyä ja katsoa ympärilleen, mitä joulun vietto usein on. Onneksi ei kuitenkaan aina. Voi katsoa, kuinka Kristuksen syntymästä puhutaan joulukorteissa, kuin-ka sitä kuvataan. Ei mitenkään. Vain eräänlainen symbolinen kuvakieli ehkä kynttilän tai tähden tai kuusipuun muodossa on valju viittaus ydinsanoman suuntaan.

Kristusta ei näy, Hänen äitiään ei näy. Joosefia ei näy. Paimenet eivät ole kedollaan. Kris-tus-lasta kunnioittamaan tulleita hahmoja ei ole seimen äärellä. Seimeäkään ei ole.

Joulupaastoakaan ei ole, on kinkkumarkkinat, aina suuremmat kaiken tavaran kulutus-markkinat. On season’s greetings. On vuodenajan tervehdys vain.

Mutta meidän ”vuodenajantervehdyksemme” kuuluu: Kristus syntyy! Sellaisen tervehdyk-sen kuuleminen tuo kiitollisen mielen, onnellisen olon. Fyysinen ja hengellinen paasto aut-tavat sanomaan syventymisessä.

Kristuksen kirkko julistaa Vapahtajan syntymää kaikin kielin kautta maan ja maailman. Mi-nä teen sen karjalaksi, savoksi ja stadiksi:

Sih aigah keisari Augustu andoi käskün panna kaikkien rahvahi¬en nimet kirjoile kai-kes muas. Tämä oli enzimäine rahvahan kirjoilepanen¬du, i se oli sih aigah, konzu Siiries muaherrannu oli Kvirinii.  Kaikin mendih kirjoilepandavakse, jogahine omah rodulinnah.

Lähti Josifgi Galileispäi, Nazarie¬tan linnaspäi da meni Juudieh, Davi¬dan linnah Vifle-jemah, ku häi oli Da¬vidan roduu. Häi lähti sinne ühtes Marijanke, kudai oli uskaldettu hänele mučoikse. Marija oli kohtuine. Kon¬zu hüö jo oldih Viflejemas, Marijale tuldih suanduaijat, i häi sai poijan, enzimäzen lapsen. Häi kabaloičči lap¬sen da pani žiivatoin soimeh, ku heile ei olluh sijua matkuniekoin talois.

Siellä seuvulla olj lammaspaemenia kejolla yöllä vahtimassa katraetaan. Niin heijän eissään seeso  Herran enkelj ja Herran kirkkaas loesti heijän ympärillään, ja hyöhän säekähtivät pahanpäeväsesti. Mutta enkelj sano heille: ”Elekee työ pelätä tyhjee, sillä kahtokees, kun minä ilimotan teille ihan ilosen asijan, jok on tulova kaekelle kansalle: teille on tänä päevänä syntynnä Vapahtaja, joka on Ristus Herra, Tuevetin kaapunnissa. Ja tämä on teille osviittana: työ löövätte lapsen kapaloetuna aperuu-hessa makkoomassa”. Ja hyötähyvijään olj enkelin kanssa emäjookko taevaallista sotaväkkee ja hyö ylistivät Jumaloo ja huutivat: ”Kunnia olokaan Jumalalle korkeok-sissa ja muassa raoha immeisten keske, joeta kohtaan hiän ei vihhoo pie.”

Kun enkelit siit sitt silpas takas taivaaseen, paimenet funtsi: ”Lets kou to Piitlehem. Siellä me nähdään, mikä homma tää oikein on, tää mistä Herra meille kerto.” Ne lähti kiitään ja löysi Marian ja Joosefin ja sen skidin, joka bunkkas seimessä. Kun ne näki tän, ne kerto kaiken mitä ne tiesi skidistä. Jokanen, joka kuuli paimenten jutut, oli ihan ulalla. Mut Maria stikkas kaikki sanat ja happeningit sydämeensä ja funtsi siellä näitä juttuja. Paimenet lähti takas ja ne kiitti mennessään Jumalaa siitä, minkä ne oli kuullu ja mitä nähny. Kaikki oli just niin ku niille oli sanottu.