Historian eri aikakausilta löytyy paljon yhtymäkohtia
Antiikin ajan Palestiinassa, Kesarean kaupungissa vaikutti noin 300-luvulla Eusebios -niminen piispa, jota pidetään kirkon historiankirjoituksen perustajana. Erityisesti hänen Kirkkohistoria -teostaan pidetään edelleen yhtenä merkittävimpänä lähteenä kristinuskon varhaisimpia vuosisatoja tarkasteltaessa.
Teoksessa historiallinen aikajana hahmottuu keisarien ja piispojen virkakausien mukaan, kuten tuona aikana, ja pitkään tämän jälkeenkin oli tapana periodisoida tapahtumia. Kirjan pitkät lainaukset muiden kirjoituksista puolestaan synnyttävät vaikutelman, että kirjoittaja on halunnut tallentaa tuleville sukupolville kaikki tärkeimmät asiat, kuten marttyyrikertomukset ja muut kärsimystarinat.
Historialla ja historiankirjoituksella on aina ollut merkittävä rooli inhimillisessä ajattelussa ja olemassaolossa. Korona-aika on antanut minulle työni ohessa myös rauhaa pohtia yhteiskuntaamme ja maailmaa; ja onnekseni löysin Eusebioksen kirjan hyllystäni. Historiallahan – myös kirkon – on sekä valoisat että synkät kasvonsa. Eri aikakausista on löydettävissä myös paljon kiinnostavia yhtymäkohtia. Kesarean piispa kirjoittaa Aleksandrian kaupungissa pääsiäisaikaan riehuneesta rutosta: ”Nyt on kaikki valitusta, kaikki surevat; voivotushuutoja kuuluu kaikkialla kaupungissa niiden suuren lukumäärän takia, jotka ovat kuolleet ja päivittäin kuolevat […] Useimmat veljistä eivät säästäneet itseään, vaan he pitivät kiinni toisistaan, kävivät varomatta sairaiden luona, palvelivat heitä alituisesti, hoitivat heitä Kristuksen rakkaudessa ja erosivat mielellään täältä heidän kanssaan, saatuaan toisista tartunnan, vedettyään taudin lähimmäisistään itseensä ja otettuaan auliisti itseensä heidän kipunsa. Useat, jotka olivat hoitaneet toisia ja antaneet heille voimia, kuolivat itse, siirtäen heidän kuolemansa itseensä.” Tämän luettuani en voi ajatella muuta kuin niitä urheita lääkäreitä ja koko hoitohenkilöstöä, joka itseään säästämättä kamppailee päivittäin parantaakseen kärsivät.
Historiaan kuuluu sekä menneisyysperspektiivi että tulevaisuushorisontti. Elämää ajatellaan eteenpäin ja taaksepäin. Maailmanhistorian eri vaiheiden tunteminen ja niistä ammentaminen voi omalla tavallaan toimia vastalääkkeenä epävarmuudelle. Historiaan nojautuva löytää sieltä kenties voimaa erottaa todelliset uhat keinotekoisista vaaroista. Kuten viestinnän professori Esa Väliverronen vastikään osuvasti totesi (HS23.5) ”Aiemmat pandemiat tarjoavat tärkeän opetuksen: jos emme osaa taistella pelkoa ja tietämättömyyttä vastaan yhtä vahvasti kuin itse virusta vastaan, pelkoepidemia saattaa osoittautua vielä virustakin vaarallisemmaksi.” Pelko on erinomainen myynninedistäjä. Sen varjolla on helppo rahastaa. Muistakaamme siis olla yliarvioimatta niitä vaaroja, joista puhutaan mediassa, ja aliarvioimatta niitä, joista ei puhuta mitään.
Karjalainen, kesäkuu 2020
