Ekologian haaste
Filosofi Alasdair MacIntyren kirjassa Hyveiden jäljillä (1981, suomennettu 2004) kuvataan nykypäivän kannalta ajankohtaista teemaa. Kirjassa sarja ympäristökatastrofeja tuhoaa maailman. Valtaan nousee poliittinen liike Älä-tiedä-mitään, joka hylkää tieteen opetuksen. Lopulta tiede yritetään herättää eloon. Kukaan ei kuitenkaan enää ymmärrä uskomuksia, jotka johtivat kerran muistettuihin, mutta sittemmin unohdettuihin teorioihin. Eikä kukaan ymmärrä, ettei niitä ymmärretä. Lopulta MacIntyre esittää ajatuksen, että vaikka tiede ei ole kohdannut edellä kuvattua onnettomuutta, moraalille on käynyt juuri niin. MacIntyren bestselleriä lukevat tänään niin historioitsijat kuin teologitkin.
Sarja ympäristökatastrofeja koettelee parhaillaan maapalloa, eikä kyseessä ole fiktiivinen kertomus. Elinympäristömme muuttuu tavalla, jonka varjopuolia jo Platon kritisoi aikanaan sanoen ”entiseen verrattuna on jäljelle jäänyt [...] ikään kuin sairauden hivuttaman miehen luuranko”. Uhka ei ole teoreettinen, tulevaisuudessa ja jossain muualla tapahtuva. Se koskettaa meitä tässä ja nyt. Suomi lämpenee nopeammin kuin muu maailma. Keskinäisriippuvaisessa maailmantaloudessa ilmastonmuutos vaikuttaa kaikkiin ja nousee aikanaan myös turvallisuuspolitiikan ytimeen.
Entä missä mennään Pohjois-Karjalassa? Heinäveden kunnan alueelle suunniteltu grafiittikaivoshanke on eräs esimerkki geopoliittiset intressit omaavasta taloudellisesta kilpailusta. Joukossa taitaa tosin olla myös ripaus ahneutta. Voimme toivoa hankkeelle ympäristön kannalta suotuisaa ratkaisua, mutta tosiasia lienee, että aikamme lämpenevässä maailmassa luonnosta ja sen puhtaudesta päättävät lopulta poliitikot ja liikemiehet.
Henkilökohtaisesti olen kokenut luonnon aina hyvin läheiseksi ja holistiseksi paikaksi. Kunnioitan sitä paikkana, jossa kohtaan Luojani ja jossa olen läheisessä yhteydessä häneen. Nuorena poikana puiden seassa harppoessani aloin vähitellen yhdistää metsän kauneutta ja sen puhuttelevaa rauhaa kirkkomme liturgian loistoon. Luonto ja sinne asettuneet eläimet tuntuivat avaavan minulle laajemman näkymän maailmaan. Kaikkialla vallitsi harmonia.
Ilmastokriisin ratkaiseminen edellyttää useiden eri alojen välistä yhteistyötä. Keskustelu elämäntavasta ja suhteesta luontoon koskettaa näin ollen myös kirkkoja, sillä arkipäivän materialismista on tullut osa kristittyjen elämäntapaa. Kulutamme ja saastutamme luontoa siinä missä muutkin. Erityinen haaste tämä on kuitenkin meille ortodoksiselle, joiden hengellisyyden ja opin perinteessä luonnon kunnioittamisella on aivan keskeinen sija.
Kirjoittaja on Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa
Arkkipiispa Leon kolumni: Karjalainen, lokakuu
