Avauspuheenvuoro kirkolliskokousseminaarissa Kuopiossa
Arvoisat esipaimenet, isät, sisaret ja veljet – hyvät kirkolliskokousedustajat.
Olemme kokoontuneet marraskuussa pidettävän kirkolliskokouksen valmisteluseminaariin ja kuulemme tänään pohjustuksia siitä, missä mennään kirkolliskokousasioiden valmistelussa ja toimeenpanossa.
Nyt on kuitenkin syytä nostaa näkyväksi yksi aihe, jota emme voikaan olla pitämättä esillä, nimittäin sotaa Ukrainassa. Suurena perjantaina Rooman perinteisessä Via Crucis -kulkueessa kaksi naista kantoi yhdessä ristiä: Albina oli kotoisin Venäjältä, Irina Ukrainasta. Kaksi naista – ystävykset ja molemmat sairaanhoitajia Roomassa – pitivät ristiä ja katsoivat toistensa silmiin tavalla, joka näytti kertovan kaiken sodan tuskasta ja rauhan sekä sovinnon kuolemattomasta toivosta.
Yli kolme kuukautta jatkuneet sotatoimet Ukrainassa edustavat äärimmäistä inhimillistä pahuutta. Kuten kansainvälinen yhteisö on todennut, ne ovat sotarikoksia. Pahuus on tuomittava yksiselitteisesti. Olemme piispainkokouksena tuominneet sodan heti sen sytyttyä. Olen – kaikella rakkaudella – vedonnut myös henkilökohtaisesti Moskovan patriarkka Kirilliin, että hän muistaisi Jumalan edessä piispana ja patriarkkana antamansa lupaukset. Synnintekijän rakastaminen kirkkomme traditiossa tarkoittaa juuri hänen rikoksensa paljastamista.
Sota koskettaa kirkkoamme erityisellä tavalla, sillä valtaosa ukrainalaisista on uskonveljiämme. Osalla kirkkomme jäsenistä on myös ukrainalaisia juuria, ystäviä tai läheisiä, joten tämä sota koskettaa monia henkilökohtaisestikin. Muistissamme on myös yhä omien evakkojemme vastaanotto Suomeen ja heidän avun tarpeensa.
Nyt Ukrainassa sodan jalkoihin jääneet ovat menettäneet rakkaat kotiseutunsa ja sen myötä myös heidän hengelliset ja henkiset juurensa ovat vaurioituneet. Miljoonat elävät maan sisäisinä pakolaisina ja miljoonat ovat myös ylittäneet valtion rajat ja paenneet maasta. Tilanne muistuttaa läheisesti Euroopan pakolaistilannetta vajaan kymmenen vuoden takaa. Osallistuessani seitsemän vuotta sitten patriarkaattimme piispojen kokoukseen Konstantinopolissa mieleeni jäi Kreikan saarten piispojen kertomuksista erityisesti yksi asia: kukaan heistä ei puhunut ”vieraista” tai ”ongelmasta” vaan ihmisistä, jotka kokevat nyt samanlaisen kohtalon kuin Egyptiin kerran paennut pyhä perhe. Kirkko auttaa jokaista lähimmäistään.
Avun käynnistäminen on sodan alusta saakka ollut meidän ensimmäinen tehtävämme. Apua on ohjattu kirkon humanitaarisen työn kautta toimivia yhteyksiä käyttäen. Suomessa kirkon apua koordinoi kansainvälisestä diakoniasta ja lähetystyöstä vastaava Filantropia. Filantropialla on kumppani Kiovassa, joka esimerkiksi jakoi Sumyn kaupungissa pääsiäisviikonloppuna 400 ruokakassia. Työttömyyden, vähävaraisuuden ja kodittomuuden vuoksi osa ihmisistä tarvitsee ruoka-apua, jota on järjestetty päivittäin 80–120 ihmiselle. Ehkä nämä ovat pieniä lukuja, mutta samalla merkitykseltään suuria.
Kaikkiaan Filantropia on välittänyt humanitaarista apua Kiovan, Sumyn, Rivnen ja Dnipron alueille, joissa monta tuhatta ihmistä on saanut helpotusta tilanteeseensa ruuan, lääkkeiden sekä hygienia- ja muiden tarvikkeiden muodossa. Kriisiapukeräykseen on toukokuun loppuun mennessä lahjoitettu yli 98 000 euroa ja tukea välitetty avustuspyyntöjen perusteella yli 55 000 euroa, josta 10 000 euroa Puolassa olevien pakolaisten auttamiseksi.
Olen iloinnut siitä, miten monet vapaaehtoiset ovat halunneet olla mukana vaikkapa ruoka-avun järjestämisessä seurakunnissamme. Sotaa paenneiden auttamiseksi kirkkomme on suunnannut varoja diakonia-apuun 100 000 euroa ja olemme palkanneet ukrainankielisen papin hengelliseen työhön pakolaisten tukemiseksi ainakin vuoden loppuun saakka. Kirkkomme on myös avannut ukrainankielisen internetsivuston. ONL puolestaan valmistelee lähipäivinä ”Ortodoksisuuden mitä, miksi, miten” kirkkotiedon käsikirjaa julkaistavaksi ukrainan kielellä. Kirkkoamme esittelevää ukrainankielistä esitettä on jaettu. Ukrainankielisiä Raamattuja jaetaan.
Sota on lopulta osoittanut, että kirkkomme on toiminnassaan kokoaan paljon suurempi. Patriarkka Kirillin kannanottojen tuomitsemiset ovat saaneet laajaa näkyvyyttä keskeisimmissä kotimaisissa medioissa, kuten Yleisradiossa, MTV3:ssa, AlfaTV:ssä, Helsingin Sanomissa ja suurimmissa maakuntalehdissä, iltapäivälehdissä ja kirkollisessa mediassa. Lisäksi Yle ja muut tiedotusvälineet ovat myös kertoneet näkyvästi pakolaisten hyväksi tehtävästä työstä Suomessa. Esimerkiksi täällä Kuopiossa tehty työ on ollut todella paljon esillä.
Kirkkomme toimista on uutisoitu myös ukrainaksi, englanniksi, venäjäksi, kreikaksi ja romaniaksi. Lehdistötiedotteitamme ovat sodan aikana julkaisseet ainakin Romanian kirkon laajasti seurattu romanian- ja englanninkielinen päämedia sekä kansainvälinen Orthodox Times, jolla on sekä englannin- että kreikankielinen sivusto.
Hyvät kirkolliskokousedustajat! Vetoan vahvasti: lahjoittakaa yksityishenkilöinä Filantropian kautta nyt heti. Avun tarve on huutava. Ryhtykää tämän jälkeen seurakunnissa ja sen toimintapiireissä konkreettiseen työhön turvapaikanhakijoiden hyväksi – erityisesti niillä paikkakunnilla, joissa toimii vastaanottokeskus. Tehkää myös yhteistyötä muiden turvapaikanhakijoita auttavien toimijoiden kanssa ja auttakaa kaikessa, missä apuanne pyydetään. Mitä lähempänä olemme toinen toistamme, sitä lähempänä olemme myös Jumalaa.
Toivon, että pohdimme tänään näitä asioita tärkeimpien joukossa ja siitä voimaantuneina keskitymme luomaan omasta kirkostamme entistä diakonisempaa ja kaikella tavalla entistä inhimillisempää ja toimivampaa Kristuksen paikallista kirkkoa osana ortodoksista kirkkoperhettä. Näin toimien elämme todeksi kristillistä uskoamme tässä eteemme avautuvassa muuttuvassa maailmassa.
