Arkkipiispa Leon loppupuheenvuoro kirkolliskokouksessa Valamon luostarissa 29. marraskuuta 2018

Kristuksessa rakkaat esipaimenet, hyvät kirkolliskokousedustajat: isät, veljet ja sisaret!

Olemme päättämässä vuoden 2018 kirkolliskokousta. Kokouksemme on käsitellyt neljän päivän aikana paljon asioita ja saanut aikaan tärkeitäkin päätöksiä. Tulosten arviointia ei ole syytä aloittaa nyt. Kiitän ensisijassa esipaimenia ja kaikkia kirkolliskokousedustajia hyvistä, sopuisista päätöksistä. Kirkolliskokous on paikalliskirkon kokous, jossa kokoonnumme yhteen piispoina, pappeina ja maallikkoina. Olemme kaikki kirkolliskokouksessa tasavertaisia päätöksentekijöitä.

Vaikka suunnittelisimme kuinka hienosti elämämme, on kyse parhaimmillaankin vain hyvistä arvauksista. Elämä on aina suurempi kuin ihminen itse. Todellisuus on yllättävämpää kuin osuvimmat arvaukset. Ikuinen tasapaino ei ole mahdollista, mutta tasapainottelu on. Joustava mieli taipuu myrskyn edessä, mutta myös tyyntyy nopeasti kuohujen tyynnyttyä.

Piispuus on kirkon olemuksessa, sen ytimessä. Piispa on kirkossa ja kirkko piispassa, sanoi kirkkoisä Kyprianus. Haluamme luonnollisesti kaikki onnitella uutta Kuopion ja Karjalan metropoliittaa, jonka saaminen merkitsee tärkeää panosta piispainkokoukseen. Piispainkokouksessa joudutaan tulevina vuosina käsittelemään niin uskon asioita, kuten myös yhä monitahoisempia eettisiä ja yhteiskunnallisia sekä kanonisia kysymyksiä. Tähän työhön toivotan sinut tervetulleeksi.

Matteuksen evankeliumissa Kristus sanoo: ”Olkaa siis täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen” (Matt. 5:48 ). Täydellinen on kreikaksi telios ja se tarkoittaa, että on oltava valmis, lopullinen. On oltava eheä. Meidän täytyy olla armollisia, ja rakastaa täydellisesti, rakastaa kokonaan, kokonaisvaltaisesti, täydellisesti. Toisin sanoen meidän täytyy rakastaa toisia koko olemuksellamme. Aivan kuten Jumalakin rakastaa.

Kirkolliskokous antaa aina mahdollisuuden erilaisille näkemyksille, jotka antavat meille mahdollisuuden siemenen pohtia näkökantojamme ja niiden myötä kasvaa ihmisyydessä ja tulla lähemmäs toista kanssaihmistä. Näin avaamme tietä eheämpään ihmisyyteemme. Monet meistä ovat kirkon työssä nähneet, että aitoja kohtaamisia tapahtuu siellä, missä ihminen tulee hädässään nähdyksi ja onnessaan tunnistetuksi. Siellä, missä keskeneräisyys saa luvan olla osa ihmisyyttä. Siellä, missä erilaisuuden sijaan tunnistamme samanlaisuutta ja kilpailemisen sijaan pyrimme samalle puolelle.

Nyt päättyvä kokous on kolmivuotiskaudeksi valittujen edustajien viimeinen. Vaikka monet läsnä olevista kirkolliskokousedustajista tulevat todennäköisesti saamaan mandaatin myös seuraavalle kirkolliskokouskaudelle, on mukana myös niitä konkareita, jotka ovat toimineet pitkään kirkolliskokousedustajina ja jotka nyt jatkavat todistusta ja palvelua kirkossamme muulla kuin kirkolliskokousfoorumilla.

Kiitän teitä hyvät esipaimenet, isät, veljet ja sisaret yhteisestä työstä kirkolliskokouksessa. Pyydän teitä työn päättyessä yhtymään kiitokseen Jumalalle liturgian lopussa olevan apostoli Jaakobin kirjeen sanoin, sillä ”jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä”. Samalla haluan esittää erityiset kiitokseni kirkkomme nuorelle versolle – kirkolliskokous stuerteille – jotka ovat olleet täällä apuna, sekä kaikille sihteeristölle ja Valamon Kristuksen kirkastumisen luostarille hyvästä yhteistyöstä ja vieraanvaraisuudesta.

Näillä sanoilla julistan Suomen ortodoksisen kirkon vuoden 2018 kirkolliskokouksen työn päättyneeksi ja toivotan kaikille siunattua kotimatkaa.