Olet täällä

Arkkipiispa Leo: ”Onko Kristus jaettu?”

Venäjän ortodoksisen kirkon Pyhä Synodi päätti 15.10.2018 katkaista yksipuolisesti ehtoollisyhteyden Ekumeenisen patriarkaatin kanssa. Päätös on herättänyt paljon huolta, epätietoisuutta ja kysymyksiä Suomen ortodoksisen kirkon venäjänkielisen jäsenistön ja Suomessa asuvien tai matkailevien venäläisten keskuudessa. Suomen ortodoksisen kirkon papisto on pyrkinyt omalta osaltaan hälventämään näitä huolia eri puolilla maata. Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo haluaa nyt nostaa yhteisesti esiin muutamia eniten esitettyjä kysymyksiä ja vastata niihin.

Voivatko venäläistä syntyperää olevat ortodoksit käydä ehtoollisella ortodoksisissa kirkoissa Suomessa?

Ortodoksina oleminen tarkoittaa sitä, että ihminen on Kristuksen oma kansallisuudesta tai kulttuuri-identiteetistä riippumatta. Jo apostoli Paavali kavahti ajatusta siitä, että kirkon jäsenet luokittelisivat itsensä muunlaisin perustein: ”Olen näet saanut kuulla Khloen väeltä, että teillä, veljeni, on keskenänne riitoja. Tarkoitan sitä, että toiset teistä sanovat: ”Minä olen Paavalin puolella”, toiset taas ”Minä Apolloksen”, ”Minä Keefaksen”, ”Minä Kristuksen”. Onko Kristus jaettu? Onko ehkä Paavali ristiinnaulittu teidän puolestanne? Paavalinko nimeen teidät on kastettu?” (1.Kor.1:11–13)

Suomessa asuva ortodoksi on siis paikallisen ehtoollisperheen jäsen riippumatta siitä, kuuluuko hän seurakuntaan vai ei. Käydäkseen ehtoollisella ja osallistuakseen maailmanlaajuisen ortodoksisen kirkon rukouselämään kreikkalaisen ei tarvitse lähteä Kreikkaan, venäläisen Venäjälle. Ehtoolliselle ovat aina tervetulleita kaikki, jotka ovat siihen valmistautuneet ja joilta siihen osallistumista ei ole kielletty omassa paikalliskirkossa.

Mikä on venäläissyntyisen papiston tilanne Suomen ortodoksisessa kirkossa?

Ensin on sanottava, että olen äärimmäisen iloinen siitä, että Suomen ortodoksisessa kirkossa palvelee useita venäläistaustaisia pappeja ja diakoneja. He ovat Suomen ortodoksisen kirkon jäseniä ja toimivat sen alaisuudessa. He toimittavat myös paljon kirkkoslaavinkielisiä palveluksia, koska merkittävä osa Suomen ortodoksisen kirkon seurakuntalaisista on syntyisin entisen Neuvostoliiton alueelta.

Iloitsen myös siitä, että niin monet äidinkieleltään suomalaiset papit ja diakonit ovat hankkineet taidon palvella kirkkoa ja kirkkokansaa myös venäjän ja kirkkoslaavin kielellä. Kaikissa seurakunnissa kuulee kirkkoslaavia ja tämä onkin tärkeä tapa toivottaa erityisellä tavalla tervetulleiksi palvelukseen myös ne uskovat, jotka ovat aiemmin tottuneet osallistumaan nimenomaan slaavinkielisiin jumalanpalveluksiin.

Suomessa asuu hyvin monenlaisia kieli- ja kulttuuritaustaltaan venäläisiä ortodokseja. Täällä asuu itsenäisessä Suomessa asuneiden venäläisten jälkeläisiä, jotka ovat kielestä ja kulttuuri-identiteetistään huolimatta suomalaisia useammassa sukupolvessa. On myös viimeisten vuosikymmenten aikana saapuneita maahanmuuttajia. Tämä jos mikä on rikkautta!

Saavatko ortodoksimatkailijat Venäjältä käydä Suomen ortodoksisissa kirkoissa ja osallistua niissä toimitettaviin jumalanpalveluksiin?

Suomen ortodoksisen kirkon puolesta toivotan heidät sydämellisesti tervetulleiksi ortodoksisiin kirkkoihimme ja myös Pyhälle Ehtoolliselle. Toivotan heidät tervetulleiksi tutustumaan kirkkomme elämään niin kaupungeissa kuin maaseuduilla, seurakunnissa ja luostareissa, katedraaleissa ja tsasounoissa. Paikalliskirkkomme on pieni, mutta sen jäsenistön rakkaus Kristukseen kuvastuu niissä lukemattomissa pyhäköissä, joissa toimitamme palveluksia Jumalan kunniaksi.

Voivatko ortodoksisen perheen jäsenet käydä yhdessä ehtoollisella, jos he katsovat itsensä kuuluviksi eri ortodoksisten paikalliskirkkojen alaisuuteen?

Suomessa voivat. Osallistuessaan Kristuksen todellisesta Ruumiista ja Verestä ehtoollisen sakramentissa ortodoksikristitty tulee yhdeksi Kristuksen ja maailman kaikkien ortodoksien kanssa. Ehtoollisen sakramentissa ilmenee maailmanlaajuinen ortodoksinen kirkko. Joka kerta. Nykytilanne – jossa Venäjän ortodoksinen kirkko on yksipuolisesti katkaissut ehtoollisyhteyden Ekumeenisen patriarkaatin kanssa – ei sinänsä vaikuta ortodoksisen kirkon yhteyteen. Kaikki patriarkat tunnustavat yhä Venäjän ortodoksisessa kirkossa ja Ekumeenisessa patriarkaatissa toimitettavien sakramenttien pätevyyden. Näin ollen Moskovan patriarkaatin kirkoissa tai Ekumeenisen patriarkaatin kirkoissa tai Suomen ortodoksisen kirkon kirkoissa ehtoolliseen osallistuva tulee edelleen yhtä lailla osalliseksi Kristuksen Ruumiista ja Verestä ja pysyy siten saman Kristuksen kirkon lapsena.

Pitääkö nykyään valita missä kirkossa käy?

Kristityn elämä täynnä valintoja. Yksi tärkeimmistä on valita Kristus ja pysyminen yhteydessä häneen. Kirkon maanpäällinen järjestys asettaa joskus kristityn vaikeaan tilanteeseen. Tällaisissa tilanteissa täytyy muistaa, että niin pitkään, kuin me uskomme samalla tavalla, meillä on samat dogmit, sama kirkkoisien perintö ja kirkon traditio, me olemme yhtä satunnaisista erilaisista näkemyksistämme huolimatta. Olemme yhtä Kristuksen perhettä. Me rukoilemme kirkon ykseyden puolesta, mutta meidän itsekin on käytännössä palveltava sitä yhteyttä kaikkinaisessa nöyryydessä ja rakkaudessa. ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” (Joh. 13:35)

Toivoisin ja esittäisin, että kirkon jäsenet lukisivat meditatiivisessa tarkoituksessa seuraavan otteen pyhän apostoli Johanneksen ensimmäisestä kirjeestä:

Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.

Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä.

Me pysymme hänessä ja hän pysyy meissä; tämän me tiedämme siitä, että hän on antanut meille Henkeään. Me olemme nähneet, että Isä on lähettänyt Poikansa maailmaan pelastajaksi, ja siitä me todistamme. Joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi, hänessä Jumala pysyy, ja hän pysyy Jumalassa. Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia meitä kohtaan ja uskomme siihen.

Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin. Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa.

Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä. Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. Sillä se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt. Tämän käskyn me olemmekin häneltä saaneet: joka rakastaa Jumalaa, rakastakoon myös veljeään.

Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on syntynyt Jumalasta, ja jokainen, joka rakastaa isää, rakastaa myös hänen lastaan. Siitä me tiedämme rakastavamme Jumalan lapsia, että rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjään. Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa. Kaikki, mikä on syntyisin Jumalasta, voittaa maailman. Ja tämä on se voitto, tämä on maailman voittanut: meidän uskomme.

Kuka sitten voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?” (1. Joh.4:7–1.Joh.5:5)

 

© Suomen ortodoksisen arkkipiispan kanslia, Liisankatu 29 A 8, 00170 Helsinki, puh. 020 6100 240, helsingin.hiippakunta@ort.fi