Älä roskaa Luojan luontoa!

Kesä on alkamassa. Äsken kuulin ukkosen jyrähtelevän. Sade kasteli maan, huuhteli pölyjä puroihin, ojiin ja viemäreihin. Luonto odottaa, toivoo lämmön tulevan, kesätuulen tuulahtavan, puhaltavan kasvun hiirenkorviin koivukoissa.

Samaa odottaa ihmisen luonto. Lämpöä sekin kaipaa, uudistumista, raikkaita tuulia, kesäsateen kosketusta. Jolla on korvat, se kuulee. Hän kuulee lintujen laulun, aistii elämän sykkeen. Hänkin herää. Jolla on silmät, se näkee. Hän näkee voikukan murtautuvan kiven ja asvaltin välistä tai vapaalta kedolta mustasta mullasta. Kevätvaalean vehreän vihreyden ihminen aistii värien sävyinä ja raikkaiden tuoksujen huumana.

Näkee, kokee, kuulee ja tuntee ihminen, ellei ole jostakin syystä täysin tunteeton kaikelle sille ympärillään olevalle, josta hän on oikeasti riippuvainen. Enkä usko, että on ketään, joka ei tuntisi. Enkä usko, että on ketään, joka ei tunnustaisi riippuvuuttaan siitä luonnosta, joka ei ole ihmisen rakentama.

Näemme luonnon kauneuden. Mutta mitä muuta näemmekään...

Olen kävellyt tänä keväänä Kuopion katuja. Olen myös kävellyt Pielaveden teitä. Paljon roskaa olen nähnyt nousevan esiin sulaneen lumen alta; tupakan tumppeja, savukerasioita, olutpulloja, mäyräkoiran kuoria, makeispapereita, mehupurkkeja, maitopurkkeja, makkarapaketin kelmuja, muovikasseja, viinapulloja, monia monia muita tuoteryhmiä nyt tarkemmin erittelemättä.

Kuinka ihminen voi! Mutta tiedänhän, että hän voi paljon pahempaakin. Mutta sittenkin, kuinka hän voi näin roskantaa!

Tällä lyhyellä viittauksella tahdon vain kohdistaa ajatuksia kestävän kehityksen ja ekologisemman elämänmuodon haaveeseen. Luonnon kunnioitus on myös kristityn velvollisuus, niin ortodoksinkin. Pienestä pitää lähteä liikkeelle ja tavoitella suuria.

Seuraavan roskan voi jättää heittämättä tien oheen. Sen voi jopa kantaa kotiin ja viedä kierrätykseen.

Mutta vieläkin kysyn miksi luomme rumuutta sinne, missä toivoisimme oikeasti kokevamme kauneutta. Saatan ymmärtääkin. Talven pimeyteen lumipeitteen alle on kiusaus kätkeä kaikenlaista mahdollista. Mutta tulee kevät, tulee kesä, aurinko ja sade sulattaa lumen, avaa kätketyt salamme. Meidän tekomme paljastuvat.

Meidän tulee pyrkiä kestävän kehityksen tekoihin, valoa kestäviin ratkaisuihin. Muuten saamme murehtia sitä, kuinka meidän omalla kohdallamme käy, kun kirjat avataan.