Opetuspuhe Pyhän Kolminaisuuden päivänä Lahdessa

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Olemme eläneet kirkkovuoden kierrossa sitä helatorstain jälkeistä aikaa, jolloin olemme jääneet odottamaan Pyhän Hengen vuodattamisen juhlaa. Tämä aika on ollut Jeesuksen ensimmäisille oppi­laille varmasti outoa ja kummallista. Yhtäältä he varmasti riemuit­sivat, olivathan he saaneet olla ylösnousseen Messiaan todistajia ja nähneet, kuinka heidän Herransa oli voittanut kuolemalla kuoleman. Toisaalta he olivat varmasti neuvottomia, sillä Jeesus oli kohonnut taivaan kirkkauteen ja he olivat jääneet keskenään maailmaan, joka näytti monella tavalla uhkaavalta, jopa niinkin uhkaavalta, että he olivat kokoontuneet lukit­tujen ovien taakse. Mitä heidän pitäisikään kaikesta tästä ajatella? Jeesus oli antanut heille suuren tehtävän mennä kaikkeen maail­maan julistamaan evankeliumia. Mutta mitä se tarkoitti? Pitäisikö tästä nyt vain lähteä, ja minne sitten? Selvää oli, että he eivät olleet vielä saaneet kokea Pyhän Hengen voimaa. Heille oli luvattu, että he saisivat Puolustajan. Tuon lupauksen täyttyminen on tänään. 

Kirkko julistaa meille helluntaisunnuntain liturgiassa sanomaa, joka tuo eteemme kuvan Kristuksesta, joka on elävöittävän voiman antaja, ihmisten kiistan kohde ja totuuden valo. Päivän evankeliumin teksti on osa laajempaa jaksoa, jossa kerrotaan Jeesuksen toiminnasta Jerusalemissa lehtimajanjuhlan aikaan. Entisaikaan lehtimajanjuhla oli iloinen, toista viikkoa kestävä juhla jumalanpalveluksineen ja uhrimenoineen, joihin kuului myös päivittäinen vesiruukkujen kantaminen juhlakulkueessa Siiloan lammikosta polttouhrialttarille. Ehkä tästä Jeesus saikin kelvon aiheen nousta esiin ja opettaa elävän veden merkityksestä. Elämän perustarpeenahan vesi on tuttu vertauskuva kuulijoille kaik­kina aikoina.

Jeesus sanoi: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat.” Vapahtajamme puhuu toisaalta elävästä vedestä ja sanoo: ”joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Elävä vesi viittaa johonkin paljon syvempään asiaan kuin tavalliseen janon tyydyttämiseen. Evankelista selventää Jeesuksen pu­huneen Pyhästä Hengestä. Jeesus vertasi Pyhää Henkeä veteen, joka on kaiken elämän ylläpitäjä. Pyhä Henki pitää huolta us­kostamme ja sen pysymisestä elävänä. Silloinkin kun uskomme tuntuu heikolta ja taivas kaukaiselta, Pyhä Henki pitää meistä huolta. Vapahtajamme ei helatorstaina taivaaseen astuessaan jättänyt omiaan yksin.

Päivän evankeliumin tekstijaksolle on tyypillistä Jeesuk­sen julistuksen herättämät erilaiset vastaukset häntä kuuntelevien kes­kuudessa. Ylipapit ja fariseukset yrittävät pidättää Jeesuksen, kun taas monet kansanjoukosta alkavat pohtia, voisiko Jeesus olla luvattu profeetta tai Messias.

Päivän tekstissä on tavallaan kyse myös uskosta ja epäuskosta, nimittäin voisiko Jeesus olla ”se” profeetta? Ajatus profeetasta, jonka oli määrä tulla maailmaan, viittaa tässä yhteydessä Mooseksenennustukseen, jonka mukaan israelilaisten joukosta nousee myöhemmin hänen itsensä kaltainen profeetta. Kun Jeesusta vangitsemaan lähetetyt miehet palaavat, fariseukset vastaavat Jeesuksen opetusta ihmetteleville: ”Oletteko tekin antaneet eksyttää itsenne? Onko kukaan hallitusmies uskonut häneen? Tai yksikään fariseus? Tuo rah­vas ei tiedä laista mitään – kirottuja kaikki!” Edellä mainittuun lupaukseen Mooseksen kaltaisesta profeetasta liittyi jo alun perin varoitus siitä, että oikean profeetan ohella tulevaisuudessa esiintyy vääriäprofeettoja, jotka puhuvat sellaista, mitä Jumala ei ole käskenyt puhua, ja näin eksyttävät kansaa.

Evankelista Johanneksenkuvauksessa fariseuksista korostuu heidän kiihkonsa saada Jeesus tuomituksi millä hinnalla – tai pikemmin perusteella – tahansa. Tämä näkyy myös fariseusten vas­tauksessa Nikodemokselle, kun he viittaavat siihen, ettei kirjoitusten mukaan Galileasta tule profeettaa. Yhdessä Nikodemoksen vastaväitteiden kanssa fariseusten suurpiirteinen viittaus kirjoituksiin osoittaa, etteivät he ole tehtäviensä tasalla. He vetoavat lakiin yrittäessään saada Jeesuksen tuomituk­si, mutta evankeliumissa on jo aiemmin tehty selväksi, että laki on itse asiassa Jeesuksen puolella ja Mooses todistaa Kristuksesta.

Nikodemos on mieleenpainuva hahmo Johanneksen evankeliumin hah­mojen joukossa. Hän on korkeasti oppinut juutalaisten johtomies ja fariseus, joka ensin ymmärtää väärin Jeesuksen opetuksen mutta joka kuitenkin nousee puolustamaan Jeesusta ja lopulta yhdessä Joosef Arimatialaisenkanssa hautaa tämän. Jo varhaiskirkon aikana Nikodemoksen roolia evankeliumissa tulkittiin kahdella täysin vastakkaisella tavalla. Toisaalta Nikodemoksen hahmon katsottiin osoittavan, että fariseukset olivat väärässä väittäessään, ettei kukaan hallitusmiehistä tai fariseuksesta ole us­konut Jeesukseen. Pyhän Johannes Krysostomoksenmukaan evankelista mainitsee Nikodemoksen olleen yksi fariseuksista nimenomaan siksi että hän haluaa osoittaa, että jopa juutalaisten omat johtajat uskoivat Jeesukseen. Päivän juhlateemaan liittyen Nikodemoksen hahmo osoittaa, ettei epäuskon ja uskon välinen rajalinja aina kulje ihmisten välillä vaan myös ja ennen kaikkea ihmisten sisimmässä.

”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo,” sanoi Jeesus kansalle (Joh. 8:12). Pyhä Simeon Uusiteologikertoo Pyhän Hengen vaikutukesta, kuinka ”Hän ei tiennyt, oliko hän enää rakennuksen sisällä katon alla, sillä hän näki joka puolella vain valoa. Hän ei edes tiennyt olevansa maan pinnalla. Hän oli yhtä tämän jumalallisen valon kanssa ja hänestä näytti, että hän oli itse muuttunut valoksi ja lähtenyt kokonaan maail­masta. Kyyneleet ja sanoinkuvaamaton ilo täyttivät hänet.” 

Harva, tuskin kukaan, kestäisi näin paljon kyyneleitä ja iloa, pimeää ja valoa, kärsimystä ja intohimoa. Simeon oli poik­keusyksilö, jota nimitetään pyhäksi. Hän on ihminen, jossa Jumalasta, luomattomasta valosta säteilevä valon virta – armo – tait­tuu sellaiseksi heijastukseksi, että meidän silmämme voivat nähdä muutakin kuin harmaata, mustavalkoisia sävyjä; nähdä jotain, joka saa kaipaamaan ja janoamaan enemmän, haparoimaan kirkkauden suun­taan. Kunhan olisi käsi, johon tarttua. Vaikka Simeonin osaa ei jaksaisikaan ottaa vastaan, hänen rukouksensa voi silti rukoilla, vaikka seuraavin sanoin: ”Taivaallinen Kuningas, lohduttaja totuuden Henki, joka paikassa oleva ja kaikki täyttävä – tule ja asu meissä.” Aamen.