Viljele ja varjele
Vielä joitakin vuosia sitten puheita ilmaston lämpenemisestä ja luonnon sietokyvyn täyttymisestä pidettiin turhina. Ne olivat kehitystä ja kasvua haittaavia maailmanlopun profetioita.
Nyt todisteet ilmaston lämpenemisestä ovat kiistattomia. Ilmaston lämpenemisen ja maapallon saastumisen voi jokainen kaiken lisäksi todeta nyt omin silmin.
Tulevaisuutemme suhteen on edelleen vallalla monia erilaisia ja jopa keskenään ristiriitaisia kehitysmalleja.
Kauppa ja teollisuus korostavat tulevaisuusskenaarioissaan tavallisesti käytännön sanelemia ehtoja, kestävää kehitystä, kuten se nykykielellä sanotaan. Sen perustana on taloudellinen yhteistyö.
Tuohon yhteistyöhön sisällytetään nykyään usein myös ekologiseen tasapainoon vaikuttavia arvoja ja ideoita, esimerkiksi ilma-, jäte- ja vesienergian tehokkaampaa hyödyntämistä.
Vaikka taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävä kehitys muodostaa kaupan ja teollisuuden näkökulmasta yhden kokonaisuuden, tapahtuu kaikki viime kädessä talouden ehdoin. Nuo ehdot määrittää jatkuvan kasvun oppi.
Bruttokansantuote ja muut kasvun mittarit liikkuvat talouden ja kulutuksen ohjaamina.
Kaupan ja teollisuuden tulevaisuuskuvan ohella teollistuneissa länsimaissa on jo jonkin aikaa kasvanut käsitys toisenlaisesta huomisesta.
Jos kaupan ja teollisuuden tarpeita korostava näkökulma on korostanut ihmisen merkitystä ja suuria linjoja, puhtaan aatteellisessa tulevaisuususkossa ihmiselle ei kovin merkittävää roolia lankea.
Tuohon toisenlaiseen huomiseen uskovat pitävät ihmistäkin joskus vain luonnon parasiittina, joka on luontoäidille enemmän taakka kuin kumppani.
Kristillinen ekologia elää näiden ääripäiden välissä. Sen lähtökohtana ei ole usko jatkuvaan kehitykseen, vaan usko ihmisen kykyyn kasvaa vastuulliseen käytökseen.
Kristillisen ekologian ohjeet tulevat kolmesta eri lähteestä: Raamatusta, kirkon opetuksesta ja pyhien ihmisten esimerkistä.
Raamatun antamista vastuullisen käyttäytymisen malleista ensimmäinen löytyy heti 1. Mooseksen kirjan alusta: ”Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä” (1. Moos. 2:14).
Toisin kuin usein ajatellaan, nuo sanat eivät merkinneet ihmisille annettua mandaattia hyötyä, vaan nimenomaan varjella annettua luontoa.
Mooseksen kirjan lause kertoo paljon. Ihminen on puutarhanhoitaja, joka työllään osallistuu jumalallisen tahdon mukaan luodun luonnon hoitamiseen.
Kuten puutarhurit yleensäkin, ihminenkään ei saanut maapalloa ikuisiksi ajoiksi omakseen, vaan ainoastaan hoidettavaksi tietyksi ajaksi.
Varjeleminen merkitsee sitä, että ihminen viljelemisen ohella huolehtii elinympäristönsä hyväkuntoisuudesta myös tulevia sukupolvia varten.
Kristilliseltä kannalta luonnon kulumisen ongelman ratkaisu ei ole teknologinen, taloudellinen tai sosiaalinen.
Kaiken perusta on sellaisen yksilön alkuperäisen identiteetin löytäminen, jossa askeettisuus, jakaminen ja kohtuus nähdään luovuttamattomina arvoina.
Vain askeettisuus, jakaminen ja kohtuullisuus ovat kristilliseltä kannalta kestävää kehitystä.
Puheenvuoro luomuviljelyn päivänä Kuopiossa 27. tammikuuta 2009
