2.2. on kansainvälinen ortodoksisten nuorten päivä

Ajankohtaista | 02.02.2024

Kontaktit eri puolilla maailmaa eläviin ortodoksinuoriin ovat monille nuorille merkittävä tekijä oman ortodoksisen identiteetin rakentumisessa.

Konstantinopolin vieraat turkulaisnuorten kanssa sohvalla

Helmikuun toisena päivänä kirkko viettää paitsi Herran temppeliintuomisen juhlaa, myös kansainvälistä ortodoksisten nuorten päivää. Tätä merkkipäivää on vietetty vuodesta 1992 saakka Hänen Kaikkipyhyytensä Ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen siunauksella. 

Päivä korostaa kirkollisen nuorisotyön merkitystä ja muistuttaa siitä, että nuoret eivät ole vain kirkon "tulevaisuutta", vaan he ovat jo nyt ortodoksisen kirkon täysivaltaisia ja aktiivisia jäseniä. 

Nuoret muodostavat myös merkittävän osuuden kirkon jäsenistöstä. Suomen ortodoksisen kirkon jäsenistä yli 30% on alle 29-vuotiaita. Heille on itsestäänselvää, että oma paikalliskirkko on monikulttuurinen ja että se on vain yksi osa maailmanlaajuista Kristuksen kirkkoa. Ortodoksinen identiteetti tarjoaa heille luontevan kontaktipinnan eri puolilla maailmaa elävien ortodoksisten nuorten kanssa. Näistä kontakteista hyötyy myös koko kirkko, sillä kielitaitoiset, avoimet ja oman kirkkonsa tuntevat fiksut nuoret ovat meille paras kuviteltavissa oleva käyntikortti maailmalla.

Tänä keväänä maailmalle lähtee ennätysmäärä kirkon nuoria. Oulun hiippakunta järjestää toukokuussa nuorten pyhiinvaelluksen Pohjois-Makedoniaan ja Joensuun ja Taipaleen seurakunnat lukiolaisille suunnatun matkan Montenegroon.

Myös Ekumeenisen patriarkaatin kanssa organisoitu nuorisovaihto-ohjelma jatkuu myöhemmin tänä vuonna. Tällä kertaa on suomalaisnuorten vuoro vierailla patriarkaatin keskuspaikassa, Istanbulin (Konstantinopolin) Fanarissa. Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry tiedottaa matkasta heti, kun aikataulut ovat selkiytyneet.

Lentomatkailun ympäristövaikutukset ovat nykyisin monen nuoren mielessä ja siksi tulevaisuuden matkat toteutetaan mahdollisesti entistä useammin toisin. Yksi kiinnostava suunta on Puolassa sijaitseva Suprasl, jonne pääsee Suomestakin lentämättä.

Paikkakunnan mukaan nimetty Suprasl: a World Fellowship of Orthodox Youth, on kansainvälinen verkosto ortodoksisille nuorille. Sen tarkoituksena on tuoda nuoria yhteen ja kokemaan maailmanlaajuisen ortodoksisen kirkon ykseys käytännössä. Seuraava maailmanlaajuinen 16-30-vuotiaiden ortodoksien kokoontuminen järjestetään Supraslissa 30.6.–8.7.2024 (lisätietoa: https://suprasl.org/2024).

Monia armorikkaita vuosia kirkkomme nuorille!

Teksiti: Maria Hattunen
Kuva: ONL ry. Turun nuorten ortodoksien (TNO) toiveesta Turun seurakuntasalin aulaan hankittu jättisohva pääsi viime kesänä hyvään käyttöön, kun Turun ja Istanbulin nuoret ortodoksit kohtasivat.