Kamarikuoro Krysostomos konsertoi 3.2. Raumalla ja Uudessakaupungissa

Ajankohtaista | 01.02.2024

Kuoro laulaa konserteissa Mikko Sidoroffin säveltämän ruotsinkielisen Vigilian.

Kamarikuoro Krysostomos

Kamarikuoro Krysostomos laulaa lauantaina 3.2. kaksi konserttia. Kuoro esiintyy Uudenkaupungin kirkossa kello 16 ja Rauman kirkossa kello 20. Molemmissa konserteissa kuullaan viime vuonna kantaesitetty ruotsinkielinen Vigilia.

Uutta ortodoksista kirkkomusiikkia esittävä Kamarikuoro Krysostomos täytti viime vuonna 20 vuotta.

– Olin säveltänyt Vigiliasta jo kolme osaa vuonna 2020. Kun mietin juhlavuodelle suurempaa teoskokonaisuutta, päätin säveltää tämän teoksen loppuun. Vigiliaa ei tiettävästi ole koskaan aikaisemmin sävelletty ruotsiksi, mikä tekee siitä varsin ainutlaatuisen. Teoksessa on myös hyödynnetty varsin uutta, isä Mikael Sundkvistin johtaman työryhmän toimittamaa käännöstä, kertoo Mikko Sidoroff.

Sävellystyötä ovat olleet tukemassa Svenska Kulturfonden, Suomen ortodoksinen kirkko sekä Suomen Säveltäjäin Sibelius-rahasto. Teos on saanut myös suopean vastaanoton. Kantaesityksen jälkeisessä Nya Östiksen julkaisemassa (10.10.2023) kritiikissä Mats Liljeroos kirjoittaa: “Sidoroffin musiikki kunnioittaa perinteitä ojentautuen samalla kohti nykymusiikin tavoitteita ja keinoja. Vaikka sävelkieli muistuttaa Sidoroffin aiempia uskonnollisia teoksia, se on omintakeinen eikä oikein muistuta mitään muuta, mitä olen kuullut. Monimutkaiset harmoniat vuorottelevat kauniiden sävyjen kanssa muodostaen kokonaisuuden, joka tuntuu ennen kaikkea miellyttävän ajattomalta.

Mikko Sidoroff: Vigilia
La 3.2.2024 klo 16.00 Uudenkaupungin kirkko (Rauhankatu 3, 23500 Uusikaupunki)
La 3.2.2024 klo 20.00 Rauman kirkko (Luostarinkatu 1, 26100 Rauma)
Konsertteihin on vapaa pääsy, käsiohjelma 15/10 €.

Kuva: Kamarikuoro Krysostomos