Suomen ortodoksinen kirkko tuli Väinämölle sydämen asiaksi niin voimakkaasti, että hän siirtyi kirkon jäseneksi, opiskeli pappisseminaarissa ja alkoi uutisoida kirkon asioista.
Sanomalehden toimittaja Rauni Väinämö kuoli 27. elokuuta 2023 Kuopiossa Lehtola-kodissa Harjulan saattohoito-osastolla pitkään sairastettuaan. Hän oli 88-vuotias, syntynyt Iisalmessa 18. joulukuuta 1934. Hän työskenteli 28 vuotta (1968–1996) Helsingin Sanomain aluetoimittajana Kuopiossa. Sitä ennen hän oli hankkinut kokemusta lehtityöstä Kainuun Sanomissa, Savon Sanomissa ja Uutis-Kukossa keskikoulupohjalta.
Ennen lehtinaisen uraa Väinämö omistautui perheelleen. Hänen aviomiehensä Aarne ”Ake” Väinämö (1923–2013) toimi Pohjois-Savon maakuntaliiton toiminnanjohtajana. Rauni kasvatti kolme lastaan, Lassen, Lumikin ja Joukin, aluksi kotiäitinä. Sukujuuret Riistaveden Melalahteen olivat vahvat. Vanhempien kotitalo muuttui lähipiirin kesämökiksi. Myös Sonkajärveltä hankittu vanha kansakoulu toimi perheen, suvun, ystävien ja uskonyhteisön kohtaamispaikkana, jossa Väinämön emännän taidot pääsivät kukoistamaan. Tilalle rakennettiin 1990-luvun alussa tsasouna.
Rauni Väinämö kuului siihen toimittajasukupolveen, joka sai kokea painetun sanomalehden kasvun vuodet, teknisen kehityksen muutokset ja media-alan jakaantumisen monentyyppisiin jakelukanaviin. Hänen aloittaessaan Helsingin Sanomissa työpaikka sijaitsi kotona Puijonlaaksossa, tarkemmin sanottua makuuhuoneessa. Sieltä hän lähti uutistapahtumiin, soitti poliisikierrokset, kirjoitti jutut ja saneli juttunsa puhelimitse Helsinkiin. Toimintasäde ulottui Pohjois-Karjalaan ja rajan yli Neuvosto-Karjalaan.
Eläkkeelle siirtyessään toimialan tilanne oli toinen. Aluetoimitus sijaitsi Kuopion keskustassa, tietokoneyhteydet pääkaupungin lehtitaloon olivat reaaliaikaiset ja työkavereita riitti laskutavasta riippuen kahdesta neljään. Välillä hänen piti käydä työvuoroissa päätoimituksessa Helsingin Ludviginkadulla ja Sanomatalossa Rautatieaseman naapurissa. Toimituksen johto korosti, että henkilöstön on hyvä ymmärtää yhteistä uutiskieltä ja toimintaa valtakunnallisesti samalla tavalla.
Rauni Väinämö omistautui monipuoliseen työhön uupumatta ja tunteella nostaen julkisuuteen vahvuusalueitaan, kuten savolaista elämäntapaa, uskontoa, kulttuuria, luontoa, koulutusta ja aluepolitiikkaa. Kollegat kuvaavat häntä yhdeksi "vanhoista ikihesarilaisista”, joka osasi pitää puolensa ja taistella sitkeästi juttujensa julkaisemiseksi. Hän rakasti työtään niin syvällisesti, että uran alkuvaiheessa tekemä sopimus eläkesäätiön kanssa jäädä eläkkeelle 65-vuotiaana kadutti. Hän olisi halunnut jatkaa vielä kolme vuotta, koska virtaa riitti.
Suomen ortodoksinen kirkko tuli Väinämölle sydämen asiaksi niin voimakkaasti, että hän siirtyi sen jäseneksi, opiskeli pappisseminaarissa ja alkoi uutisoida sen asioista, sijaitsihan arkkipiispanistuin Kuopiossa eikä Valamon tai Lintulan luostareihin ollut kovin pitkä matka. Kotimaan ympyrät eivät kuitenkaan riittäneet hänelle. Ensimmäinen ulkomaankomennus oli heinäkuussa 1971 Yhdysvaltain Bostoniin, jossa järjestettiin kansainvälisen ortodoksinuorten Syndesmoksen yleiskokous.
Huhtikuussa 1974 Väinämö pääsi työmatkalle Neuvostoliittoon, missä hän haastatteli Moskovan patriarkka Pimeniä hänen Suomen vierailuaan ennakoiden. Kylmän sodan aikakaudella sellainen oli tuiki harvinaista. Helsingin Sanomien julkaisema artikkeli oli niin valaiseva, että Suomeen tultuaan Pimen jäi pois lehdistötilauudesta ja lähetti paikalle kirkon ulkomaansuhteista vastaavan johtajan. Patriarkan mukaan HS-artikkeli oli ollut niin valaiseva, että mitään uutta ei ollut kerrottavana.
Sittemmin Väinämö hankki Moskovan patriarkan Aleksin ja Konstantinopolin ekumeenisen patriarkan Bartolomeoksen haastattelut. Erityisen paljon palstatilaa HS antoi Väinämön teksteille Venäjän kirkon tuhatvuotisjuhlavuonna. Hänen tekstiensä kipakka tyyli johti keskivertotoimittajaan verrattuna siihen, että mielipidetoimitus sai vastineita tai täydentäviä lukijakirjoituksia julkaistavaksi normaalia useammin.
Minna Canth, Elina Karjalainen, Eeva Ryynänen, Miina Äkkijyrkkä ja Juha Laukkanen kuuluivat Väinämön vakiohaastateltaviin, sillä hän piti tärkeänä nostaa esiin savolaista kulttuurielämää. Saipa Kuopion Yhteisteatterin näytelmä Lähetyshäiriö Väinämön kirjoittamaan Helsingin Sanomiin arvostelun ensi-illasta toukokuussa 1971.
Väinämön HS-juttujen määrä nousee tuhansiin. Vuonna 1994 hän kokosi Kuopion käsi- ja taideteollisuusakatemian näyttelytilaan Taitemiaan näyttelyn Omat jutut, kumppanin kuvat. Tauluissa esiteltiin hänen juttujaan ja matkoilla mukana olleiden valokuvaajien kuvia
Väinämön kirjallinen luomisvoima oli ehtymätön. Eläköitymisen jälkeen hänen tekstejään julkaistiin Aamun koitossa. Kirjapuolen tuotantoa olivat Paavalin kaupunki. Raportti ortodoksisuudesta (1988), Savo Nainen. The Finnish woman of the Savo region. La femme finlandaise de la région de Savo (1997), Apsu-tontun terveysaapinen. Opettajan opas 1–2 (yhdessä Eva Ryhäsen, Elina Karjalaisen ja Saga Suonion kanssa, 2003), Paastosta juhlaan ja arkeen. Ortodoksinen keittokirja (2007) ja Savonmuan lady. Kuopiolaisen näyttelijä Auli Poutiaisen elämäkerta (2007).
Esimerkki Väinämön uskalluksesta ylittää rajoja oli libretto Jouni Kurosen kolminäytöksiseen oopperaan Rakastunut journalisti (2005). Toteutumattomiin suunnitelmiin kuului libretto J.V. Snellman -oopperaan.
Tärkeitä huomionosoituksia Rauni Väinämölle olivat arkkipiispan myöntämä tiedonjulkistamispalkinto ja Kuopion taiteilijaseuran jakama Minna-palkinto. Loppuvuosien harrastuksia olivat ikonimaalaus ja mosaiikkityöt.
Teksti: Timo Siukonen
Kuva: Timo Siukosen kotialbumi. Kuvassa Rauni Väinämö 70-vuotisjuhlapäivänään.
Kirjoittaja oli Rauni Väinämön lähiesihenkilö Helsingin Sanomien aluetoimituksessa.
