Elokuun viimeisenä lauantaina 26.8. vietettävä Suomen luonnon päivä on tänä vuonna ensi kertaa merkitty kalenteriin vakiintuneena liputuspäivänä.

Suomen luonnon päivää juhlittiin ensimmäistä kertaa yksitoista vuotta sitten elokuussa 2013. Juhlapäiväksi vakiintui elokuun viimeinen lauantai, jolloin kesä on päättymässä ja eletään elonkorjuun ja satokauden aikaa. Vuonna 2017 Suomen täyttäessä 100 vuotta Suomen luonnon vuodenaikoja juhlistettiin poikkeuksellisesti neljänä eri juhlapäivänä.
Tästä vuodesta alkaen Suomen luonnon päivä löytyy kalenterista vakiintuneena liputuspäivänä. Suomi on maailman ensimmäinen maa, joka liputtaa virallisesti luontonsa kunniaksi. Luonnon oman juhlapäivän virallisesta lipunnostosta vastaa ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen Espoossa sijaitsevassa Suomen luontokeskus Haltiassa. Tilaisuudessa esiintyy myös popkanteletar Ida Elina.
Kalenteriin lisättiin tänä vuonna myös toinen uusi liputuspäivä: Jumalanäidin suojeluksen juhlana 1.10. vietettävä Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivä.
Arkkipiispa Leo kehottaa seurakuntia ja kirkon jäseniä liputtamaan sekä Suomen luonnon päivänä että uuden kirkkovuoden ensimmäisenä päivänä 1.9., jolloin vietämme Ekumeenisen patriarkan siunaamaa luomakunnan päivää.
Kuva: Eeva Mäkinen / Suomen luonnon päivä