Ortodoksinen sotilasvalahartaus Kajaanissa 12.8.

Ajankohtaista | 10.08.2023

Kainuun prikaatin jääkäripataljoonan ortodoksiset alokkaat vannovat sotilasvalansa lauantaina Kristuksen kirkastumisen kirkossa.

Sotilasvalatilaisuus

Suorittaapa ortodoksiseen kirkkoon kuuluva varusmies palveluksensa missä tahansa varuskunnassa, hän osallistuu palveluksen aikana ortodoksisen sotilaspapiston pitämille oppitunneille sekä muutamiin jumalanpalveluksiin.

Ortodoksisten varusmiesten oma valatilaisuus on sen sijaan Kainuun prikaatin erikoisuus. Vastaavaa ei järjestetä missään muussa puolustusvoimien joukkoyksikössä. Ensimmäinen oma valatilaisuus järjestettiin vuonna 1973 ja nykyisin sillä on jo vakiintunut asema osana prikaatin perinteitä.

Kajaanin Kristuksen kirkastumisen kirkossa järjestetyn valahetkipalveluksen toimittaa Kainuun kappeliseurakunnan papistoon kuuluva pastori Reijo Marjomaa. Palveluksen jälkeen tapahtuu varsinainen valan vannominen. Sotilasvalan vastaanottaa Kainuun prikaatin komentaja, prikaatikenraali Ari Laaksonen. Vala- ja vakuutuskaavojen esilukijana toimii Kuusamon kaupunginjohtaja Jouko Manninen.

Valatilaisuutta seuranneen ohimarssin jälkeen varusmiehet pääsevät luovuttamaan aseensa, syömään kenttälounaan ja aloittamaan valalomansa.

Sotilasvala on lakisääteinen lupaus, jonka Suomen armeijan varusmies antaa palvelukseen astumisen alkuvaiheessa, alokas- eli peruskoulutuskauden päättyessä noin seitsemän viikon palveluksen jälkeen. Ennen sotilasvalan vannomista hän saa tietoa omista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan sotilaana. Samalla hänelle kerrotaan oppitunneilla sotilasvalan merkityksestä.

Vala vannotaan joukko-osaston tai vastaavan muun puolustusvoimain tai rajavartiolaitoksen yksikön komentajan edessä ja tämän osaston lipun läsnä ollessa. Mikäli sotilas ei jostain syystä halua vannoa valaa, hänen on annettava sotilasvakuutus eli juhlallinen vakuutus.

Kuva: Kainuun prikaati