Kirkkomme ensimmäisiin naiskanttoreihin lukeutuneen Tatjana Wileniuksen hautauspalvelus toimitetaan Helsingin ortodoksisen hautausmaan kirkossa lauantaina 17.6. kello 13.
Pyhän profeetta Elian kirkossa toimitetaan kello 9 alkaen liturgia. Kaikki halukkaat voivat osallistua yhteiseen kuorolauluun liturgiassa. Kello 13 alkaen toimitetaan siunaustilaisuus ja hautaus. Tatjana Wileniuksen toiveen mukaisesti hautauksen toimittavat kolme pappia: isä Juha Hirvonen, papa Paul Hesse sekä isä Damaskinos. Tatjana Wilenius on myös toivonut, että hautauksessa laulaa kanttoreiden kuoro. Kuoroa tulee johtamaan kanttori Irina Tchervinskij-Matsi. Tatjana Wilenius on myös toivonut, ettei hänen hautaukseen tuoda kukkalaitteita, vaan kaikki saattajat laittavat ruusun hänen arkkuunsa. Hautaustilaisuus on kaikille avoin.

Kanttori ja kuoronjohtaja sekä Helsingin ortodoksisen seurakunnan sururyhmän perustaja Tatjana Wilenius kuoli lauantaina 10. kesäkuuta 2023. Wilenius oli toiveidensa mukaisesti kuolinhetkellä kotonaan läheistensä ympäröimänä.
Tatjana Wilenius oli kirkkomme ensimmäisiä naiskanttoreita. Hän toimi ennen eläkkeelle siirtymistään vuosikymmeniä Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa kanttorina Järvenpään kirkossa ja myös Helsingin hautausmaan kirkossa. Wilenius johti lukuisia kuoroja, kuten perustamaansa ruotsinkielistä Mariam-kuoroa ja Slaava-kuoroa.
Tatjana Wilenius toimi Helsingin seurakunnassa aivan viime vuoteen saakka vapaaehtoisena kanssakulkijana ja ohjaajana sururyhmässä läheisenä menettäneille.
Vuonna 2014 tehdyssä sururyhmää koskevassa haastattelussa Wilenius kuvasi koskettavalla tavalla uskoaan rukoukseen ja Kristukseen kuoleman voittajana: "Sanon usein surevalle, että olen hänen kanssaan esirukouksissa. Rukouksen silta on rakkauden silta. Sururyhmässä annetaan suuri merkitys sanoille Kristus on Elämän Antaja ja Kuoleman Voittaja.”
Tatjana Wileniuksen muistoksi toimitettiin panihida Helsingissä hautausmaan kirkossa maanantaina 12.6. kello 17.
Iankaikkinen muisto!
Kuvassa Tatjana Wilenius johtamassa hautausmaan kirkon kuoroa pyhän profeetta Elian kirkon 60-vuotistemppelijuhlassa vuonna 2018. Kuva: Miro Järnefelt