Helluntaita edeltävänä lauantaina kirkko muistelee kaikkia ylösnousemuksen toivossa tuonilmaisiin siirtyneitä.
Ortodoksisessa kirkossa jokainen lauantai on omistettu vainajien muistolle. Kirkkokalenterissa on kuitenkin myös erityisiä yleisiä vainajien päiviä, jolloin kirkko kutsuu kaikkia jäseniään muistelemaan edesmenneitä läheisiään. Yksi näistä muistopäivistä on helluntaiaattona vietettävä sielujen lauantai.
Esirukouksella on tärkeä asema jokaisen ortodoksin henkilökohtaisessa rukouselämässä. Se on yksi tapa ilmaista rakkautta sekä lähimmäisiä että Jumalaa kohtaan. Jos rakastamme, rukoilemme. Kirkko opettaa myös, että rakkaus ei pääty kuolemaan eikä kuolema erota meitä toisistamme lopullisesti. Siksi kirkko kannustaa meitä rukoilemaan myös meille rakkaiden, jo edesmenneiden ihmisten puolesta.
Sielujen lauantaina rukoilemme kaikkien vainajien puolesta: myös niiden, joita kukaan ei muista tai joiden nimi ei ole tiedossa. Muistelemme kaikkia uskossa ja ylösnousemisen toivossa nukkuneita isiämme, äitejämme, veljiämme ja sisariamme ja anomme heidän sieluilleen pelastusta ja autuaallista muistoa: ”Me rukoilemme Sinua, sovinnollinen Jumala, joka olet viittauksellasi kaiken luonut: Saata lepoon uskossa kuolleet kristityt, vanhempamme ja esivanhempamme, veljemme ja ystävämme, rikkaat ja köyhät, kuninkaat ja ruhtinaat sekä luostarien asukkaat, sinne, missä kaikki vanhurskaasi ja pyhäsi asustavat. Oi Valtias Kristus Kuningas, anna anteeksi rikkomukset, joita kaikki palvelijasi ovat tehneet.” (Katismatropari, 8. säv.)
Monissa seurakunnissa toimitetaan sielujen lauantaina vainajien muistopalveluksia – joko litanioita tai panihidoja – hautausmailla. Katso tarkemmat tiedot oman seurakuntasi www-sivuilta tai Facebook -tililtä.
Kuva: Martinus Markoff
