Kyproksen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Krysostomos II on kuollut

Ajankohtaista | 07.11.2022

Uusi arkkipiispa valitaan 40:n päivän kuluttua ja myös kirkkokansa osallistuu vaaliin.

Autokefalisen Kyproksen ortodoksisen kirkon päämies, arkkipiispa Krysostomos II, on kuollut varhain tänä aamuna, 7.11.2022. Hän oli kuollessaan 81-vuotias. Syöpää sairastanutta arkkipiispaa hoidettiin viime ajat hänen omassa residenssissään Nikosiassa ja hän työskenteli toimessaan aivan viimeisiin päiviin asti.

Arkkipiispa Krysostomos II (Irodotos Dimitriou) syntyi Pafoksella 10.4.1941. Hän menetti isänsä ollessaan kymmenvuotias ja muutti jo 12-vuotiaana paikalliseen Pyhän Neofitoksen luostariin, jossa hänet vihittiin diakoniksi vuonna 1963. Hän kilvoitteli luostarissa vielä viisi vuotta ennen hakeutumistaan teologisten opintojen pariin. Valmistuttuaan Ateenan yliopistosta vuonna 1972 hänet valittiin kotiluostarinsa igumeniksi. Ennen tehtävään asettamista marraskuussa 1972 hänet vihittiin papiksi. Pafoksen metropoliitaksi hänet valittiin vuonna 1978. Arkkipiispa Krysostomos I:n sairastuttua hänet valittiin arkkipiispan sijaiseksi ja marraskuussa 2006 arkkipiispaksi nimellä Krysostomos II. Hänet asetettiin toimeen 12.11.2006.

Arkkipiispa Krysostomos II vieraili Suomessa kesäkuussa 2009. Hän jää historiaan voimakkaita kannanottoja esittäneenä konservatiivina, jonka näkemykset herättivät aika ajoin myös sisäpoliittista keskustelua.

– Iankaikkinen muisto arkkipiispa Krysostomokselle! Tapasin hänet vuosien varrella useampaan otteeseen. Välitän jo tänään Kyproksen Pyhälle Synodille kirkkomme surunvalittelut, kertoo arkkipiispa Leo

Kyproksella myös kirkkokansa osallistuu arkkipiispan valintaan

Arkkipiispan kuoleman jälkeen arkkipiispan tehtävä hoitaa paikalliskirkon tavan mukaan Pafoksen piispa. Tehtävässä palvelee nyt piispa Giorgios

Arkkipiispan hautauspalvelus toimitetaan lauantaina 12.11. kello 12 Pyhän apostoli Barnabaksen katedraalissa Nikosiassa. Palveluksen toimittaa Pafoksen Giorgios yhdessä Ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen ja Kyproksen Pyhän Synodin jäsenten läsnäollessa. Sunnuntaina 13.11. kaikissa saaren kirkoissa toimitetaan muistopalvelus liturgian päätteeksi. 

Arkkipiispan vaali toimitetaan 40 päivän kuluttua arkkipiispan kuolemasta. Vaaliprosessia valvoo arkkipiispan sijainen.

Kyproksen ortodoksisen kirkon kirkkolainsäädäntöön vuonna 2010 tehdyn lisäyksen mukaisesti myös kirkkokansa osallistuu arkkipiispan valintaan. Kirkon jäsenet äänestävät omissa seurakunnissaan. Virallisia äänestyslipukkeita ei ole, vaan seurakuntalaiset kirjoittavat vaalissa tavalliselle paperille sen henkilön nimen, jonka he toivoisivat tulevan valituksi. Vaalissa voi äänestää ketä tahansa papiston jäsentä – myös diakoneja.