"Rajan takana katumus on myöhäistä"

Ajankohtaista | 31.10.2022

Arkkipiispa Leon opetuspuhe Kotkassa 30. lokakuuta 2022.

Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen!

Luukas on omistanut evankeliuminsa 16. luvun rikkauden vaarasta varoittamiselle. Saman evankeliumin alkupuolelta löydämme jo Kristuksen sanat: ”Autuaita olette te köyhät, sillä teidän on Jumalan valtakunta … Mutta te rikkaat – voi teitä! Te olette jo onnenne saaneet” (Luuk. 6:20, 24). Tänään saamme kohdata yhden näistä köyhistä, joita ylistetään autuaiksi, ja yhden näistä rikkaista, joiden surkeaa kohtaloa murehditaan. Rikkaan ja köyhän välinen vastakohtaisuus on päivän kertomuksessa täydellinen, mutta kuolemanjälkeinen asetelma kääntää sen ylösalaisin: siellä rikas on köyhä ja köyhä on rikas. 

Päivän opetuksessa huomiomme kiinnittyy köyhään, jolle on annettu nimi. Rikas mies jää sen sijaan nimettömäksi. Hän oli elänyt päivästä päivään huvitellen välittämättä porttinsa pielessä viruvasta köyhästä, sairaasta ja nälkää näkevästä lähimmäisestä. Rikkaan turmioksi koitui hänen välinpitämättömyytensä. Elämän useimmista hyvistä lahjoista osattomaksi jäänyt tai jätetty Lasarus ei puolestaan ollut tehnyt pahaa. Hänelle oli tehty pahaa. Hän oli joutunut kärsimään muiden nuivuuden tähden. Mutta ehkäpä hänen nimensä olikin enne – Lasarus näet merkitsee ”Jumala on auttanut”.

Rikkaan miehen kaltaisia on varmasti ollut aina ja on tänäkin päivänä aivan erityisellä tavalla. On niitä, joiden ”elämä on pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa (Luuk. 16:19). Yhä korkeamman aineellisen elintason tavoittelusta tulee epäjumalan palvontaa silloin, kun kadotamme yhteyden aikamme Lasaruksiin.

Meidän on hyvä huomata, että Jumala auttaa meitä kaikkia jo tässä ajassa Lasaruksen välityksellä. Evankeliumista voimme lukea, kuinka Hän tahtoo auttaa rikasta asettamalla hänet kasvotusten Lasaruksen kanssa. Jumala lähettää köyhän auttamaan rikasta vapautumaan liiasta varallisuudestaan. Rikas tarvitsee Lasarusta huomaamaan tehtävänsä. Ilman Lasarusta rikas ei voi löytää elämää – hän voi sen ainoastaan kadottaa. Rikas tarvitsee köyhää yhtä paljon kuin köyhä tarvitsee rikasta.

Kristuksen vertauskertomuksen varsinainen opetus on siinä, että rikas mies ymmärtää liian myöhään tarvitsevansa Lasarusta vapautuakseen kärsimyksistään. Eläessään hän ei tahtonut antaa Lasarukselle edes murusta pöydältään. Nyt hän on niin röyhkeä, että pyytää häntä kastamaan sormenpäänsä veteen ja vilvoittamaan hänen kieltään (Luuk. 16:24). Häntä kidutetaan ja piinataan rangaistuksen paikan liekeissä. Avunpyyntö on kuitenkin myöhäistä. Sitä ei torju Lasarus vaan Abraham.

Pelastaakseen vertaisensa rikas mies vielä tahtoo, että hänen veljensäkin saisivat merkin välityksellä tietää, että heitäkin odottaa hampaiden kiristely. Tämäkin pyyntö torjutaan: ”Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista” (Luuk. 16:31). Nyt käy viimein selväksi, mikä on varsinainen ero rikkaan ja köyhän välillä. Ero ei johdu siitä, että yhdellä on paljon rahaa ja toisella ei lainkaan. Se ei ole myöskään siinä, että Jumala olisi vain köyhien Jumala. Jumala on kaikkien Jumala, yhtä hyvin rikkaiden kuin köyhien. Ero on siinä, että rikas on langennut kiusaukseen uskoa, että hän itsessään on kyllin, että hän selviytyy omin avuin, eikä hänellä siksi ole tarvetta kuunnella Moosesta ja profeettoja. Hänellä ei yksinkertaisesti ole mitään keinoa käsittää sitä toivoa, armoa ja luottamusta, jonka Raamattu antaa.

Meidän keskellämme ovat tänäkin päivänä Mooses ja profeetat. ”Hyvä ja paha, elämä ja kuolema, köyhyys ja rikkaus tulevat Herralta”, sanotaan Sirakin kirjassa (11:14). Tänäänkin Jumala puhuu meille, vetoaa omatuntoomme ja moraaliseen tietoisuuteemme. En usko, että on ketään, joka voisi sanoa, ettei hän tiedä kuka Jumala on, tai tunne hänen tahtoaan ja voisi siksi katsoa saaneensa luvan jatkaa murusten tiputtelua pöydältään. Kysymys on myös siitä, kuinka kuuroja Jumalan sanalle ja hänen varoituksilleen olemme. Kutistammeko koko todellisuuden kapitaaleihin, turvaudummeko sokean tavoin vain käsinkosketeltavaan? Ovatko Jumalan sanat epäolennaisia, merkitsevätkö ne meille mitään?

Päivän evankeliumin lopun jakeissa on vertauskertomuksen toinen huippu. Tästä maailmasta johtaa tie toiseen maailmaan, mutta sieltä ei kulje tietä takaisin tänne. Ajallinen elämämme on valmistautumista tulevaan iankaikkiseen ja siksi voimme – tai tarkemmin sanottuna meidän tulisi – parantaa tapamme jo täällä ajallisessa. Rajan takana on katumus myöhäistä. Ihmeitten vaatiminen ja vainajien kutsuminen todistajiksi vain paljastaa vastahakoisen mielen. Niitä, joille Raamatun todistus ei riitä, ei mikään voi auttaa. On myös todellisinta totta, että yhteiskunnalliset vastakohdat esiintyvät omassa yhteiskunnassammekin, mutta vielä paljon merkittävämpi on se kuilu, joka erottaa rikkaat teollisuusmaat kehitysmaista, turvalliset maat sotatantereista. Lasarus on nyt Aasian ja Afrikan köyhien, sotaa pakenevien hahmossa. Täällä köyhänä, siellä rikkaana, täällä kaikin tavoin ahdistettuna Kristuksen kanssa, siellä kirkastettuna Kristuksessa.

Ja lopulta – köyhä kuoli, sanoo Jeesus, ja myös rikaskin kuoli. Kuolema on jotakin, joka on yhteistä kaikille, siinä ei ole mitään eriarvoisuutta, vaan ehdoton yhdenvertaisuus. Valmistautukaamme siis jo tässä elämässä matkalle kohti rikkaampaa iankaikkista. Aamen.